nilkkamurtuma

annalia

Kaaduin ja mursin nilkkani. Toivuttuani pahimmasta pääsin kotiin ortoosin eri eräänlaisen lasikuitukipsin kanssa. Saan jo varata leikattuun jalkaan normaalisti, mutta en tiedä tarkoitetaanko sillä kävelyä ortoosi jalassa vai ilman. Olen kokeillut ilman ja kävelyni on vaivalloista, akillesjänteeseen sattuu ja kovasti. Jos täällä on kohtalotovereita, kysyisin miten kauan kestää, että normaali kävely onnistuu? Ja olisiko parempi harjoitella kävelyä ortoosin kanssa vai ilman? 'Hieman' hankalaa, kun edes välttämättömille asioille eli esim. ruokakauppaan ei pääse.

62

34146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohtalotoveri

      Mulla murtui nilkka 4 viikkoa sitten ja laitettiin myös lasikuitukipsi, mut en mä sitä pois pysty välillä ottamaan. 2,5 viikon jälkeen sai jalkaa varata puolella painolla, eli keppejä piti vielä käyttää. puolentoista viikon päästä otetaan kipsi pois ja viimeisellä viikolla voi yrittää kävellä ilman keppejä.

      Fysioterapeutti kertoi että voi mennä kuukausikin ennen kuin kipsin pois ottamisen jälkeen kävelee täysin normaalisti.

    • dr.philly

      Konservatiivinen kipsihoito nilkkamurtumissa tarkoittaa sitä, että asetettuun kipsiin kohdistetaan alusta saakka varausta jalan painolla. Varausta lisätään ja sauvojen avulla liikkuen varataan osavarauksella 2-4 viikkoon vammasta. Täysvaraukseen siirrytään ja sauvat jätetään pois, kun on kulunut neljä viikkoa murtumasta. Kipsi jalassa liikutaan täysvarauksella vähintään viikko, mielellään kaksi viikkoa. Kipsiä ei saa kokonaan poistaa, ellei kipsin kanssa ole varattu täydellä painolla. Mobilisaatio vaikeutuu jälleen, mikäli kipsin poiston jälkeen aloitetaan samanaikaisesti täysvaraus ja aktiivinen mobilisaatio.

      Konservatiivisen hoidon vaihtoehto on ortoosi, joka tulee kysymykseen nilkkamurtumissa akuutin vaiheen jälkeen eli kahden viikon kuluttua. Varausperiaatteet ovat samat kuin kipsihoidossa. Ortoosin avulla osittainen mobilisaatio voidaan aloittaa varhaisvaiheessa ja ihon hoito on helpompaa. Ongelmana on, että potilas saattaa ilman lupaa poistaa ortoosin ja aiheuttaa itselleen ongelmia ja nilkkamurtuman paranemisen häiriintymisen.

      • tuitukki

        12-vuotiaalta tyttäreltäni murtui nilkka kahdesta kohtaa 25.1 koulutapaturmassa. Ensin pidettiin kipsikipsiä ja viimeiset 1,5 viikkoa lasikuitukipsiä, joka poistettiin 9.3. Täydellä varauksella lapseni kulki muutaman päivän ennen kipsin poistoa. Nyt poiston jälkeen jalka kipeytyy niin paljon, ettei kävelemisestä tule mitään ilman sauvoja, vaikka Lastenklinikalla kerrottiin niiden olevan vain henkisenä tukena. Lisäksi jalkaterä tummuu ulkosyrjältä. Mitään kirjallisia ohjeita jalan kuntouttamiseksi emme saaneet. Onko normaalia, että nilkka on näin kipeä ja arka kipsin poiston jälkeen? Tuntuu, että lääkärit olettavat jalan olevan täysin kunnossa, voi harjoitella yhdellä jalalla seisomista ym. vaikka nämä eivät onnistu.

      • annalia
        tuitukki kirjoitti:

        Ei kyllä taida olla ihan normaalia...Itse pääsin ortoosista eroon viime viikolla, ja kävely sujuu kohtalaisen hyvin, mitään kipua ei jalassa ole, lukuunottamatta akillesjänteen kireyttä.

      • linkuttaja
        tuitukki kirjoitti:

        12-vuotiaalta tyttäreltäni murtui nilkka kahdesta kohtaa 25.1 koulutapaturmassa. Ensin pidettiin kipsikipsiä ja viimeiset 1,5 viikkoa lasikuitukipsiä, joka poistettiin 9.3. Täydellä varauksella lapseni kulki muutaman päivän ennen kipsin poistoa. Nyt poiston jälkeen jalka kipeytyy niin paljon, ettei kävelemisestä tule mitään ilman sauvoja, vaikka Lastenklinikalla kerrottiin niiden olevan vain henkisenä tukena. Lisäksi jalkaterä tummuu ulkosyrjältä. Mitään kirjallisia ohjeita jalan kuntouttamiseksi emme saaneet. Onko normaalia, että nilkka on näin kipeä ja arka kipsin poiston jälkeen? Tuntuu, että lääkärit olettavat jalan olevan täysin kunnossa, voi harjoitella yhdellä jalalla seisomista ym. vaikka nämä eivät onnistu.

        Minulta otettiin kipsi pois viikko sitten
        ja luulin että siitä vaan lähden kävelemään.
        mutta jalka on turvoksissa ,eikä kärsi kunnolla
        kävellä.särkeekin jonkinverran..kipsin ollessa
        ei ollut särkyä juuri lainkaan.
        toivottavasti edes kesään mennessä paranee

    • Seppoo

      Hienoa, että tältä palstalta sai periaattessa jo
      vastauksen.Onko todella niin, että viimesellä vii-
      kolla ei käytetä(täydellä varauksella) sauvoja.
      Tiedosta kiitollinen.

    • jemppis

      Varausasiat riippuvat täysin siitä, kuinka paha murtuma on. Itselläni on erittäin paha nilkkamurtuma (murtunut useasta kohtaa, myös kantaluusta), raajapainovarauksella 6 viikkoa, ja puolipainovarauksella ilmeisesti loput 2 viikkoa. Kipsi on siis 8 viikkoa.

      • tatteli

        Multa murtui nilkka 23.9.Leikattiin ja laittoivat ruuvia ja metallia ja kolmantena päivänä ulos sairaalasta ainoana ohjeena ettei saa edes hipasta maata jalalla.Koipi on puuduksissa ja turvoksissa joka asennossa,varsinaista särkyä ei ole.Kipsi ois avattava, mutta ei se yksin onnistu.Onko hyvii ohjeita tai mielipiteitä miltä jalan pitäs tuntuu? Lekuri vaan käveli ohi kun yritin jotain kysyä.

      • jemppis
        tatteli kirjoitti:

        Jalassa ei ole verenkierto kohdillaan, hermoja mennyt poikki leikkauksen ja ruuvailun yhteydessä, joten voi olla että jalka on puuduksissa usemmankin päivän. Mulla oli tosi pitkään puuduksissa jalka. Kyllä se ajanmittaan se tunto palautuu. Kyllä se jalka voi sitä maata sentään hipaista (raajapainovaraus), mutta yhtään ei saa astua. Mulla on nyt 5 vk ollut kipsi ja edelleen turvotusta on, ja varmasti vielä pitkään kipsin poistonkin jälkeen. Sekin ajanmittaan tasaantuu.

        Vielä vajaa 3 vk (yhteensä 8,5vk kipsiä) kipsiä jäljellä, sitä onkin odotettu että saa sen pois!

        Siis millainen kipsi sinulla tatteli on? Kipsi avattava? Mulla on tämmönen ihan umpinainen lasikuitukipsi, mitä ei mitään availla voi...

      • tatteli
        jemppis kirjoitti:

        Kipsi on avattava ,mutta tosi vaikea saada itse pois kun ei voi nilkkaa liikuttaa.Nyt 3vkon jälkeen pitää voimistuttaa nilkan lihaksia, eli taivutella ees taas.Sujuu jotenkin.Kipsin ja kipsikengän kans pitäs vähitellen alkaa varata jalalle,ekax raajan paino ja viikon päästä puol paino,mutta tekee kyl niin kipeää kipulääkkeidenkin kans että hidasta on.Miten sulla on hermo kestänyt, 8vko kipsiä???Ei kipu haittaa,mutta tää sisällä vankina olo käy tosi hankalaksi.

