koira valtaa sohvan

olisko kellään hyvää niksiä,millä saisin karkotettuu koirani pois sohvalta, alkaa jo kärsivällisyys loppuu, kun joka päivä saa olla imuroimassa karvakasoja sohvilta.
toruminen ei auta, kun neiti on niin ovela, kun makaa sohvalla vain sillon kun me ite nukutaan, tai ollaan pois kotoo, kertokaas jos teillä sattus olee jotain niksejä.
8702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tilanteesi on siinä mielessä hankala että ainoa keino lienee luopua sohvasta...,mutta toisaalta hyvä imurikin auttaa ja karvoihin tottuu nopeasti :-)

Äänestä

Miten ois sohvanpäällinen? Ainakin helppo pestä. Me ratkaistiin sohvaongelma lastaamalla sohvalle kaikenlaista tavaraa, jolloin koira ei enää hinkunut sohvalle. Myöhemmin ostettiin sille oma kulahtanut nojatuoli, jossa lötköttelee nykyään tyytyväisenä.

Äänestä

Helposti puisteltava suojapeite sohvalle, ja antaa koiran maata siinä. Se on pienimmän riesan tie.

Äänestä

Meillä collie suostui vaihtamaan säkkituoliin, nyt ei enää ole näkynyt makauksia sohvalla. =)

Sillä käytettiin myös tuota "tavaraa sohvalle"-konstia poissaollessamme. Olen kuullut, että koiraa saattaisi inhottaa myös sohvalle levitetty sanomalehti; lehti kahisee ikävästi, eikä alusta ole niin suloisen pehmeä lehden läpi. Voisi kokeilla myös jotain vilttiä tms suojaa, jolle sitten ripottelet pippuria. Tuskin koirakaan rakastaa aivastelua, ja yhdistää sen sohvaan.

Äänestä

Meillä on vanha kultainen noutaja, joka nousee sohvalle vain ja ainoastaan silloin, kun itse emme ole kotona. Todistusaineistona kasa karvaa sohvalla. ;) Aluksi kasasimme tavaroita sohvalle, mutta nykyään levitän peiton suojaksi, koska koira on vanha ja se haluaa nukkua pehmeällä ja lämpimällä alustalla, koska sen luita jo kollottaa. Aivan kuin vanhoilla ihmisillä. Joten annamme sen nauttia kunnolla vanhuuden päivistään. :)

Äänestä

myös sohvan päällä silloin kun ollaan pois; helpoin konsti. Ja nuo tavarat sitten seuraava, mutta minä ainakin kyllästyin siihen tavaroiden nosteluun :)

Äänestä
  • minulla oli kultainennoutaja.....joka aina oli hyppäämässä sohvalle!!sitten keksimme että laittaisimme tuoleja sohville...tai jotain tavaraa!!kyllä se sitten loppui......mutta mekin aina pästimme sen sitten lötköttämään sohvalle sen vanhoina päivinä........

    Äänestä

Levitä sanomalehtiä sohvalle, paperi rapisee ikävästi eikä sen päällä ole mukava makoilla, joten sohva ei enää houkuta. Tai sitten jätä sohvalle kasa täytettyjä ilmapalloja, toimivat samaan tapaan kuin sanomalehti. Ja mitä nuorempi koira on, sen helpompi on tuo sohvallaolemattomuuskin opettaa.

Toinen vaihtoehto on myöskin se, että nostat kädet pystyyn ja hankit suojapeitteen, jos koira ihan kerta kaikkiaan on päättänyt ottaa sohvan omaksi paikakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARVOJA SIELLÄ, KARVOJA TÄÄLL kirjoitti:

olisko kellään hyvää niksiä,millä saisin karkotettuu koirani pois sohvalta, alkaa jo kärsivällisyys loppuu, kun joka päivä saa olla imuroimassa karvakasoja sohvilta.
toruminen ei auta, kun neiti on niin ovela, kun makaa sohvalla vain sillon kun me ite nukutaan, tai ollaan pois kotoo, kertokaas jos teillä sattus olee jotain niksejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu