Vaimo käytössä

kolmella

Lontoon reissun jälkeen oli elämämme Tuulan kanssa rauhallista ja perhekeskeistä. Lasten kanssa juostiin harrastuksissa ja muutenkin oltiin ilman sen kummempia rietasteluja. Tuula tosin aina välillä muisteli villiä iltaa Seanin kanssa Lontoossa ja minä kävin hakemassa seksiväline kaupasta sellaisen mustan isohkon dildon. Käyttelimme sitten sitä leikeissämme, jotka olivat usein melko villejä, kun ”vara-Sean” oli mukana.

Pasi ja Kimmo kyselivät myös joskus illanviettoon, mutta mahdollisuudet olivat melko rajalliset. Alkukesästä sain Seanilta sähköpostiviestin, jossa hän ilmoitti tulevansa viikkoa ennen juhannusta Suomeen ja meidän pitäisi käydä tehtailla yhdessä, mikäli se olisi vaan mahdollista. Vastasin hänelle, että homma onnistuu ja kyselin muutekin hänen aikataulujaan. Hän kertoi tulevansa torstaina ja palaavansa kotiin seuraavalla viikolla, mutta lentäisi sitä ennen Lontooseen ja sitten vasta takaisin Yhdysvaltoihin.

Tämähän vaatii järjestelyjä, mietin mielessäni. Päätin etten kerro mitään Tuulalle ja rupesin järjestelemään lapsia mummolaan siksi viikonlopuksi ja itse asiassa se muutenkin sopisi hyvin, koska olimme jäämässä Tuulan kanssa lomalle heti juhannuksen jälkeen. lapset siis jo valmiina maalla. Soittelin Kimmolle ja kyselin hänen ja Pasin suunnitelmia sille viikonlopulle. Kimmo sanoi olevansa silloin vapaana ja naisystävänsä olevan jossain reissussa ja Pasin menoista hän ei tiennyt. Kerroin asiani Kimmolle ja kyselin, että vieläkö maistuisi, vaikka hän seurusteleekin. Kimmo vastasi tulevansa ja sanoi kysyvänsä myöskin Pasia. Kerroin myöskin Seanin tulosta ja Kimmo naurahti langan päässä. Kyseli, että kuinka monelle Tuula meinaa antaa. sanoin Kimmolle, että Tuula ei tiedä koko hommasta mitään, vaan järjestään pieni yöllinen yllätys.

Sain myytyä ajatuksen viikonlopusta kahden kesken vaimolleni melko helposti ja keroin tulevani Vaasasta silloin perjantai-iltana. Laiteltaisiin jotain hyvää ruokaa ja nautittaisiin toisistamme. Koitti sitten matkalle lähtö torstai. Kävin hakemassa Seanin kentältä ja suunnistimme suoraan Vaasan. Juttelimme ajomatkalla kaikenlaista ja kertailin vielä suunnitelmaani Seanille ja kerroin, että kaksi muutakin miestä tulee mukaan. Seanilla ei ollut mitään sitä vastaan ja hän muisteli viimekertaista naintiaan vaimoni kanssa lämmöllä.

Aika kului nopeasti ja ajelimme perjantai-iltana takaisin Helsinkiin ja soittelin matkalta Tuulalle. Hän kertoi laitelleensa jo ruokia valmiiksi ja tuntui olevan hieman hiprakassa. Vein Seanin Kimmon luokse, koska en tietenkään voinut viedä häntä meille. Olihan se toki vähän outoa, kun he eivät olleet koskaan tavanneet, mutta tämä nyt oli suunnitelma ja Kimmokin oli Pasin kanssa tehnyt muutaman kupin, joten tunnelma oli melkoisen rento.

Saavuin kotiin ja menin suihkuun, jonka jälkeen alakerrassa odottikin maittava illallinen viineineen. Söimme ja nautiskelimme olostamme. Ilta kului rattoisasti ja yritin varovasti vilkuilla kelloa. Ilta kymmenen jälkeen Tuula halusi jo siirtyä makuuhuoneeseen ja kuiskutteli haluavansa tänä iltana suurta. Hymyilin sisäänpäin ja sanoin, että saamasi pitää kulta. Jätin ulko-oven lukitsematta, sillä tiesin, että kaverukset tulevat kohtapuoleen.