        Hehe, ei mulla ookkaan hermo kestäny, vituttanu ihan saatanasti välillä.

        Ensi viikon tiistaina kipsi pois. Jännittää, että miten se jalka kestää mun painoa kun ei ole kahdeksaan viikkoon nilkka päässy yhtään liikkuun eikä oo koko aikana saanu varata yhtään painoa sille. Hyvillä mielin nyt kun ei ole enää montaa päivää :) Toinen reisilihas on huomattavasti ohuempi kun toinen, vaikka oon tehny jumppaliikkeitä, ja varmasti vielä suurempi ero säärilihasten kanssa! Jaksamista sulle tatteli kipsin kanssa! En sano kuten muut "kyl se aika nopeesti menee", kun ei se mene, mut koita kestää :D Onko tunto palautunut jalkaan?

        Tunto palautuu hiljalleen ja turvotus aika hyvin laskenu.Mun pitäs nyt yrittää kävellä kipsikengän kans ja varata n.puol painoo, mut ei viel ihan onnistu.Ilman kipsii pitäs liikutella nilkkaa et voimat palautuis, se on sullakin eessä.Tuntuu oudolta kun jalka ei tottele ja on ihan heikko ja nahkaa kiristää.Sulla kaikki tämä viel edessä, varmaan fysioterapiaa jonkun aikaa.Tsemppiä kipsin poistoon!

        Kipsi otettiin tänään pois. Kävely tekee kipeetä, mutta kovasti sitä oon nyt harjotellut keppien kanssa. Nyt lähinnä tuntuu siltä, etten pääse kepeistä ikinä eroon... Astun sen verran jalalla kun kipu alkaa myöten. Kai se päivä joskus sitten tulee kun kävelee ilman keppejä! Fysioterapia alkaa ensi viikolla. Reippain mielin talvea kohti :)

        Onneks olkoon!Paljonko viel sairista edessä? Onx nilkka kovin turvoksissa, minkä värinen tai taipuuko se yleensä ollenkaan? Eikö mitään sidettä muka ees tarvii? Yritän kans kävellä kipsikengän kans niin paljo kun mahd. ja illal nukkumaan mennessä koipi on ihan turvoksissa.Must tuntuu et mä oon immuuni kipulääkkeille, vaik 3 ottaa,sattuu silti.Talven liukkaita odotellessa...

        Turvoksissa on, ja ihan normaalin värinen. Turpoilee varsinki sillon ku on kävellyt paljon. Taipuu erittäin vähän, mutta oon kovasti yrittäny taivutella, että jäykkyys lähtis mahdolisimman nopeasti pois. Oli hieno fiilis lähtee yksin kaupungille ilman apulaista, sitä oppii arvostamaan pieniäkin asioita tällaisen koettelemuksen jälkeen! Lääkäri sanoi, että töihin sitten kun tuntuu siltä ja että mun tapauksessa voi mennä kauankin, kun oon tarjoilija, jopa useita viikkoja, ellei kuukausia.

        En mä mitään sidettä tarvitse, mitäs minä sellaisella tekisin? :)

        Mun mielestä mulla ei kestänyt varsinainen kipu hirveän kauaa kipsinlaiton jälkeen. Otin sillon särkylääkkeen, kun oikeasti sattu niin paljon että meinas taju lähteä. Kai se riippuu murtumasta ja kipukynnyksestä että miten paljon sattuu. Syön erittäin harvoin särkylääkkeitä muutenkin. Ite sain ibuxin 600mg kipuun, ja Panacod 500mg erittäin kovaan kipuun. Molempia tais saada ottaa 3kpl/päivä, en ihan tarkalleen muista. Panacodia en kyllä ottanu melkein ollenkaan kun tuo ibuxin riitti ihan hyvin. Se jalkas turpoilee mut se on ihan normaalia, pidät kovasti ylhäällä sitä jalkaa ja nukkuessas kanssa :) Jos ei särkylääkkeet auta niin soitto vaan lääkärille ja parempaa nappia kehiin. Kai sulla on piikit kepeissä?

        Sullahan tuntuu olevan pullat uunis hyvin kun heti baanalle!Mä en oo päässy pihaa pidemmälle kun en voi astua kuin neljännes painolla; ei jaksa pidemmälle.Odotankin et pääsis ees ruokakauppaan ite niin sais muutakin kun lappuun on kirjottanut.Kait mä oon vaan arka ton jalan kans.Lekuri 5.11 , sillon kait kipsi lähtee.Mul kans seisomatyö ja ylipainoo rutkasti,nilkkaparka.Ei mul piikkejä ole , täytyy vaihtaa semmosiin jos viel antavat. Mahtuuko kengät hyvin? Mä kerkesin ostaa unelmasaappaat, jotka jo palautettin kauppaan turhina. Tähän 42 niin harvoin löytyy sopivaa kalossia.En minäkään ole tottunut nappeihin, joskus buranaa vaan.Samat lääkkeet mullakin on, viel puolet jälellä.Jääkö sulle ne ruuvit jalkaan? Multa kuulema otetaan ainakin se pisin pois, eli uus leikkaus odottaa ennen vuoden loppua.Parempia päiviä odotellessa...

        En mäkään kyl kokopainolla pysty astuun, niin paljon kun kipu antaa myöten. Ja vaikka tuntuu ettei jaksa liikkua niin pakotan itteni siihen, koska motivaatio paranemiseen on ihan huipussaan. Jalka ei tykkää yhtään, turpoo ihan hirveen kokoseks, mut en anna sen häiritä. Ja miten kaupungilla liikkumisene tulee, niin onhan se hemmetin hankalaa ja kivuliasta, mut pakko totuttautua taas normaaliin elämään :)

        Kenkä puristaa kyllä tosi paljon, täytyy varmaan sukka ja pussi laittaa päälle ainoastaan seuraavan kerran kun ulos meen.

        Apuvälinevuokraamosta sain sellaiset kepit mihin kuului ne piikit, tosin eipä ole vielä tarvinnut.

        Ruuveista en osaa sanoa et otetaanko pois. Muistaakseni lääkäri sanoi, että otetaan pois jos ne haittaa huomattavasti liikkumista, eli ei välttämättä poisteta.

        Heips! yks tyhmä kysymys vielä. Saitko kävellä kipsin kanssa ihan reilusti ilman sauvoja? Käytitkö kipsikenkää vai ilman? Mun pitäs ohjeiden mukaan jo pystyä käveleen koko varauksella ja yhdellä sauvalla, mutta oon kaukana tavoitteesta.

      • jemppis
        tatteli kirjoitti:

        Heips! yks tyhmä kysymys vielä. Saitko kävellä kipsin kanssa ihan reilusti ilman sauvoja? Käytitkö kipsikenkää vai ilman? Mun pitäs ohjeiden mukaan jo pystyä käveleen koko varauksella ja yhdellä sauvalla, mutta oon kaukana tavoitteesta.

        En saanu koko kipsiaikana laittaa yhtään painoa jalalle, että ei ne heti odottanutkaan että ilman sauvoja kävelisin. Sanoivat vaan että kahden kuukauden päästä ku on kontrolli pitäs kävellä ihan ilman sauvoja, eli joskus joulukuussa. Kipsikenkä oli aina ulos mennessä, että ei kipsi tahriintuis, mutta yhtään en sillä saanu astua. Ne lääkärit saattaa liiotella sitä että koska jo PITÄIS pystyä käveleen, jokanen ajallaan, ja paljon treeniä... Koita nyt jaksaa ja treenata vaan ahkerasti :)

        Kiitti, helpotti paljon. Mä ajattelin et olen ihan onneton tahvo kun en pysty käveleen.Yöunet on mennyt kun oon ajatellu, et koht kipsi lähtee ja pitäs jo kävellä.Sairis kyl loppuu, mut kai sitäkin saa lisää jos ei pysty liikkuun.Työnantaja kyllä hyppii seinille jos oon kauemmin pois, mut ei voi mitään.

      • sulla

        kipsisaapas, vai lasikuituinen kipsi? Itselläni oli aluksi kipsisaapas, jonka kanssa ei saanut astua jalalle ollenkaan (ei edes kipsikengän kanssa). Lasikuitukipsin kanssa sai alkaa laittamaan jalalle painoa, vaikka se aluksi tuntuikin lähes mahdottomalta

      • jemppis
        sulla kirjoitti:

        Mulla oli lasikuitukipsi, mutta murtuma sen verran paha että ei saanut astua sillä 8, 5 viikon kipsiaikana.

