uskallanko?

Olen eronnut, kuten avomiehenikin. Kuusi vuotta olemme olleet yhdessä. Elämä ei suinkaan ole ollut helppoa kohdallamme uusioperheenä, kuusi lasta kun on yhteensä. Rakkaus on pitänyt meidät yhdessä, sillä sitä on riittänyt aina. Olen toivonutkin useasti, etten rakastaisi,sillä elämä yksin lasteni kanssa voisi olla toisinaan helpompaa. Avomieheni on kosinut useita kertoja, en uskalla, sillä pelkään epäonnistuvani. Onko kohtalontovereita? Tai peräti hyviä neuvoja?
41268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos ei ikinä yritä, ei koskaan epäonnistu. No, mitä sinulla on menetettävää, jos epäonnistut? Rakkaus? Mutta sitähän sanoit toisinaan toivovasikin.

Äänestä

Moista ihmissuhdekonkaria olen huono neuvomaan, mutta sinuna varoisin, ettei käy väärin. Onhan se kamalaa vastata kyllä epäonnistumisen pelossa, mutta kun tarpeeksi usein kieltäydyt (pisteet miehelle sinnikkyydestä!), lakkaa se mieskin lopulta kysymästä. Pahinta olisi, että ukko ottaisi itseensä ja ymmärtäisi häipyä takavasemmalle - jolloin sinä vasta huomaisit, mitä olet menettänyt.
Elämässä kannattaa melkein olla tyhmänrohkea. Ja avioeron saaminen maksaa kuitenkin vain n.80 euroa nykymaailmassa. =O) Sitä paitsi itsekin mainitsit, että rakkautta on aina riittänyt - jonka kyllä tuo kuusi yhteistä vuottakin todistaa. Anna mennä, nainen!

Äänestä

Kannattaa miettiä sitä perinnönjakoa ja avioehtoa ennen naimisiin menoa. Se on ainut, mitä kannattaa varoa. Pahimmassa tapauksessa sinä kuolet ja miehen lapset perivät sinut myöskin ja mies hylkää omat lapsesi mennessään uudelleen naimisiin. Turvaa omien lastesi oikeudet.

Äänestä
  • Jos aikoo viettää jonkun kanssa loppuelämänsä, niin kannattaa mennä naimisiin.
    Turha elää ns. "vain toisella perskannikalla" istuen.
    Jos suhde perustuu eipäs-juupas- päättämättömyydelle niin seuraus on usein epäluottamus ja sen ilmeneminen parisuhteessa eri tavoilla.
    Silloin et avaa sydäntäsi toiselle, etkä anna hänellekään mahdollisuutta osoittaa omasta puolestaan rakkautta.
    avioehto on hyvä ratkaisu. Voi nukkua yönsä hyvin, eikä tarvitse toista epäillä ja tulevaa pelätä. Jää vielä elämä elämättä, jos liikaa arvuuttelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gaiza kirjoitti:

Olen eronnut, kuten avomiehenikin. Kuusi vuotta olemme olleet yhdessä. Elämä ei suinkaan ole ollut helppoa kohdallamme uusioperheenä, kuusi lasta kun on yhteensä. Rakkaus on pitänyt meidät yhdessä, sillä sitä on riittänyt aina. Olen toivonutkin useasti, etten rakastaisi,sillä elämä yksin lasteni kanssa voisi olla toisinaan helpompaa. Avomieheni on kosinut useita kertoja, en uskalla, sillä pelkään epäonnistuvani. Onko kohtalontovereita? Tai peräti hyviä neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu