Henna H ja Heikki M

ollut järkevää ottaa laulamaan sinne Idols-kiertueelle yhdessä ainakin Katinkullan keikalle? Voisiko joku vihjata järjestäjille, että heidän yhteisesiintymisensä ovat olleet todellinen succe ja varmasti se toisi lissä katsojia Katinkultaan jos Heikkikin (oman paikakunnan poikana) olisi lavalla.
101917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ole vuokattilainen vaan kajaanilainen.

Äänestä

kertoa, että kyseinen pari on eronnut. Voiko lehti enää turhemmasta kirjoittaa kuin kajaanilaisista teineistä, jotka kuvittelee osaavansa laulaa?!

Äänestä
  • turhempaa harrastusta kuin lukea jotain Seiskaa ja levitellä sieltä kuultuja juoruja!

    Äänestä

  • että te nyky-kainuulaiset ette osaa nauttia "omienne" menestyksestä. Sehän on ihan mahtavaa, että kaksi lahjakasta ja todella hyvä-äänistä nuorta on tuonut Kajaania noin positiivisella tavalla esille. Sitten kateelliset levittelee paskajuttuja juorulehtiin ja räkyttää täällä nettipalstoilla. Tosi säälittävää. Ja ah niin kainuulaista. Siksi olenkin poismuuttaja ja takaisin en pikku kummassa palaa. Silti olen ylpeä kainuulaisista juuristani ja menestyvistä kainuulaisista. Joskus hävettää nuo tavalliset uutisoinnit työttömyydestä, rasismista ja muusta paskasta. Vihdoinkin on saanut Hennan (ja Heikin ) myötä nauttia positiivisesta uutisista.

    Äänestä

  • Ex-kainuulainen kirjoitti:

    että te nyky-kainuulaiset ette osaa nauttia "omienne" menestyksestä. Sehän on ihan mahtavaa, että kaksi lahjakasta ja todella hyvä-äänistä nuorta on tuonut Kajaania noin positiivisella tavalla esille. Sitten kateelliset levittelee paskajuttuja juorulehtiin ja räkyttää täällä nettipalstoilla. Tosi säälittävää. Ja ah niin kainuulaista. Siksi olenkin poismuuttaja ja takaisin en pikku kummassa palaa. Silti olen ylpeä kainuulaisista juuristani ja menestyvistä kainuulaisista. Joskus hävettää nuo tavalliset uutisoinnit työttömyydestä, rasismista ja muusta paskasta. Vihdoinkin on saanut Hennan (ja Heikin ) myötä nauttia positiivisesta uutisista.

    enää muistaa mitään heikkii ja henskua kahenkymmenen vuoden päästä. agentsin jorma kääriäinen on kotosin kajaanista jasentään päässyt pitkälle.

    Äänestä

  • pöhkkö. kirjoitti:

    enää muistaa mitään heikkii ja henskua kahenkymmenen vuoden päästä. agentsin jorma kääriäinen on kotosin kajaanista jasentään päässyt pitkälle.

    ole mikään huonompi lehti,kuiteskin eniten luettu aikakauslehti.

    Äänestä

  • pöhkkö. kirjoitti:

    enää muistaa mitään heikkii ja henskua kahenkymmenen vuoden päästä. agentsin jorma kääriäinen on kotosin kajaanista jasentään päässyt pitkälle.

    kukaan seitsemänkymmentä luvulla että Kääriäisestä vielä kuullaan? Miten on? Sinä säälittävä pikku otus, joka et ole itse yhtään mitään, osaatko jauhaa purkkaa ja kävellä yhtä aikaa, osaatko? Kerro meille miten hyvä sinä olet jossain muussa lajissa kuin kateudessa, anna nyt tulla pöhkkö.

    Äänestä

  • tiesikö kirjoitti:

    ollu seiskaa vaan joku mitätön kainari.mutta seiska on kyllä hyvä lehti joten se siitä.

    Äänestä

  • vielä. kirjoitti:

    ollu seiskaa vaan joku mitätön kainari.mutta seiska on kyllä hyvä lehti joten se siitä.

    Joopa joo, veikkaan taas joku köyhä paskanpuhuja soitellu seiskalle että sais palkkiorahaa kaljanostoon. eivät olleet vielä vasta eronneet kun tuolla käsi kädessä kävelivät.

    Äänestä

  • Timpuri kirjoitti:

    Joopa joo, veikkaan taas joku köyhä paskanpuhuja soitellu seiskalle että sais palkkiorahaa kaljanostoon. eivät olleet vielä vasta eronneet kun tuolla käsi kädessä kävelivät.

    hetkellä on/off-pari.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olisi kirjoitti:

ollut järkevää ottaa laulamaan sinne Idols-kiertueelle yhdessä ainakin Katinkullan keikalle? Voisiko joku vihjata järjestäjille, että heidän yhteisesiintymisensä ovat olleet todellinen succe ja varmasti se toisi lissä katsojia Katinkultaan jos Heikkikin (oman paikakunnan poikana) olisi lavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu