onko kokemuksia hotelli regency cliff funcalissa,mahdollisuus vaihtaa vielä pestana miramareen, ruokailu regencyssä?
regency cliff
toukokuu
51424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hotelli on ihan ok.
Aamupala aika surkea ja ruokailu ravintolassa tapahtuisi ns. aulassa. Ei syöty siinä kertaakaan. Muutenkin Madeiralta ei saatu hyvää ruokaa, liha sitkeää ja rustoista:(
Kannattaa tarkistaa missä huone sijaitsee, meillä piti olla merinäköala, mutta saatiinkin näköala baariin, onneksi vaihto onnistui.
Eli pöpö riski pieni ja ruoka on pääosin hyvää. Tosin pihvit ei kehuttavia. Mutta lihavartaat ja kalaruoat ovat hyviä. Poiketen muualta, niin yleensä kalaruoat kalliimpia kuin liha.
Huoneet ovat ihan siistit, koska on uudehko hotelli. Hotellin bussi kulkee kaupungin keskustaan ja takaisin. Aamiainen kohtalainen.
Muuhun ruokailuun emme osallistuneet Cliffissä.
Meillä oli hienot merinäkymät huoneesta. Hotellin vierestä kulkee hieno rantabulevardi, johon pääsee pienestä portista. Miramarista olen lukenut paljon positiivista palautetta. Yleensähän Pestanan hotellit ovat hyviä. Me olemme syöneet erinomaista ruokaa joka kerta Funchalissa. Varsinkin espada-kala banaanilla on mieliruokaa, sekä espetada-lihavarras.
Tuosta Regency cliffistä en osaa sanoo,mutta Pestanan hotellit yleensä hyviä.Meillä on lomaosake Pestana Grandissa ja ollaan käyty myös Miramarissa/Villagessa(nämä hotellit ovat yhdessä)joita voin lämpimästi suositella.Hyvää palvelua,rauhallinen paikka ja kaunis ympäristö. Ruokakin Madeiralla oli hyvää,varsinkin lihavartaat(espetada).Espada-kalaa en kyllä pitänyt kovin erikoisena,vaikka sitä paljon mainostettiinkin.
RC:stä ei kokemuksia, mutta Pestana Village olisi loistava valinta. Minä taas pidin espada-kalasta banaanilla. Saimme sitä matkanjärjestäjän retkellä Sao Vicentessä, jossa ruokailu aivan meren rannalla sijaitsevassa ravintolassa.