koiraelämää...

Meidän pikku Chihun puri iso koira kuoliaaksi.me kaikki oltiin (ollaan) niin onnettomia. Apollo (mun toinen koissu) ei halunut olla ulkona ollenkaan, kiire sisälle ja etsiin kaikki paikat. sitten meni paikalleen nukkumaan. ei leikkiä, syöminenkin onnetonta. eihän sellaista voi kauan katella. koira ei ole Chihu.ei koskaan tuu toista Tysonia olemaan olemassa. (itkuks menee taas).
mutta Apollo pitää nyt pennusta vuorostaan huolta.(vaikkakin on itsekin pentu). jos menen Apollon kans yksin ulos niin se haluaa kotiin. ryntää heti pennun luokse. mutta jos pentu on mukana niin sit voi olla iloisena ulkona.
niin siis pentu on Shitzun- Cavaljer King Spanielin sekoitus.
Pojat (17v. ja 23v.) kävivät sen ostamassa. olin kyllä jutellut kasvattajan kanssa muutaman kerran.itse en kerennyt mukaan. kastoivat sen "Lucky":ksi. ihastuivat siihen heti. on siitä meille kaikille ollut jo niin paljon iloa.
Tyson mahtui taskuun helposti pikkusena pentuna.
kyllä sitä kannettiinkin mahalaukussa ja pipon sisällä ja vaikka missä kun oli pikkunen.pyöräkorissa istui mielellään myös. palelikin pikkunen ja kun kesälläkin käytii uimassa niin oli aina pyyhkeet mukana jne.
Tysonista voisin melkein kirjan kirjoittaa.
Oli se niin hellyyttävä, ja niin tosi rakas meille. no , eihän kukaan voi juuri sitä " erikoista rakkautta" tajuta.jokaisella on juuri se oma rakkaus omaa koissua kohtaan, eikö niin?

mutta kun menneelle ei mitään voi tehdä. pakko vaan yrittää mennä eteenpäin. on ajateltava lapsia ja Apolloa.
ajattelen Tyson viimeisiä hetkiä, että tajusiko että... oliko kipuja... sylissäni oli kuitenkin viimeiseen asti.
kirjoittanut oon nyt varmaan tunnin ... eikä ollut tarkoitus kirjoittaa tällaista. vaan siitä positiivisesta. (ei oo niin helppoa).
minä en kuitenkaan jaksa pidätellä tunteitani.

jokainen päivä on minulle uusi ja tuo ehkä jotain hyvää tullessaan.

nyt iloitsen Apollosta ja Lyckysta.

Kuitenkin:
kun menen ulos molempien kanssa niin jos tulee vastaan aggressiivisia koiria niin saan "paniikki" oireita. sydän alkaa hakkaamaan enkä tiedä mihin juoksen. siis jos isokin koira on rauhallinen niin on OK. mutta kun joillakin on isoja koiria jotka hyppää kohti ja murisee ja haukkuu "raivona" niin tulee se paniikki.
en tiedä tosiaankaan olenko siis enää "hyvä" koiranomistaja? jos koirat vaistoaa minun paniikin niin alkavat pelkäämään toisia koiria.
yritän todella olla rauhallinen mutta jos sydän lyö tuhatta ja sataa niin????
pitäisköhän mun luopua näistä koirista ettei niistä tulis hermoheikkoja???? nimim: Katkera Majorica.

yritän kyllä olla olematta katkera ja mennä eteenpäin... mutta en lupaa.. hauskaa koirakevättä !!!!