Pidettin kaverin kanssa firmaa jolle keksittiin liikenimi, nyttemin tiet ovat eronneet ja pyysin pari vuotta sitten kaveria rekisteröimään tuon nimen sitä hän ei kuitenkaan tehnyt joten rekisteröin sen itse. Nyt hän käyttä kuitenkin tuota samaista liikenimeä itsepäisesti. Mitä tehdä ???
Miten toimia
private
201400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nopein rekisteröitsi saannee käyttää ko. nimeä ? Eli jos toinen ehti sen varata virallsiin kirjoihin niin kenelläkään toisella ei ole enää lupaa käyttää sitä. Senhän sanoo jo järkikin.
Niinpä, mutta millä saan hänet lopettamaan tuon nimen käytön?
Ota yhteyttä verovirastoon ja kerro ongelmasi.
koska eihän esim. verottaja pysty verottamaan kahta saman nimistä firmaa!!
Selvittävät varmasti hyvin mielellään miksi kaverisi käyttää nimiisi rekisteröityä nimeä!!
Taitaa olla puppua koko juttusi. Jos firma on merkitty jollakin nimellä kaupparekisteriin, niin siellä on ja pysyy. Voithan yrittää rekisteröidä jonkun yrityksen nimen, joka on merkitty kaupparekisteriin, niin eipähän onnistu.
Keksi jotakin parempaa!
Ei muuten ole puppua asian voi tulla tänne tarkistamaan. Kaupparekisterissä on rekisteröity minulle mutta kaveri pitää IKKUNASSA samaa nimeä.
Lukaisepa esimerkiksi Finlexistä Toiminimilaki 2.2.1979/128 ja menettele sen mukaan, eli kanne vireille vain!
Laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa 22.12.1978/1061
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä.
Markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus sekä se, kenen lukuun markkinointi toteutetaan. (5.6.2002/461)
L:lla 461/2002 lisätty 2 momentti tulee voimaan 1.7.2002.
2 §
Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.
Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää asiaan kuulumattomia seikkoja sisältävää eikä esitystavaltaan tai muodoltaan sopimatonta ilmaisua, joka on omiaan vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.
Vertailevaan mainontaan elinkeinotoiminnassa sovelletaan, mitä kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 4 a §:ssä säädetään. Lisäksi erikoistarjouksia koskevassa vertailussa on selkeästi mainittava tarjouksen kesto ja, jos tarjous on voimassa niin kauan kuin hyödykkeitä riittää, maininta siitä. (15.12.2000/1073)
6 §
Elinkeinonharjoittajaa voidaan kieltää jatkamasta tai uudistamasta 1–3 §:n vastaista menettelyä. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.
Kielto voidaan, jos siihen on erityistä syytä, kohdistaa myös 1 momentissa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevaan henkilöön tai muuhun, joka toimii hänen lukuunsa.
Elinkeinonharjoittajaa, joka vastoin 4 §:n säännöksiä on käyttänyt toisen liikesalaisuutta, teknistä esikuvaa tai teknistä ohjetta taikka ilmaissut sen, voidaan kieltää jatkamasta tai uudistamasta tällaista menettelyä. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta. (30.5.1986/405)
7 § (28.12.2001/1532)
Kiellon, jota 6 §:ssä tarkoitetaan, määrää markkinaoikeus. Markkinaoikeus voi määrätä kiellon myös väliaikaisena, jolloin kielto on voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.
Markkinaoikeudesta ja asian käsittelystä siinä säädetään lisäksi markkinaoikeuslaissa (1527/2001) ja eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetussa laissa (1528/2001).
8 § (28.12.2001/1532)
Määrätessään 6 §:ssä tarkoitetun kiellon markkinaoikeus voi velvoittaa elinkeinonharjoittajan määräajassa ryhtymään sopivaan oikaisutoimeen, jos sitä teosta aiheutuvien ilmeisten haittojen vuoksi on pidettävä tarpeellisena. Määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla.
