Tuttava piirissänni on kaksi tapausta, että kuollut on ollut aikaisemmin avioliitossa ja hänen lapsensa hautasivat hänet ex-puolison hautaan vaikka molemmilla oli uudet puolisot. Äitipuoleni seurusteli parikymmentä vuotta isäni kuolemman jälkeen uuden miehen kanssa, joka kuoli. Äitipuoleni haluaa kuitenkin. että hänet haudataan saamaan hautaan kuin isäni. Mitä mieltä olette molemmista käytännöistä. Eikö se ole vähän omituista.
Onko oikein haudata
13
2098
Vastaukset
- Puoliso
Mitä merkitystä hautausrituaalilla on?
Oli sitten vaikka miten mones puoliso!
Hautaustestamentissani vaadin, että minut tuhkataan pahviarkussa. Muija saa pöläyttää tuhkan mihin lystää. Luultavasti levittää muistolehtoon.
Minkäänlaista monumenttia tai toteemia minulle ei saa pystyttää, ettei muualla asuville penskoille tule paineita sen hoitamisesta!- myöskin sanoneet
lapsillemme, ettei mitään kiviä eikä paikkoja ostella. Tuhkaus molemmille ja tuhkat saavat sirotella mihin haluavat.
Turhan kalliita nuo hautapaikat ja kuka sitä kiveä tarvii? Ne on ne muistot paljon tärkeimpiä kuin hautakivet.
Mitä kunniaa vainaja enää sitten siinä kalliissa seromoniassa tuntee ja tietää saavansa? Kuollut on ihminen ja hänen elinaikaisiansa toiveitansa voi toteuttaa.
olisi minulle laki tässä asiassa. Ellei se ole tiedossa, ongelmasta voi varmaan tulla visainen kysymys. Mielestäni olisi omituista, jos pelkkä seurustelukumppanuus johtaisi yhteiseen hautaan, ilman kummankaan osapuolen selkeätä tahdonilmaisua siitä.
Olen kuullut muutamien uudessa liitossa elävien kertovan, että heidät molemmat haudataan aikanaan omien entisten puolisoidensa kanssa samaan hautaan. Minusta siinä ei ole mitään kummallista, heillä on yhteiset lapset ja yhteinen historia. Vaikka leskeksi jäätyään löytää uuden kumppanin, monet kokevat nuoruuden liiton ja perheen tärkeämmäksi hauta-asiassa. Joku ilmaisi asian kauniisti, että he jakavat yhdessä tämän jälkimmäisen puolen elämästään - ikään kuin odotusajan ennen kuin palaavat kuoltuaan taas omien puolisoidensa rinnalle.
Asia taitaa tulla monille nykyaikana vastaan. Perintöasioiden lisäksi voi joutua riitelemään hautapaikoista. Luulen, että tiukan paikan tullen virallinen hautapaikan hallintaoikeuden haltija voi päättää keitä siihen saa haudata.
Voisi olla hyväksi, jos itse kukin kertoisi omista toivomuksistaan jälkeläisilleen hyvissä ajoin. Mielestäni leskeyden pitäisi taata oikeus yhteiseen hautapaikkaan, ei kuitenkaan velvoittaa siihen.- tapani .
Hautahan ei ole olemassa sitä varten, jonka se on, vaan myöhemmin eläviä varten.
Jos vanhemmat menivät uudelleen naimisiin, ja ensimmäisestä avioliitosta syntyi lapsia, mutta toisesta ei, niin on ymmärrettävää, että lapset haluavat vanhempansa samaan hautaan.
Ongelma syntyy, kun lapsia on toisestakin avioliitosta.
Lähipiirissä oli tapaus, jossa isohkossa perheessä äidin varhaisen poismenon jälkeen isä meni uudelleen naimisiin.Lapsia tuosta avioliitosta ei enää tullut. Kyseinen avioliitto päättyi lasten isän poismenoon, isän uusi puoliso, jonka ainut lapsi oli jo ehtinyt kuolla, menehtyi siitä parin vuoden kuluttua.Puolisot eivät loppuvaiheessaan enää asuneet paikkakunnalla, jossa lapsen isä perheineen oli aiemmin asunut.
Isän hautapaikka vaivasi lapsia jo hänen eläessään. Kerran sitä häneltä kysyttiinkin ja arvaten kysyjän ajatukset hän vastasi haluavansa toisen puolisonsa, ei siis lasten äidin kanssa samaan hautaan.
Näin tapahtuikin: isä haudattiin paikkakunnalle, missä vietti viimeiset elinvuotensa, toisen puolisonsa viereen. Jokunen lapsista oli tätä vastaan. - Lasten vanhempien haudat ovat siten eri paikkakunnalla. Haudoilla käydään varsin harvoin. Koetaan että isän haudalla toinen puoliso on vieras. Hänen suvustaan haudallakävijöitä tuskin on ollut.
Miksi isän toivetta piti noudattaa? Lapset ja perillisethän kärsivät nykytilanteesta, kun heillä ei käyntikohteena vanhempien hautaa. - leipäpappiM
tilanne monen kohdalla. Suurelta osin käytännöksi on muodostunut vainajan oma toivomus hautapaikasta. Yhdestä avioliitosta lapsia, he ovatlähiomaisen asemassa päättäjinä. Kahden avioliiton lapsilla se on neuvottelukysymys.
Monille haudalla käviöille tärkeä on se muistomerkki,(kivi tms) se konkretisoi surun kohteen paremmin.(nimi ym tiedot, on näkyvä)
Meidän elävien ihmisten kannalta se vainajan muisteleminen, aika ajoin on sielua hoitava. Niinpä nykyisin sen kynttilän ja pienen muistohetken vietto käy kaikilla hautausmailla, sitä varten varatulla paikalla. Niinpä perheet voivat käydä ns kivihaudalla ja samalla muistaa toisella paikkakunnalla asuvaa vainajaa.
