Käyn akupunktiossa. Kokeilin välillä toistakin, mutta kun se ei tehonnut, vaikka hoitaja oli akupunktion opettaja, palasin vanhalle akupunktiohoitajalleni. Tämän vaihdoksen aikana selvisi, että on erilaisia näkemyksiä akupunktiosta. Akupunktiohoitajani mukaan on olemassa kiinalainen kirja, johon akupunktio perustuu. Ongelman muodostaa, että kirja on parituhatta vuotta vanha. Neljä eri ihmistä(varmaan useampikin, mutta 4 tunnettua) on tehnyt käännöksen kirjasta, mutta kaikki kirjat ovat hiukan erilaisia. Siitä minun ymmärtääkseni näkemyserot johtuvat. Itse kirja on sisällöltään niin laaja, että siinä menee oikeastaan koko elämä, että oppii ja ymmärtää(lukeahan voi ilman että täysin käsittää) täysin. Tämä tieto siis perustuu erään akupunktiohoitajan sanoihin.
Käyn itse hoitajalla, jonka opettajan ja sitä kautta hoitajanikin tietopohja perustuu kaikkiin neljään käännettyyn kirjaan.
Lopuksi vielä, kyllä akupunktio toimii, kaikki on hoitajasta kiinni. Kannattaa mielestäni mennä sellaiselle, josta itse pitää ja jolla on kunnon koulutus. Ja muistakaa, jos neulat eivät tunnu miltään, niin vaihtakaa hoitajaa! Jos nyt mietitte, että miltä niiden pitää tuntua, niin sanon, että sen vain tuntee.
Itse en ennen uskonut akupunktioon, menin sinne tutun raahaamana ja sanoin hoitajalle, että olen lukenut ettei hoito vaikuta kaikkiin. Olin myös erittäin epäluuloinen energioiden suhteen. Minussako virtaisi energiaa?? Pah. Sitten kun neulat pistettiin, niin ensimmäinen ajatus oli "energia liikkuu..."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.