Olen yksinhuoltajaäiti ja tyttäreni täytti kesän alussa 11. Fyysinen kehitys on kulkenut 8-vuotiaasta etuajassa ja nyt tyttäreni näyttää n. 16-vuotiaalta. murrosikä tuntui meillä alkavan 8-vuotiaana, jolloin jo paljastui ensimmäiset tupakkakokeilut. Myymälävarkaudesta kiinnijääminen noin kaksi vuotta sitten sai minut kääntymään perheneuvolan puoleen. Siellä todettiin ongelmiksi tavanomaiset äidin ja tyttären kahnaukset, äidin huoli toimeentulosta (en silloin ollut vakituisessa työsuhteessa) ja äidin vuorotyö. Keskustelut ehkä hetkeksi helpottivat tilannetta, mutta nyt tuntuu, että mitta on täynnä.
Tyttäreni hakeutuu koko ajan itseään vanhempien nuorten seuraan ja jäänyt nyt tämän syksyn aikana kiinni 2 kertaa tupakanpoltosta. En voi enään luottaa tyttäreni sanaan eli valehtelu lisääntynyt. Kotona hän ei tee mitään jollei siitä makseta, koulu ei tunnu kiinnostavan. Ongelmistaan tyttäreni syyttää isäänsä, joka ei pidä häneen yhteyttä. Meillä on jatkuva sotatila yllä, enkä enään kykene tytärtäni rakastamaan. En muista enään miksi ihmiset yleensä hankkivat lapsia, koska ei niistä mitään iloa ole. Minä olen vain väsynyt ja kyllästynyt ja mielestäni olen tarjonnut tyttärelleni eväät tasapainoiseen elämään. Jos kyseessä olisi miessuhde hankkiutuisin tästä eroon mahd. pian, mutta omasta lapsestaan ei pääse eroon vaikka kuinka ahdistaisi. Mikä neuvoksi???
Tyttäreni hakeutuu koko ajan itseään vanhempien nuorten seuraan ja jäänyt nyt tämän syksyn aikana kiinni 2 kertaa tupakanpoltosta. En voi enään luottaa tyttäreni sanaan eli valehtelu lisääntynyt. Kotona hän ei tee mitään jollei siitä makseta, koulu ei tunnu kiinnostavan. Ongelmistaan tyttäreni syyttää isäänsä, joka ei pidä häneen yhteyttä. Meillä on jatkuva sotatila yllä, enkä enään kykene tytärtäni rakastamaan. En muista enään miksi ihmiset yleensä hankkivat lapsia, koska ei niistä mitään iloa ole. Minä olen vain väsynyt ja kyllästynyt ja mielestäni olen tarjonnut tyttärelleni eväät tasapainoiseen elämään. Jos kyseessä olisi miessuhde hankkiutuisin tästä eroon mahd. pian, mutta omasta lapsestaan ei pääse eroon vaikka kuinka ahdistaisi. Mikä neuvoksi???
Vastaukset 13
Vanhimmat
Näin nuorena äitinä ja vaikean murkkuiän läpikäyneenä en voi muuta sanoa kuin että voimia, ja että se menee kyllä ohi. Tämä kapinointi kuuluu elämään, toisilla voimakkaammin ja toisilla vähemmän. Se kasvattaa henkisesti.
Itse olen jälkeenpäin omia mokiani katunut ja kiittänyt äitiä jaksamisesta sekä rajoista. Vaikken aina niitä noudattanutkaan.
Voiamkeinot eivät auta ja mitä enemmän kahnaatte, sitä pahempi tilanne tulee olemaan.
Jaksamista!
Itte oon samanlainen ongelmalapsi ja myönnän sen itsekkin..
Se mulla johtuu siitä että en jaksa sitä ainaista paapatusta..itte oon 12wee ja yleensä näytän äitini mielestä huoralta jne..
Oon aina bestikseni kaa (14wee) ja sen kamujen jotka on 14-18wee
Me ollaan viikonloput jossain ja sunnuntaisin en muista niistä mitään...En tee mitään kotona muutaku katon tv:tä ja oon netis nytki oon bestiksellä ja se käski mennä tänne joten tulin tänne..Munki vanhemmat on eronnu ja isä täys paska käyn sen luona 1kerran vuodessa ja se asuu noin.14km päässä...Itte poltan,Juon,riehun jne..
No toivottavasti jaksat ja samoin onee omalle äidille haista vaan paska
kuinka sinä kaksitoista vee, voit olla niin kiittämätön äitillesi, joka vaatettaa sinut ruokkii sinut ja varmaanki pitää sinusta huolta. itelläni 8.v tytär enkä sallisi moista käytöstä!mene itseesi, sinulla on tulevaisuus edessä, älä pilaa sitä dokaamalla tms,
En sano tämän enempää kun en tiedä millainen mies se oli josta erosit, mutta jos se mies ei ole halunnut pitää teihin enää mitään yhteyttä sen eron jälkeen niin pistää vaan miettimään...
Suosittelempa sitä perheneuvolaa uudelleen, varsinkin, kun koit sen eka kerralla auttavan ainakin hetkeksi.
Miten oma tilanteesi? Perheneuvolassa saat itsellesikin tukea ja apua jaksamiseen. Ei sinun tarvitse rakastaa tytärtäsi juuri tällä hetkellä, mutta sinun tulee kuitenkin tarjota hänelle aikuisen ja vanhemman malli ja siihen ilmeisesti tarvitset ammattiauttajan tukea.
Lapsesi haluaa varmaan näyttää, että koska et ole ehtinyt olla tarpeeksi hänen seurassaan, hän tekee mitä lystää. Hänen sisällään asuu kuitenkin vielä se pieni tyttö, joka etsii itseään. Keskustelkaa ja laatikaa säännöt yhdessä. Tupakoinnissa antaisin itse periksi, mutta varkauksissa ja kaveriporukka-asioissa olisin tarkempi. Noin nuorta on helppo yllyttää mihin vain kokeiluihin, kun hän hakee muiden hyväksyntää. Yritä vielä ymmärtää lastasi; katsele vaikka hänen vauvakuviaan ja löydä se sama lapsi uudelleen! Voimia!! P.S. Omat lapseni ovat 12-, 11- ja 5-vuotiaat.
Kapinointi/murrosikä/oireilu tms:ei ole lheskään aina siitä että äiti ei ole ollut tarpeeksi lapsen kanssa.Ei siis ainut syy.Anteeksi minun korvaani vain kalskahti,koska minusta isä ei ole ollut lapsensa kanssa.Ja syitä on monia!
En tarkoittanut syyllistää äitiä; tottahan töissä on käytävä, ja tässä tapauksessa isä ei ole varsinkaan antanut aikaa lapselleen. Mutta tarkoitin sitä, että olosuhteiden pakosta(vuorotyö ja avioero) lapsi on joutunut olemaan paljon yksin ja päässyt luisumaan osittain pahoille teille. Toivoa on kuitenkin vielä.
Vaikeaa oli meilläkin murrosikäisen tytön kanssa ja miehen kanssa olimme lähes kaikista kasvatusasioista eri mieltä.Tyttö sitten lähti kotoa 16v. ja perusti oman perheen, joka liitto nyt on purkaantunut. Kävimme mekin perheneuvolassa yhden kerran. Tällä järjellä jatkaisin niitä käyntejä pidemmän aikaa, vaikka kuinka tahmealta tuntuisi porukkaa sinne raahata.Ja mukaan kiinteasti perheeseen liityviä, kuten esim. isovanhempi tai miesystävä. Siellä saa sanoa ajatuksensa ja on pakko kuunnella.
meille ei välttämättä sovi teille.
Meillä on ensinnäkin eri lähtökohta olemme äiti ja isä sekä neljä lasta plus kaksi kasvattilasta.
Omat lapset kävelivät murrosiän ohi aika reippain mielin ei mitään kummempia votkotuksia.
Mutta nyt on sitten tätä taistelua näiden kasvattilasten kanssa poika 15v, ollut meillä 4v tyttö 10 v.ollut meillä 1½ v.( ei sisaruksia) Kun ottaa huostaan lapsia jotka ovat kasvaneet puolivalmiiksi olosuhteissa jotka ovat olleet todella kaaoksessa säröisät sielut, ilman mitään sääntöjä tai rajoja puhumattakkaan kasvatuksesta. Nyt kun tuollaikää asetetaan vaatimuksia sekä rajat niin siinä sitä tappelua on joka lähtöön ja tilanteessa. Mutta me vahvoina aikuisina näemme tulevaisuudessa valoa.
Käymme joka toinen viikko lasten ja nuorten psykiatrisella klinikalla se pitää meidät pinnalla.
On sitten käyntien jälkeen paljon helpompi puhua asioista jotka otetaan siellä esille ja kuullaan että ei vaan me tyhmät pihit pirut sanota asioita mitkä ovat lapsia rajoittavia.
Puhu lapsesikanssa hänen isästään muistele niitä kauniita hetkiä joita teilläkin varmaan on ollut niin kuin meillä kaikilla. Ole rehellinen, avoin mutta älä purkaudu huoliesi tai pettymyksiesi kanssa lapselle joka etsii itseään ja suhdetta omaan äitiinsä. Teidän suhde on kestettävä hyvin pitkälle tulevaisuuteen.
Mekin rakennamme kasvattilasten pettymyksien reunustamaa polkua takaisin äidin kaukaiseen syliin. Vaikka nyt tuntuu siltä että ne ovat saavuttamattomissa.
Ihmisrauniollakin on ihmisarvo.
Vapaushan tulee luottamuksen myötä ja jos ei anna luottamusta niin ei voi odottaa vapauttakaan siinä määrin kuin ehkä muuten olisi mahdollista.
Ehdottomasti ei tupakan poltto kuulu (11v.)senikäiselle lapselle, eihän lapsi osaa ottaa vastuuta itsestään se kuuluu vanhemmille.
Eiko sinun asuinkunnassasi ole mahdollisuutta saada lapselle tukiperhettä? Me itse toimimme tarpeen mukaan myös tukiperheenä.
Silloin saisitte molemmat "huilata" ja tehdä jotakin muuta kuin kinata.
Eikö joku ystäväperheistä voisi ottaa lastasi huostaan vaikka kerran kuukaudessa? Pientä korvausta vastaan. Lastenhuollossa on niistä määräykset. Rohkeasti apua hakemaan!!!
Sillä mielestäni siihen teillä on oikeus.
Otappa selvää.
Et ole yksin murheita on muillakin.
murrosikä on kovaa aikaa...olen itse nyt 23-vuotta ja murrosikäni alkoi 11-vuotiaana. Kaikki paska tuli samana vuonna. Vanhemmat erosivat,syy äidin mielestä yhteesopimattomuus. Isä lähti ja jäätiin äidin kanssa kahestaan.Äiti oli aina töissä ja mä yksin kotona. se oli tuskaa.Kaikki naisten jutut alko (kuukautiset yms.) Kaikki tuntu koko ajan vaikeemmalta ja koko elämä oli paskaa.Äitin kans ei ollu puheyhteyttä eikä äitikään koskaan tullu mitään jutteleen. Aloin hakea kavereita yöllä kaupungilta baarien läheltä koska ajattelin että sieltä niitä löytää...niinhän minä silloin luulin. Aloin polttamaan, juomaan jne...minut raiskattiin kun olin 13 vuotta. Aloimme käymään yhdessä äidin kanssa perheneuvolassa ja asioista juteltiin koko ajan...äitikin tuntui jo heräävän...sinulle väsynyt äiti,tyttäresi saattaa etsiä kauheasti rajoja. toivon että jaksat ja käyt siellä perheneuvolassa. Juttele tyttärellesi ja ajattele aina että samanlaisia lapsiakin on ja muillakin on vaikeaa.Huomaan nyt kuinka vaikeaa äidilläni on ollut. Minulla on nyt yksi lapsi joka on 7-vuotta. Kiukuttelee, tekee sellaista mikä on kiellettyä ym. Yritä jaksaa ja ennen kaikkea HAE APUA! Hyvää jatkoa sinulle! Kyllä sinä jaksat :)
Terveisin: Annie
Moi
Kiitoksia kaikille kirjoittajille viesteistä ja kannanotoista. Kirjoituksista huomaa, että on monta tapaa kasvattaa lastaan ja kohdata ongelmia. Mutta sitä minä juuri hainkin; muiden kokemuksia ja uutta näkökulmaa asiaan jonka kanssa tuntee olevansa umpikujassa.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla asuu samalla paikkakunnalla iso joukko ystäviä ja sukulaisia. Vaikka en ole kaikille sukulaisille kaikkia meidän ongelmia puhunutkaan, saatan kuitenkin turvautua heidän apuunsa lastenhoidossa kun tuntuu, että ei enään yhtään jaksa.
Tänään ajattelin soittaa tyttäreni opelle ja kysellä miten koulunkäynti sujuu ja sitä perheneuvolaa jään edelleenkin miettimään....
Yksi isä kyseli millainen ero oli...Erosimme n. 9 vuotta sitten mahtavien riitojen säestyksellä, sittemmin rauha on saatu aikaiseksi, mutta isällä taitaa olla oman elämänsä hallinnassa niin paljon ongelmia, ettei jaksa pitää tyttäreensä yhteyttä, luulen ma.
Kiitoksia vielä kerran kaikille toivottelee ei-ehkä-niin-väsynyt-äiti
Perheneuvola on todella hyvä paikka. Kun itse aikanani erosin, tyttäreni oli vajaa 11v. Muutimme silloin syksyllä uudelle paikkakunnalle ja siten tytär meni uuteen kouluun. Kevään korvalla hän kerran ehdotti, että tilaisin ajan kasvatusneuvolasta(nimi oli aiemmin sellainen), kun hänellä on niin vaikeaa. Tilasin ajan ja kävimme siellä muutamia kertoja. Tytär oli kovin tyytyväinen ja selvästi rauhoittui. Murrosiän ongelmatkin menivät sitten kohtuullisella vaivalla ohi.