Oletteko tottuneet

Sain joulukuun puolivälissä kuulokojeen oikeaan korvaani. Koneeni on mallia: Canta2 BTE 270. Pienen korvani vuoksi ei voitu laittaa sisäistä laitetta. Minulla on ollut otoskleroosi molemmissa korvissa ja oikea korva on leikattu kymmenen vuotta sitten, mutta kuulo siinä on jälleen heikompi. Lisäksi rankka antibiottitiputushoito sairaalassa vei sisäkorvieni kuulon huonoksi. Tuli pikkuhiljaa ongelmaksi kuulla ihmisten keskusteluja hälinässä ja puhelimessa. Muutenkin puhelimen ääntä ja ovikelloa oli vaikea aina kuulla ja herätyskellolla en ole kyllä tehnyt aikoihin mitään.
Ajattelinkin kysellä, että oletteko te tottuneet uuteen laitteeseenne hyvin vai onko se jäänyt pöytälaatikkoon? Itse päätin, että pidän sitä. Nyt on takana puolitoista kuukautta. Olen pitänyt jatkuvasti vaikka kaikki äänet eivät toki aina miellytäkkään. Ihanaa havaita näin keväällä, että linnuistakin tulee ääntä, jota en aiemmin ole erottanut. Naurettavaa kai oli, että paperista ja muovista tulee kahinaa. Tämä tietokoneen näppäinääni alkuunsa häiritsi, mutta nyt olen tottunut siihen. Olen iloinen, että vihdoinkin kuulen paremmin. Toki vieläkin on tilanteita, jossa kuulolaitteesta ei ole apua. Lisäksi kännykkä värinöineen herättää paremmin kuin herätyskello. Tsemppiä kaikille kuulolaitteen saaneille ja käyttäkää sitä alusta alkaen. Kertokaa kokemuksianne.
4584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Menen itse sovittamaan kojetta maaliskuussa ihan samoista syistä etten enää kuule jos on paljon ihmisä jotka puhuvat samanaikaisesti. Kuinka kauan kesti ennen kuin totuit siihen? Täytyy myöntää että minua vähän jännittää.

Äänestä
  • Pari päivää meni oikeastaan totuttelussa ja aika pian omin sen laitteen osaksi minua. Tosin alkuunsa hieman haittasi silmälasien sankojen ja kuulolaitteen yhteensopivuus. Kävinkin optikolla käännättämässä hieman lasien sankaa ja nyt on asettunut paremmin. Korvalehteni ja korvakäytäväni ovat hyvin sirorakenteiset, joten se tuotti hieman hankaluuksia kuulokojeen tekemisen suhteen. Käyttöön kannattaa suhtautua alkuaankin positiivisesti eikä luopua laitteen käytöstä jos tulee alkuongelmia.

    Äänestä

Minkä ikäinen olet, itse olen juuri täyttänyt 36.

Äänestä
  • Olen 51 vuotias. kuuloni alkoi pikkuhiljaa heikkenemään otoskleroosin vuoksi täytettyäni 20 vuotta. Siis olen ollut "Helsingin huonokuuloinen" jo kolmisen kymmentä vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulokoje kirjoitti:

Sain joulukuun puolivälissä kuulokojeen oikeaan korvaani. Koneeni on mallia: Canta2 BTE 270. Pienen korvani vuoksi ei voitu laittaa sisäistä laitetta. Minulla on ollut otoskleroosi molemmissa korvissa ja oikea korva on leikattu kymmenen vuotta sitten, mutta kuulo siinä on jälleen heikompi. Lisäksi rankka antibiottitiputushoito sairaalassa vei sisäkorvieni kuulon huonoksi. Tuli pikkuhiljaa ongelmaksi kuulla ihmisten keskusteluja hälinässä ja puhelimessa. Muutenkin puhelimen ääntä ja ovikelloa oli vaikea aina kuulla ja herätyskellolla en ole kyllä tehnyt aikoihin mitään.
Ajattelinkin kysellä, että oletteko te tottuneet uuteen laitteeseenne hyvin vai onko se jäänyt pöytälaatikkoon? Itse päätin, että pidän sitä. Nyt on takana puolitoista kuukautta. Olen pitänyt jatkuvasti vaikka kaikki äänet eivät toki aina miellytäkkään. Ihanaa havaita näin keväällä, että linnuistakin tulee ääntä, jota en aiemmin ole erottanut. Naurettavaa kai oli, että paperista ja muovista tulee kahinaa. Tämä tietokoneen näppäinääni alkuunsa häiritsi, mutta nyt olen tottunut siihen. Olen iloinen, että vihdoinkin kuulen paremmin. Toki vieläkin on tilanteita, jossa kuulolaitteesta ei ole apua. Lisäksi kännykkä värinöineen herättää paremmin kuin herätyskello. Tsemppiä kaikille kuulolaitteen saaneille ja käyttäkää sitä alusta alkaen. Kertokaa kokemuksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu