Nokialle?

laupiasSamarkandilainen

    Suomi muistuttaa hyvin väkevästi muinaista neuvostoliittoa yhdessä asiassa:
Meillä on täällä yksi ainoa iso jättifirma, jonka etua on pantu palvelemaan koko yhteiskunta.
Kaikki koulutusohjelmat, painotukset, kurssit ja muut tehdään ko. yhtiön tai sen johdannaisten etua ajatellen.
Ko. yhtiö on haravoinut työmarkkinoilta parhaan aineksen itselleen ja sitonut sen tiukasti itseensä vaitiolo ym. sopimuksin.
Nokia ja sen ympärillä pyörivä teollisuus on tekesin ja muiden rahoituksien ensisijainen kohde.
Tasapuolisuus ja rehellisyys on yhteiskunnassa hukassa, esimerkkeinä valtion rahoittamat Nokia hankkeet (VirVe), digitelevisio ja monet muut.
Lehdistön peruusteeton Nokia kumartelu on kuin muinaista politbyroo suitsutusta, Kallasvuon verorikos hyvä esimerkki.
Nokian luoma salailun ja hymähtelyn ilmapiiri tyrmää kaiken innovatiivisuuden ja luovuuden alalta, katsokaa vaikka näitä mobiilipelejä: soittopeli ym. Ne ovat peleinä täyttä huuhaata, mutta idea onkin toimia "formaattipankkina", jos joku taho olisi "kiinnostunut"/ halukas kopioimaan, niin ompahan näyttää, että ko. roskaa on tuotettu jo pitkään.
Nokia on valjastanut koko suomen kokeilulabrakseen ja poliitikot hiihtää nöyränä perässä, kun niille heitellään silloin tällöin namia (vrt. lahjonta/ lobbaus).
Päästämällä Nokian osuuden merkittäväksi valtiontaloudessa ollaan luotu yhtälö, joka kaatuessaan kaataa koko kupin.
Nokia valvoo työntekijöidensä sähköpostia, yksityiselämää (testit jne) ja teettää työntekijöistään ja hakijoista turvallisselvityksen Suopon kanssa. Nokian rekisterissä on jo yli 40 000 suomalaisen turvallisuustiedot, eikä se suostu tätä myöntämään, puhumattakaan että antaisi tietoja vaadittaessa.
Muistaako kukaan Sonera skandaalia?
Lukekaa merkkejä: johtajisto on ryhtynyt jättämään laivaa.
Lapsien kännykänkäyttöä rajoitetaan: aivomuutoksia on siis löytynyt.
Mutta on hyvääkin. Paljon verotuloja.
Mutta kuinka kauan?

2

897

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelottaako?

      Korjaa tuo 40 000 luvuksi yli 100 000.

      x

      • putkeen tuijottanut

        Tuohon pitää laskea päälle ne ihmiset, jotka asuvat Lauttasaaressa siinä toisella puolella merenlahtea. Tähtikaukoputki on ollut ahkerassa käytössä. Taitaa olla melko rasvainen valokuva-albumi myös.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      31
      1616
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1301
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1251
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1094
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      949
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      917
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      145
      757
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      609
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    15. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      601
    16. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      41
      590
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      576
    20. 46
      553
    Aihe