Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä alueesta?
Aurinkolahti
Täti vihreä
2718681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
kasvanut jo niin, että sieltä on muutettava isompaan. Ostivat kalliilla ja nyt myyvät halvalla kaikki samoihin aikoihin. Ei ainakaan asunnon arvo taida pariin vuoteen nytkähtää kuin ainoastaan tulevan ylitarjonnan vuoksi ehkä alaspäin siellä.
Kaipa se muuten kiva alue on, itse olen asunut "naapurialueella" ja oli ihan kiva paikka.
Asuin aikanaan Mogadishussa. Oli kelluvat kuulat, narunpätkät heiluivat parvekkeella, karvanopat roikkuivat tuulilasissa. Mutta talo oli huonosti rakennettu ja täynnä kiljuvia kakaroita. Ei hetken rauhaa, ja kaikkialle oli pitkä matka. Ihmiset olivat aggressiivisia ja itsekkäitä ja pelotti matkalla kotoa parkkiruudulle, joka oli parin kilsan päässä asunnosta. Vähän väliä autoon oli murtauduttu ja aggressiiviset nuorisojengit vaanivat kaduilla. Khat haisee ja nyrkki puhuu!
Relaa nyt välillä. Sun vitsis on jo niin vanha, että keksi uusia tai lopeta.
kanta-asukkaat muuttavat pois.
pidä uskoa mitä täällä kirjoitellan nimimerkin suojassa.
Meri & luonto, mutta kuitenkin myös kauppakeskus Colubus josta löytyy kaikki mahdolliset palvelut. Metrokin on kävelymatkan päässä. Hinnat siellä ei kyllä ole laskenut kuten joku tuossa alussa mainitsee. Alue on aivan uusi, siellä on vain muutamia vuosia vanhoja taloja. Vieressä on Pauligin paahtimo josta tulee hieman "Kahvinhajua" jos siitä ei tykkää. Tosi paahtimo lähtee lähivuosina satamaan niin sitten ei sekään enää haittaa. Kannattaa mennä vaikka sunnuntaikävelylle aurinkolahteen ihailemaan maisemia! Ja kesällähän se on kuin Riviera, mahtava uimaranta yms!
Mutta melkein samalla neliohinnalla saisi ihan oikean kampan "hieman" lampimammalta Rivieralta. Varmaan siella "Suomen Rivieralla" on aivan uskomattoman upeaa mutta ei ole valittamista taallakaan... :-) Terveisia koyhille sinne pakkaseen.
Itä-Helsinki on jo menetetty. Viisas raha lähtee muualle.
Luultavasti tulevaisuudessa Itä-Helsingin kaupuinginosavaltuustolle myönnetään lupa käyttää lievemmissä riitatapauksissa sharian lakia sillä ehdolla, ettei suomalaisperäisiä tyttöjä vaadita käyttämään koulussa huntua.
Käy seuraavalla Tukholman tai Oslon vierailullasi tutustumassa paikallisiin aurinkolahtiin. Ei tarvitse enää matkustaa jenkkeihin nähdäkseen oikean gheton.
Hesari kertoi eilen alueesat, Psw:n välittäjä sanoi, että Aurinkolahti nostaa koko itä-helsingin hintoja tulevaisuudessa, alueella on niin loistavat palvelut, huippuhienot asunnot, kanava, merenranta, ulkoulumaastot, golf ym ym.
Aurinkolahti on muuta ,kuin Mogadishu ,jossa Rane asui 90-luvun aravatalossa.
Parkkipaikat ovat Aurinkolahdessa muuten aivan talojen vieressä tai maan alla vierssä.
Totuuta puheisiin Remontti-Rane alias Kallion mies ta i asukas, ja moni muu nimimerkki jota käytät.
Remontti-Rane tunnetaan kalliossa myöskin nimellä Doctor off kusiputka, nimihirviö tulee ranen mieltymyksistä eriöihin ja putkiremontteihin.
Aurinkolahdessa Rane on vain käynyt kiertelemässä, kyllä hän Kallion kundi on ja Aurinkolahden asunnot ovat hänelle liian kalliita, koska uutuus ja laatu maksaa.
Pelkäätkö, Moga, näitä viimeaikaisia levottomuuksia? Tanskassa julkaisivat Muhammedin kuvan ja nyt kosto elää muslimimaailmassa. Voipi tulla kuumat paikat, jos asuu väärällä seudulla!
näköjään tahallaan sekoittaa Meri-Rastilan ja Aurinkolahden. Taitaa kateus vaivata.
En asu Aurinkolahdessa, mutta tuttujani asuu Aurinkolahdessa ynnä muualla Vuosaaressa ja he kaikki ovat tyytyväisiä kotipaikkaansa.
Mene jonain päivänä lenkille ko. alueelle ja tutkaile miltä tuntuu.
Kyseessä on entinen Mätälahti / Mustalahti.
Markkinointi-ihmiset tekivät siitä "aurinkolahden" ja asuntojen hinnat kohosivat pilviin.
Kelluvat kuulat ja parvekkeilla roikkuvat narunpätkät hämäävät yllättävän monia.
> Kelluvat kuulat ja parvekkeilla roikkuvat
> narunpätkät hämäävät yllättävän monia.
Se-le-vä!
pahenna. Nimestä huolimatta hieno asuinpaikka.