Heittäydyimme Tuulan kanssa sängylle ja suorastaan ahmin vaimoni pyöreää vartaloa. Olin riisunut hänet jo ilkosilleen ja hän makasi selällään, kun aloitin ahnaasti nuolemaan hänen pilluaan. Tuula huokaili äänekkäästi, kunnes hän yhtäkkiä jäykistyi paikalleen ja kiljaisi. Oven raossa pimeyttä vasten seisoi 3 miestä alastomana, eikä Tuula erottanut miesten piirteitä. Minut kiskaistiin sängyltä ja ”heitettiin” tuoliin ja käskettiin olemaan hiljaa. Miehet syöksyivät sängylle ja itse erotin kuinka Sean ja Kimmo pitivät vaimostani kiinni samalla kun Pasi meni vaimoni naaman viereen ja käski käheällä äänellä vaimoani ottamaan kullinsa suuhun. Tuula yritti vastustella, mutta Pasi otti hiuksista kiinni ja suorastaan runnoi seisovan kyrpänsä vaimoni suuhun.

En itse ollut aivan varma kuinka Tuula tähän suhtautuisi, mutta hän alkoi maiskuttamaan kullia ja samalla Sean ja Kimmo upottelivat sormiaan Tuulan pilluun ja anukseen. Vaimoni alkoi huohottamaan ja oli koko ajan innokkaampi. Sean nosti Tuulan jalat ylös ja työnsi valtavan kalunsa Tuulan pillun huulien läpi ja aloitti naimaan vaimoani raivokkaasti. Tuula imi Pasin kullia minkä kerkesi ja ynisi äänekkäästi saadessaan Seanin kalua sisäänsä. Sitten Sean lopetti ja käänsi Tuulan päällensä, käyden itse selälleen sängylle. Hän kiskaisi Tuulan suun omaansa vasten ja suudelmien lomassa Tuula tunnisti tuon intohimoisen rakastajansa. Vaimoni vastasi tuon tumman sonnin suudelmiin ja hoki jotain mistä en saanut selvää.

Tuulan ratsastaessa Seanin päällä, Kimmo painoi hänen selkäänsä alaspäin ja ilman mitään ennakkovaroituksia työnsi kullinsa vaimoni sykkivään perseeseen. Tuula huusi suoraa huutoa, kun häntä naitiin ahnaasti. Olin taas itse siinä ihanassa tilassa, jossa katsoin vaimoani käytettävän ja kullini sykki laukeamispisteessä. Kimmo murjoi kalua suoleen ja alkoi osoittaa selviä tulemisen merkkejä. Pasi käski Kimmoa laukeamaan suoleen, jotta olisi liukkaat paikat jatkaa. Kimmo otti loppukirin ja paukutti ankarasti spermat vaimoni suoleen ja siirtyi syrjään. Pasi ei odotellut hetkeäkään vaan työnsi saman tien omansa Tuulan perseeseen. Vaimoni ei varmaan edes tajunnut kyrvän vaihtuneen, kun hän suorastaan hyppi Seanin kulllin päällä ja suuteli häntä koko ajan intohimoisesti.

Makuuhuoneen täytti litinä ja läiske, kun miesten pallit hakkasivat vastakkain. Tuula alkoi tulemaan ja kuten muistamme, ei sekään ole hiljaista. Tuulan pillu supisteli kiihkeästi ja Pasi alkoi panemaan lujempaa. Ei mennyt kauaa, kun Pasi huusi tulevansa ja hänen sykkivä kyrpänsä tyhjensi lastinsa Tuulan odottavaan perseeseen. Saman aikaisesti Sean ja vaimoni laukesivat ja minä jäin taas ainoaksi, joka ei ollut tullut, mutta eihän minulle oltu annettu siihen edes lupaa. Tuula ja miehet makasivat hikisinä ja huohottavina sängyllä ja miehet levittivät Tuulan jalkoja, jolloin näin tulevan siivoustalkoon työmaan. Tuulan pillusta ja perseestä valui paksu noro kermasta spermaa, jotka minä joutuisin puhdistamaan.