Markkinaoikeus voi kantajan vaatimuksesta määrätä, että päätös kieltoa koskevassa asiassa on vastaajan kustannuksella julkaistava yhdessä tai useammassa sanoma- tai aikakauslehdessä. Väliaikaista kieltoa koskevaa päätöstä ei voida määrätä julkaistavaksi.
9 § (24.8.1990/810)
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo 2 tai 3 §:n säännöksiä, on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, kilpailumenettelyrikkomuksesta sakkoon.
Joka menettelemällä tahallaan 2 §:n 1 momentin vastaisesti tekee rikoslain 30 luvun 2 §:ssä tarkoitetun rikoksen, tuomitaan kilpailumenettelyrikoksesta rikoslain mukaan.
11 §
Syytteen tässä laissa tarkoitetusta rikkomuksesta käsittelee yleinen alioikeus. Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä, ellei asianomistaja ole ilmoittanut rikkomusta syytteeseen pantavaksi. (24.8.1990/810)
Toiminimilaki 2.2.1979/128
Yleiset säännökset
1 §
Toiminimellä tarkoitetaan nimeä, jota elinkeinonharjoittaja käyttää toiminnassaan.
Kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja saa harjoittaa osaa toiminnastaan erityisellä nimellä (aputoiminimi). Elinkeinonharjoittaja voi toiminnassaan käyttää toiminimen ohella myös muuta tunnusta (toissijainen tunnus). (10.12.1993/1123)
Mitä tässä laissa säädetään toiminimestä, koskee myös aputoiminimeä. Tämän lain 2 §:n 3 momentin sekä 3–6, 18, 22–24 ja 27–29 §:n toiminimeä koskevia säännöksiä sovelletaan vastaavasti myös toissijaiseen tunnukseen.
2 §
Yksinoikeus toiminimeen saadaan rekisteröimällä tai vakiinnuttamalla toiminimi. Toissijaiseen tunnukseen voidaan saada yksinoikeus vain vakiinnuttamalla.
Toiminimi voidaan merkitä kaupparekisteriin, jos se on tämän lain mukainen ja selvästi erottuu rekisterissä ennestään olevista toiminimistä. Rekisteriviranomainen voi ennen toiminimen rekisteröimistä elinkeinonharjoittajan hakemuksesta antaa ennakkotiedon siitä, onko toiminimi sellainen, että se voidaan hakemuksessa esitetyillä edellytyksillä merkitä rekisteriin. (16.3.2001/247)
Toiminimi katsotaan vakiintuneeksi, jos se on yleisesti tunnettu niiden keskuudessa, joihin elinkeinonharjoittajan toiminta suuntautuu.
3 §
Yksinoikeus rekisteröityyn toiminimeen sisältää sen, että toinen elinkeinonharjoittaja ei saa tässä maassa käyttää sellaiseen toiminimeen sekoitettavissa olevaa toiminimeä, ellei näytetä, että toiminimen haltija ei saata kärsiä siitä vahinkoa.
Vakiintumiseen perustuva yksinoikeus toiminimeen sisältää sen, että toinen elinkeinonharjoittaja ei saa sillä alueella, jolla toiminimi on vakiintunut, käyttää siihen sekoitettavissa olevaa toiminimeä.
4 §
Elinkeinonharjoittaja saa käyttää toiminimenään sukunimeään, jollei sen käyttäminen ole omiaan aiheuttamaan sekaannusta toisen suojatun toiminimen tai tavaramerkin kanssa.
Sillä alueella, jolla elinkeinonharjoittaja 1 momentin mukaisesti käyttää sukunimeään toiminimenä, toinen elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää tähän nimeen sekoitettavissa olevaa toiminimeä.
5 §
Toiminimien sekoitettavuuteen voidaan vedota vain, jos niiden haltijat harjoittavat samaa tai samankaltaista toimintaa.