Aurinkolahti on tosi upea paikka asua. Olen asunut jo yli 2 vuotta ja viihdyn. Kaikki palvelut ovat lähellä, bussipysäkit vieressä ja metrollekin kävelymatka. Omia lähikauppoja ja ravintoloitakin löytyy eikä kauppakeskus Columbusta kauemmaksi tarvitse juurikaan lähteä. Ensi jouluun valmistuu lisäksi Citymarket Columbuksen yhtenteen. Mutta mikä upeinta, täällä on luonto lähellä: ihana merenranta (700 m hiekkarantaa) ja Uutelan ulkoilualue vieressä. Rauhallista täällä on, ei kannata sekoittaa Meri-Rastilaan, josta tosin olen kuullut, että nykyisin sielläkin alkaa olla suht rauhallista.
Käykää tutustumassa alueeseen!
No kyllä nyt joku siellä kehui mustalahden talojen "laatua". Taloja? Mielestäni muistuttaa enemmän palapelejä. Betooni paloja liimailtu yhteen vain. Mahdollisimman halvalla ja nopeasti tehty nuo asunnot, jotta saisivat rakennusfirmat muhkeat voitot taskuihinsa. Lisäksi aivan landella tuo paikka. Keskustaan on piitkä matka. Talot ovat toistensa kopioita, ei mitään persoonallisuutta. Aurinkolahdesta parempi versio on Herttoniemenranta, jossa talot ovat tyylikkäämpiä (esim elementtien saumoja ei näy rappauksen ansiosta), parempi sijainti ja paremmat maisemat (Kulosaari näkyy ^^). Poljin tänään Aurinkolahden rantoja pitkin ja täytyy sanoa, että paljon miellyttävämpää on Herttoniemenrannassa. En itse siellä asu, mutta silti. Älkää muuttako epälaadukkaisiin aurinkolahden taloihin. Näin tuette vain rakennusfirmoja.
Edellisen viestin kirjoittaja asuu itse todennäköisesti Kulosaaren 70-luvulla rakennetuissa betonikerrostaloissa joita putkiremontti uhkaa ja julkisivu lahoaa.
Aurinkolahti on Helsingin ja todennäköisesti myös Suomen ainoa paikka nyt ja tulevaisuudessa, missä alueen henki on hyvin merihenkinen. Monet kaverit jotka ovat ensimmäistä kertaa Aurinkolahdessa käymässä toteavat 'Ihan kuin etelässä'. Hyvin varusteltuja kerrostaloasuntoja merenrannassa ja autopaikat hissiyhteydellä kellaritasossa, ei paha, eihän?
Herttoniemenrannassa asunnot ovat rakennettu liian tiivisti, eikä luonnonläheisyydestä ole puhettakaan. Suosittelen, että jokainen käy itse paikan päällä toteamassa näiden alueiden todelliset erot.
Ja mitä vielä siihen hintakehitykseen tulee, niin itse ostin asuntoni 2003 Solvikinkadulta 120,000e:llä ja naapuri myi juuri oman samanlaisen kämpän 203,000e:lla joten siinä teille hintakehitystä.
mitä se valkoinen pöly on, joka leijailee sisään huoneistoihin ja allergia tapaukset ovat alueella lisääntyneet.
Kulosaaressa ei ole yhtään 70-luvulla valmistunutta kerrostaloa. Minä asun Armas Lindgrenin tiellä 1920-luvun huvilassa. Sinne ei sun lompakkos paksuus riitä. Varaudu siihen, että sielläkin kohta tulee remonttia; pitää nääs varmaan taas kohta elementtien saumoja korjailla, kun alkavat irvistelemään.
Me olemme avomiehen kanssa muuttamassa helsinkiin, ja olemme katselleet asuntoja aurinkolahdesta. Ilmeisesti siellä on kaikki palvelut lähellä, mitä liikkeitä siellä columbuksessa on?
Mitä jos osa kirjoittajista ottaisi esille kartan ja katsoisi missä Aurinkolahti sijaitsee, jotta tietäisi mistä puhuu. Ja kävisi paikan päällä katsomassa!
Tämä on korkealaatuisesti rakennettu alue. Sekä talot että ympäristö ovat kauniita, hyvin suunniteltuja ja toteutettuja. Hiekkarantaa n. 700 m jossa rakennettu kaunis rantabulevardi (vrt Nizza). Todella rauhallinen alue. Ei kaupungin vuokra-asuntoja. Ympäröivä meri ja luonto ainutlaatuinen.
Asukkaiden tulo- ja koulutustaso korkea. Asuntojen hintakehitys on ollut kiitettävää, on tullut tehtyä hyvä ostos noin 3 vuotta sitten.
Haluan tarkentaa, että Aurinkolahdessa on yksi arava-vuokrataloyhtiö. Helsingin ehkä paras lähiö. Toki Marjaniemi, Tammisalo ja Kulosaari ajaa edelle, jos haluaa asua pientalossa.
Justiinsa juu. Nyt on ajankohtaista käydä Aurinkolahdessa paheksumassa Rautatientorilta tuotua ns. "kahvilaa". Hyi h-tti mikä pytinki tässä ympäristössä.
Joku kulosaarelaispelle paheksui Aurinkolahden asuntojen elementtien saumauksia... Noo mistäköhän saumauksista puhuu, kun talot on tiiliverhoiltu jonka jälkeen useimmat rapattu. Talot ovat hyvin rakennettu (suomalaisen mittapuun mukaan, ei siis erinomaisesti) ja hyvin varusteltuja. Ja on mukavaa mennä hissillä suoraan autolle.
Rantabulevardia hienompaa ei tästä maasta löydy kuin ehkä Hangosta. Uimaranta on myös hyvä. Kanavanvarresta tulee ja on jo nyt kaunis.
Arvostelijat usein käyvät Kallahdessa ja Meri-Rastilassa ja luulevat niiden olevan Aurinkolahtea.