Lopuksi sanoisin että "omituista" on yleensä kaikki erilaisuus muiden mielestä. Pääasia että me itse hyväksymme sen. Loppujen lopuksi hautahan on vain välivaihe, sillä maaksi sinä olet tuleva jälleen. En toivoisi, että minut haudattaisiin entisen vaimoni hautaan. Se on hänen sukuhautansa. Paras olisi tuhkaus ja tuhkat maailman meriin. Jos se ei käy, olisi WC seuraava vaihtoehto. Kiinteä tuhka tulisi kompostikäyttöön ja uuden elämän tuottajaksi jossakin puistossa.
Jos lapset haluavat muistopaikan, tehkööt alttarin itselleen! (WC-istuin olisi sellainen jo valmiiksi)- Pääsky64
ei omaa ruumista saa panna niin halvasta.Siunattuna siunattuun maahan.Eikä sen vähempää vaari.
Pääsky64 kirjoitti:
ei omaa ruumista saa panna niin halvasta.Siunattuna siunattuun maahan.Eikä sen vähempää vaari.
Eikö koko Luojan luoma maailmankaikkeus olekaan siunattu? Siihenkö tarvitaan aina kirkko? Entä muut kuin kristilliset uskonnot? Entä mereen haudatut?
Kaikkiko kadotukseen?
Kun olen kuollut, ruumiini on minulle käyttökelvoton! Se oli vain paketti, joka pois heitetään kuin joululahjan käärepaperi!- Pääsky64
vaarivaari kirjoitti:
Eikö koko Luojan luoma maailmankaikkeus olekaan siunattu? Siihenkö tarvitaan aina kirkko? Entä muut kuin kristilliset uskonnot? Entä mereen haudatut?
Kaikkiko kadotukseen?
Kun olen kuollut, ruumiini on minulle käyttökelvoton! Se oli vain paketti, joka pois heitetään kuin joululahjan käärepaperi!pitää olla siunatussa että on hyvä olla.Mereen haudatutkin siunataa sinne mereen.
Jos sinä tietäisit miten suuri asia on siunata Isän js Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,sinä juoksisit siltä paikalta hakemaan sellaista.
Tutkimuksia kaipaat tiedemiehet ovat niin isosa kurssissa jos ei muuta uskoisi.No tiedemiehet ovat Venäjällä tutkimusissa nähneet että siunatun vesipisaran ympärillä on kirkas loiste,jota ei ole siunaamattomassa.
Katsoessa ikoneja on pään ympärillä kirkasta tai kehä.Se kuvaa sitä loistetta.
Jälkeen jäävillä on hyvää käydä haudallasi.He tarvitsevat sitä.
Maailman kaikkeudessa on paljon siunausta ja rukousta,en minäkään kaikkea tiedä mihin se vaikuttaa.
En vain saata olla sanomatta mitä minä uskon todeksi kaikkeuden yhteisellä rakkaudella,sinulle vaarivaari.
- näin meillä
ja aikanaan yhteiset lapset laitetaan samaan hautaan. Isän uusi puoliso ei sitä pistänyt pahakseen. Hän haluaa omaan sukuhautaansa aikanaan.
- haudalla kävijä
Minusta parasta olisi, jos vanhemmat ja lapset olisivat samassa haudassa, mutta jokainen päättää tietysti itse.
PÅääasia, että ihminen viestii jo eläessään, miten haluaa menetellä, ettei tarvitse jälkeenjäävien tämmöisestä(kin) asiasta murhetta kantaa.
Omat vanhempani, veljeni ja veljeni vaimo on tuhkattu, mutta on heillä silti kunnon hautakivi. Minä käyn haudalla mielelläni, ei se mikään ruesa ole. Hautausmaalla on oikein miellyttävää ja rauhoittavaa käydä. - jätkämies...
haudalla kävijä kirjoitti:
Minusta parasta olisi, jos vanhemmat ja lapset olisivat samassa haudassa, mutta jokainen päättää tietysti itse.
PÅääasia, että ihminen viestii jo eläessään, miten haluaa menetellä, ettei tarvitse jälkeenjäävien tämmöisestä(kin) asiasta murhetta kantaa.
Omat vanhempani, veljeni ja veljeni vaimo on tuhkattu, mutta on heillä silti kunnon hautakivi. Minä käyn haudalla mielelläni, ei se mikään ruesa ole. Hautausmaalla on oikein miellyttävää ja rauhoittavaa käydä.En missään nimessä haluaisi muulla paikkakunnalla olevaan puolison jonkinlaiseen sukuhautaan.
Haudattakoon sitten erilleen.
- Mummuliini
Semmonen homma ellei tämä vainaja ole lähisukua isällesi. Vieras on aina vieras siis kuoleessankin. Älä hyväksy. Toisaalta jos äitipuolesi on lunastanut nimiinsä sen hautapaikan niin se on eri asia. Jos hän haluaa kaikki"RAKKAANSA
SAMAAN HAUTAAN" silloin ei päätös ole sinun ellei äitisi haudassa ole paikkaa isällesi. Omat vanhempani on eri haudoissa, äiti esikoisensa kanssa samassa ja isä eka avioliittonsa pojan. Nämä lapset olivat kuolleet kymmeniä vuosia aiemmin kuin vanhempani. Vanhempanikin olivat eronneet jo yli 30v ennen kuolemiaan. Molemmat hautapaikat siis olivat jo olemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1216962Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243807- 1862627
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2872510Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1962121Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.112017Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3001830Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1361430- 721346
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.271315