Miehet sanoivat menevänsä juomaan jotain ja sillä välillä olisi minun tehtäväni puhdistaa paikat ja pitää huolta, että vaimoni olisi valmis seuraavaa koitosta varten. Menin sängylle Tuulan viereen ja hyväilin häntä hellästi. Hän hymyili minulle ja kiitti minua ja kertoi olevansa tosi iloinen tästä yllätyksestä. Levitin hellästi vaimoni jalat ja aloin työntelemään kieltäni hänen pilluun, jotta saisin paikat putsattua kunnolla. Tuula kiihottui uudestaan ja halusi suudella spermaista suutani. Suutelimme intohimoisesti ja kuiskuttelin vaimoni korvaan, josko hän ottaisi minulta suihin, koska haluaisin laueta. Tuula naurahti hellästi ja totesi, ettei minulla ollut siihen lupaa.

No, olin itse leikkiin ryhtynyt, mutta ei ollut kuitenkaan herkkua olla sykkivän ja kivistävän kalun kanssa. Kalsareita en tälläkään kertaa saanut riisua. Miehet tulivat takaisin makuuhuoneeseen, jokaisella viskilasi käsissä ja näin Tuulan jo ahmivan katsellaan Seanin kyrpää. Vaimoni nousi sängyn reunalle istumaan ja alkoi hyväilemään tuota mustaa patukkaa kuin se olisi ollut joku jumalolento. Pasi ja Kimmo hyväilivät samanaikaisesti vaimoni rintoja ja näykkivät hänen nännejään. Sean irrottautui vaimoni otteesta ja tuli luokseni, alkaen sitoa minua tiukasti kiinni nojatuoliin aamutakkien vöillä.

Kaluni tykyttäen istuin tuolissa tiukasti sidottuna. Minusta oli siis lopullisesti tullut nynny aisankannattaja, jonka vaimoa käytettiin silmieni edessä riettaasti hyväksi. Tosin Tuula ei tässä tapauksessa kylläkään laittanut yhtään hanttiin. Miehet keskittyivät taas vaimooni ja vaimoni lähinnä Seaniin. Kimmo käänsi Tuulan selälleen ja levitti jalat ja alkoi nuolemaan ahnaasti Tuulan alati sykkivää pillua. Sean käänsi takapuolensa vaimoni naaman päälle ja näin kuinka Tuula levitti Seanin pakaroita ahnaasti ja alkoi nuolemaan persereikää suurella kiihkolla.

-Yeah baby, stick your tongue in there, Sean sanoi huokaillen ja kuulin Tuulan nuolevan ja ynisevän, kun hän yritti työntää kieltänsä mahdollisimman syvälle tuon mustan sonnin anukseen. Sean leipoi vaimoni rintoja ja Pasi ja Kimo vuorottelivat nuoluhommissa, samalla kumpikin runkaten omia kalujaan. Sean nousi vaimoni päältä ja kellahti itse sängylle selälleen. Hänen suuri kullinsa sykki, kun hän alkoi asettelemaan vaimoani ratsastusasentoon siten, että Tuulan selkä oli Seanin kasvoja päin. Tuula upottautui hitaasti paksun parrun päälle ja huokaisi äänekkäästi, kun se upposi pillun syvyyksiin. Tuula taivutti itsensä Seanin päälle ja Sean alkoi suutelemaan vaimoni niskaa ja puristelemaan rintoja. Tuula levitti jalkojansa ja Kimmo lähestyi vaimoani oman suurehkon kalunsa kanssa.

Kimmo sai itsensä vaimoni jalkojen väliin ja alkoi sormin levittämään Tuulan pillua. Arvasin mitä hän yrittää, eli vaimolleni kahta kyrpää pilluun saman aikaisesti. Ajattelin mielessäni, ettei se voi mahtua, mutta niin vaan Kimmo hetken ähkittyään upotti kullinsa Tuulan pilluun siellä olevan Seanin kyrvän lisäksi. Tuula äänähti äänekkäästi ja kun miehet alkoivat naida häntä vuorovedoin, alkoi vaimoni huutamaan suoraa huutoa. Tässä vaiheessa räjähdin itse kalsareihini. Sen verran sain liikuteltua itseäni, että se onnistui ja saavutin edes hetkellisen helpotuksen.

Miehet naivat vaimoani kiihtyvällä tahdilla ja Tuula sai orgasmeja toisensa jälkeen. Lakanoille levisi eritteitä, jotka suorastaan tulvivat Tuulan pillusta. Hän myöskin ejakuloi useaan kertaan saadessaan orgasmeja ja ei ollut miehilläkään tuleminen kaukana. Pasi runkkasi omaa tuhtia kaluaan ja katseli näytöstä kiimoissaan. Sean ja Kimmo tulivat lähes yhtä aikaa ja Tuulan pillu pumppasi osan spermasta saman tien ulos. Näky oli uskomattoman rivo ja molempien miesten kalut muljahtivat ulos Tuulan nesteitä tulvivasta pillusta. Pasi suorastaan kiskoi Kimmon pois edestään ja alkoi naimaan vaimoni turpeata pillua hänen vielä maatessaan Seanin päällä.

Pasi ei kestänyt kauaa, vaan laukesi hänkin karjahtaen Tuulan pilluun. Johan oli cocktail, mietin mielessäni. Kuinka noilta kavereilta voi edes tulla tavaraa noin paljon. Tuula makasi täysin uupuneena sängyllä ja huohotti rajusti. Minulla seisoi koko ajan taas uudestaan. Miehet nousivat sängyltä. Pasi ja Kimmo sanoivat lähtevänsä pikkuhiljaa kotejansa kohti ja muiskauttivat pusut Tuulan suulle ja lähtivät pukeutumaan alakertaan ja sitä kautta ulos.

Sean tuli viereeni ja avasi solmut, jotta pääsin nousemaan ja meni sängylle Tuulan viereen. Hän hyväili Tuulaa hellästi ja antoi minulle luvan runkata itseäni, mutta vain kalsareiden läpi. Hän ei halunnut nähdä mitätöntä pikkupiliäni. Runkkasin raivokkaasti ja taas laskin mällit kalsareihin, enkä tietenkään saanut ottaa niitä pois.

-Ok, you poor white sissy, Sean aloitti.
-Your first job is to clean her up and then you’ll change the sheets, because I’m not going to fuck your wife in this dirty bed for the rest of the night.

Siis, aikoiko Sean jäädä koko yöksi meille mietin hämilläni ? Menin kuuliaisesti sängylle ja nuolin Tuulan spermaisen pillun aivan puhtaaksi ja olin kiitollinen, kun hän silitteli samalla hellästi hiuksiani. He nousivat sitten molemmat sängyltä ja halailivat toisiaan ja minä hain puhtaat lakanat ja aloitin vaihtamaan niitä.

-Muista kulta pedata itsellesi vuode lattialle, Tuula huikkasi mennessään. Olin ihmeissäni ja hieman mustasukkainenkin, mutta olin itse tämän leikin halunnut, joten tein työtä käskettyä. Petasin sängyt ja menin Tuulan ja Seanin perään alakertaan. He olivat olohuoneessa ja naukkailivat valkoviiniä. Katselin kateellisina heidän hyväilyjään ja nautin samalla vaimoni upeasta pyöreähköstä vartalosta ketsellessani, kuinka musta kädet vaelsivat pitkin vartaloa. Itse jouduin olemaan spermaiset alushousut jalassani ja olo oli melko epämiellyttävä. Sean antoi minulle lopuillan vapaata ja sanoi, että saan toki seurata heidän naintiaan, jos haluan, mutta ehtoina on se, etten tule sänkyyn heidän kanssaan, en runkkaa paljasta kalua, enkä ota alushousuja jalasta.