Sekoitettavuuteen voidaan kuitenkin myös vedota:
1) toiminimen hyväksi, joka on erittäin hyvin vakiintunut ja on yleisesti tunnettu, mikäli tähän katsoen toisen samankaltaisen toiminimen käyttäminen tietäisi ensiksi mainitun toiminimen liikearvon sopimatonta hyväksikäyttöä; tai
2) toiminimen hyväksi, joka on vakiintunut, milloin toiminnan erityiseen laatuun nähden toisen samankaltaisen toiminimen käyttäminen ilmeisesti vähentäisi ensiksi mainitun liikearvoa.
6 §
Ratkaistaessa riitaa, joka koskee oikeutta sekoitettavissa oleviin toiminimiin, on etusija annettava sille, joka voi vedota aikaisimpaan oikeusperusteeseen.
Jos toiminimi on vakiintunut eikä siihen sekoitettavissa olevan vanhemman toiminimen haltija ole kohtuullisessa ajassa ryhtynyt toimiin myöhemmän toiminimen käytön estämiseksi, pysyy oikeus vakiintuneeseen toiminimeen vanhemman oikeuden rinnalla. Sekaannusvaaran välttämiseksi tuomioistuimella on tällöin kuitenkin valta osapuolen vaatimuksesta ja sen mukaan kuin havaitaan kohtuulliseksi määrätä, että toiminimeä saadaan käyttää vain erityisellä tavalla, kuten lisäämällä siihen paikannimi tai sitä muutoin selventämällä. Ennen tällaisen määräyksen antamista on asiasta hankittava rekisteriviranomaisen lausunto.
Rangaistussäännös
22 §
Joka tahallaan loukkaa toisen oikeutta toiminimeen, on tuomittava toiminimen loukkauksesta sakkoon.
Virallinen syyttäjä saa ajaa syytettä 1 momentissa tarkoitetusta rikoksesta vain, jos asianomistaja on ilmoittanut sen syytteeseen pantavaksi.
Korvausvelvollisuus
23 §
Elinkeinonharjoittaja, jonka elinkeinotoiminnassa on tahallisesti tai tuottamuksellisesti loukattu toisen oikeutta toiminimeen, on velvollinen korvaamaan loukkauksesta aiheutuneen vahingon. Jos tuottamus on vähäinen, voidaan vahingonkorvausta sovitella.
Oikeus korvaukseen vanhenee, jollei korvauskannetta ole pantu vireille viiden vuoden kuluessa vahingon syntymisestä.
Turvaamistoimet
24 §
Tuomitessaan elinkeinonharjoittajan 18 §:n 1 momentin perusteella asetettuun uhkasakkoon, tuomioistuin voi sen mukaan kuin havaitaan kohtuulliseksi määrätä, että toiminimi, joka luvattomasti on pantu liikekilpeen, tavaraan, pakkaukseen, mainoslehteen, liikeasiakirjaan tai muuhun sellaiseen, on siitä poistettava tai että toiminimeä on muunnettava niin, ettei sitä enää voida käyttää väärin. Jos tällainen toimenpide ei ole muutoin toteutettavissa, voidaan määrätä, että omaisuus, johon toiminimi on pantu, on hävitettävä tai että sitä on tarpeellisilta osin muutettava.
Milloin toisen oikeutta toiminimeen on loukattu, tuomioistuin saa sen vaatimuksesta, jonka oikeutta on loukattu, määrätä ryhdyttäväksi 1 momentissa mainittuun toimenpiteeseen sen mukaan kuin katsotaan tarpeelliseksi loukkauksen toistumisen ehkäisemiseksi.
Jos uhkasakon asettamispäätöksessä määrättyä velvoitetta ei noudateta, tai jos on syytä olettaa 22 §:ssä mainitun rikoksen tapahtuneen, tuomioistuin voi määrätä, että edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu omaisuus on takavarikoitava, kunnes siitä toisin määrätään. Tällöin on soveltuvin osin voimassa, mitä takavarikosta rikosasiassa on säädetty.
Kaupparekisteriin rekisteröidyn liikenimen yhteydessä käyttää pientä r kirjainta ympyrän sisällä ? Jos ei niin mitä toimenpiteitä pitää tehdä , että saa yksinoikeuden tiettyyn tuotenimeen, joka on jo liikkeen nimi ja jolla siis on jo toimilupa?
Etkö voisi lyhentää tai selittää selkokielellä. eihän tuosta ota selvää Erkkikään.
Tässä joitain oleellisia osia
Laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa :
Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo 2 tai 3 §:n säännöksiä, on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, kilpailumenettelyrikkomuksesta sakkoon.
Joka menettelemällä tahallaan 2 §:n 1 momentin vastaisesti tekee rikoslain 30 luvun 2 §:ssä tarkoitetun rikoksen, tuomitaan kilpailumenettelyrikoksesta rikoslain mukaan.
Toiminimilaki:
3 §
Yksinoikeus rekisteröityyn toiminimeen sisältää sen, että toinen elinkeinonharjoittaja ei saa tässä maassa käyttää sellaiseen toiminimeen sekoitettavissa olevaa toiminimeä, ellei näytetä, että toiminimen haltija ei saata kärsiä siitä vahinkoa.
Joka tahallaan loukkaa toisen oikeutta toiminimeen, on tuomittava toiminimen loukkauksesta sakkoon.
Rekisteröintiedellytykset.mm:
Tavaramerkin tulee olla erottamiskykyinen jotta se voidaan rekisteröidä. Merkki on erottamiskyvytön jos se sellaisenaan tai vain vähäisin muutoksin tai lisäyksin
ilmaisee tavaran tai palvelun ominaisuuksia, kuten lajia, laatua, käyttötarkoitusta, hintaa, alkuperää tai valmistusaikaa.jne...
Rekisteröinti voi estyä myös seuraavista tavaramerkkilaissa säädetyistä syistä johtuen:
4.Merkki on omiaan aiheuttamaan käsityksen, että kysymys on toisen suojatusta toiminimestä tai toisen nimestä taikka muotokuvasta
6.Merkki on sekoitettavissa toisen elinkeinonharjoittajan nimeen tai toiminimeen, aputoiminimeen tai toissijaiseen toiminimi-tunnukseen taikka toisen aiemmin rekisteröimään tai vakiinnuttamaan tavaramerkkiin;
Muuten, jos kyseessä on oma tuotenimi, haetaan rekisteröintiä:
Tavaramerkin rekisteröintiä haetaan kirjallisesti Patentti- ja rekisterihallitukselta. Kutakin merkkiä varten on tehtävä eri hakemus. Hakijan tai hänen asiamiehensä on
allekirjoitettava hakemus. Hakemus voidaan tehdä Patentti- ja rekisterihallituksesta saatavalle lomakkeelle, mutta lomakkeen käyttö ei ole pakollista.
>Joka tahallaan loukkaa toisen oikeutta toiminimeen, on tuomittava toiminimen loukkauksesta sakkoon.<
No jopas on Hirveä rangaistus kun oikein sakkoa voi saada?!?!?! Varmaan kaveria pelottaa ihan hirveästi jos tuollaisenkin jutun vien oikeuteen.
Ja saan itselleen kymppitonnin oikeudenkäyntikulut, kun varattoman jätkän asian vie oikeuteen ja se tuomitaan sitten vajaat 20€ sakkoon.
Voihan vittu tätä meidän lainsäädäntöä!!!!!!
Molempien osapuolten oikeudenkäyntikulut (kohtuulliset) maksaa hävinnyt osapuoli. Kulut ovat monesti paljon suuremmat, kuin itse tuomio.