Johan oli ehdot. Sean ja Tuula hävisivät yläkertaan samalla toisiaan hyväillen ja minä painuin pihalle tupakalle. Tulin takaisin sisään ja yritin marssia miehekkään reippaasti yläkertaan, mutta se meni kuitenkin enemmän hiipimiseksi. Katsoin oven raosta sisään ja näin kuinka Tuula oli selällään sängyllä ja Sean nai häntä rajusti lähetyssaarnaaja asennossa. Tuo näky oli aina kiihottanut minua. Näin ja kuulin, kuinka raskaat mustat kivekset hakkasivat nussimisen tahdissa vaimoni valkoisia pyöreitä pakaroita. Tuula ja Sean vaihtoivat aktiivisesti asentoja ja vaimoni sai kyrpää joka suunnasta. Noin totaalisen käsittelyn jälkeen ei muna varmaan maistu pitkään aikaan, mietiskelin itsekseni.

Sean käänsi Tuulan rajuhkolla otteella eteensä polvilleen ja alkoi nussimaan takaapäin. Sean läpsi samalla Tuulan pakaroita ja taas alkoi vaimoni saamaan orgasmejaan. Sean otti kullinsa ulos ja käänsi Tuulan selälleen ja runkkasi kaksin käsin kulliansa vaimoni naaman edessä. Pian alkoi tuon mustan kullin päästä lennellä spermasuihkuja suoraan vaimoni odottavaan suuhun. Laukeamisen jälkeen Tuula ja Sean kierähtivät vierekkäin sänkyyn ja näin kuinka vaimoni käpertyi Seanin viereen edelleen hellästi hyväillen hänen reisiään.

Menin itse lattialle pedatulle patjalle ja yritin saada unen päästä kiinni. Pakko oli kuitenkin vielä kerran runkata litimärkiin kalsareihin. Yön vaihtuessa aamuhämärään, heräsin taas nussimisen ääniin ja kun avasin silmäni, näin vaimoni kasvot yläpuolellani ja hän hymyili minulle irstaasti, kun Sean nai häntä kovalla tahdilla takapäin.
-Saan ihanaa kyrpää perseeseen, Tuula kuiskasi minulle ja lipoi kieliään kiihottuneena.

Tällä kertaa Seankaan ei kestänyt kauaa, vaan hän tuli hurjasti karjuen Tuulan pakaroille. Sen verran jouduin tekemään, että Tuula pyllisti minuun päin ja jouduin nuolemaan spermat pakaroilta. Nukahdimme sitten kaikki ja aamulla, kun heräsin, oli Tuula yksin vuoteessa ja pyyteli minua viereensä. Menin sänkyyn ja Tuula käpertyi kainalooni kiitellen vielä unohtumattomasta yöstä. Hän sanoi myös, että nyt kyllä hetkeksi aikaa nämä leikit saavat riittää ja sanoi, että eiköhän se joskus ole minunkin vuoroni maistaa vierasta. Jäin miettimään tätä asiaa, mutta se selvisi minulle eräänä iltana kotiin tullessa, kun löysin Tuulan makuuhuoneesta ystävättärensä kanssa odottamassa minua, no, siitä joku toinen kerta.

4

20081

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tekstiä

      Kiitoksia taaas kerran. Upea tarina ja hyvää kerrontaa. Voisi olla kiihottavaa lukea välillä 1 m 2n :)

    • nimetön

      aivan loistavaa tekstiä! tätä lisää..

    • Black masters white cpl

      Hienot tarinat, tämä ja Lontoo reissu. Osaat kirjoittaa ja kuvailla hyvin eri osapuolten vuorovaikutuksen sanoisin realistisesti. Onko omakohtaista kokemusta ?

      Jatkoa odotellessa...

    • _annikki_

      Kerrassaan loistava.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      383
      3856
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      211
      1905
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1434
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      971
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      930
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      859
    Aihe