Markkinatuomioistuin asettanee ensin uhkasakon asian korjaamisen tehostamiseksi. Nämähän ei tunnetusti ole mitään pieniä euromääriä, joten laita muutama nolla lukusi perään.
Jos homma ei oikene, menee sakko maksuun ja asetetaan uusi isompi uhkasakko jne.
Kyllä se lopettaa markkinahäiriköinnin tehokkaasti.
Kuluja ei pitäisi paljon syntyä ja nehän korvaa rikkonut osapuoli.
on tässä jutussa siten, että jos kaverisi käytti tuota nimeä jo silloin kun rekisteröit sen, voi kyseeseen tulla vaikka rekisteröinnin purku. Tarttis tietää myös tarkemmin minkä tyyppisistä yrityksistä ja nimenkäytöstä on kysymys. Kannattaa kysyä neuvoa suoraan vaikka puhelimella, onko aineksia kanteeseen:
Markkinatuomioistuin
Käyntiosoite: Itäinen Puistotie 1
00140 Helsinki
Postiosoite: PL 118
00131 Helsinki
Puhelin: (09) 684 0550
Telefax: (09) 684 05514
Sähköposti: [email protected]
[email protected]
Kanslia
Puhelin: (09) 684 0550
ma-pe 8.00-16.15
Alunperin koko juttu lähti yhteisestä "tavaramerkistä" minkä minä olen myöhemmin rekisteröinut toiminimeksi koska meidän yhteistyö loppui.
Olikos teillä yhteinen yritys, jatkoiko kaverisi omalla tahollaan keskeytymättä yhteisen "tavaramerkkinne" käyttöä, minkä muotoisia yrityksiä on kyseessä jne vaikuttaa siihen, kannattaako lähteä hakemaan kieltoa.
Myös se täyttääkö "tavaramerkkinne" todella siihen asetetu rajoitukset, vaikuttaa siihen, voidaan sen käytölle hakea purkua. Jos voidaan, ei kannattane hakea kieltoa.
Kannattaa kysyä suoraan neuvoa tuomioistuimesta, koska et kuitenkaan voi antaa tässä kaikkia oleellisia tietoja :-)
En mielellään halua tässä tuoda kaikkea esille.
tavaramerkki tai tuotenimi oli yhteinen ja kummalakin oli omat toiminimet erikseen. Nyt tuo tavara/tuotenimi on minulla toiminimenä, hän käyttää ikkuna mainoksissa ja mailissa kuitenkin tuota samaa nimeä mikä aiheutta jonkin verran sekaanusta. Eli voinko minä kieltää häntä käyttämastä tuota nimeä mainoksissa ym. julkaisuissa ?
sanoa. Jos katsoo tavaramerkkilakia, näyttäisi se siltä, ettei tavaramerkkiä ehkä olisi pitänyt hyväksyä lainkaan.
Tavaramerkkilaki
.
.
14 §
Tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä: (16.12.1983/996)
.
.
6) jos se on sekoitettavissa toisen elinkeinonharjoittajan nimeen tai suojattuun toiminimeen taikka sellaiseen aputoiminimeen tai toissijaiseen tunnukseen, jota tarkoitetaan 3 §:n 3 momentissa, tai toisen tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella, tai toisen tunnusmerkkiin, joka on vakiinnutettu silloin, kun rekisteröintiä haetaan; tai (16.12.1983/996)
7) jos se on sekoitettavissa tavaran tunnusmerkkiin, jota toinen käyttää hakemusta tehtäessä, ja hakija tehdessään hakemuksen tiesi käytöstä eikä ole käyttänyt merkkiään ennen kuin toista tunnusmerkkiä ryhdyttiin käyttämään; tai (22.12.1995/1715)
.
.
Miltäs tuo 7) vaikuttaa ??
Tuo nimi EI OLE ollut rekisteröity mihinkään ennenkuin rekisteröin sen firmaksi.