        Oon melko häpihäpi, tänään opettelin kävelemään yhdelle sauvalla! Hidasta on, mutta hiljaa hyvä tulee! En olis kyl uskonu et näin nopeesti onnistuu.

      • kuulla

        että alkaa kävely sujua!! Sullahan oli kauan jalka kipsissä. Itse selvisin onneksi 6 viikolla, joista tosiaan kaksi ensimmäistä oli ihan h*****tiä se painavan kipsin kanssa. Onneksi lasikuitukipsin ja kipsikengän kanssa liikkuminenkin alkoi olla jo helpompaa.

        Ei tosiaankaan mahtanut olla mukavaa jos et koko kahden kuukauden aikana saanut astua jalalle. No tsemppiä jalan kuntoutukseen

      • jemppis
        kuulla kirjoitti:

        Ei menny ihan putkeen. Fysioterapeutti huomasi, että kuntoutus on töksähtänyt paikoilleen. Muuten ok, kävely sujuu ilman keppejä ilman kipua, mutta en saa itse nostettua varpaita ts. jalkapöytää ylös, ei ole voimaa. Ilmeisesti hermo poikki/vaurioitunut, niin sen takia ei jalka pelitä.

        Sain kiireellisen lähetteen TAYS:iin ja sitten selviää että mistä on kyse ja miten menetellään. Mahdollisesti uusi leikkaus edessä, tosin ei mikään iso operaatio. Fysioteraputin mukaan kävelisin jo nyt normaalisti, jos vaan se hermo olisi jalassa kunnossa. Kävely on vähän sellaista, että jalka "lässähtää" maahan, koska ei ole voimaa pitää sitä ylhäällä. Raportoin taas tänne sitten kun on viisaampi ja käynyt tutkimuksissa :)

        5päivää ilman kipsiä ja keppejä.Kävely sujuisi muuten hyvin mutta nilkka ei taivu kunnolla, eli siis nilkutan eteenpäin.Molemmat kehräsluut arkoja ja turvotusta edelleen Ei mitään fysioo tiedossa.Töihin 26;s päivä.Henkisesti alkanu jo helpottaa.20.12 naulan poisto,ei iso operaatio.Ei ne munkaan varpaat tottele kunnolla, todennäköisesti pari oli myös murtunut.Tsemppiä vaan!

      • pitö
        tatteli kirjoitti:

        Kiitti, helpotti paljon. Mä ajattelin et olen ihan onneton tahvo kun en pysty käveleen.Yöunet on mennyt kun oon ajatellu, et koht kipsi lähtee ja pitäs jo kävellä.Sairis kyl loppuu, mut kai sitäkin saa lisää jos ei pysty liikkuun.Työnantaja kyllä hyppii seinille jos oon kauemmin pois, mut ei voi mitään.

        Nilkka 3:sta kohtaa murtunut, leikattiiin 12/08, kipsi pois 2/09. Kävely onnistuu, mutta nilkka kipuilee, varsinkin lepoasennossa, liikkuu kyllä hyvin. Viimeisessä rtg-kuvassa kipsinpoiston yhteydessä 1 naula oli mennyt vinoon luuhun päin.
        Kauanko kestää tätä vaivaa, auttaisiko fysioterapia? Kirurgi sanoi että yhteys vasta vuoden päästä jos ongelmaa nauloista sun muista tukilaitteista. Olenko vain kärsimätön?

      • Parempaa
        pitö kirjoitti:

        Kyllähän se nilkka on hankala paranemaan minullakin leikattiin joulukuussa ja ka kipsi poistettiin helmikuussa. Vaikutti lääkäristä että sillä olisi pitänyt mennä kovin heti kipsin poiston jälkeen mutta ei kestänyt ja ajattelin että olen jotenkin erikosen kipuherkkä,kävein keppejä apuna käyttäen noinkuukauden kipsin poiston jälkeen.sitten jätin kepit pois ja kävelin noin 2 v ilman keppejä jalkaa turvotti ja se punoitti fysioterapeutti lopetti hoidon koska ei uskaltanut jatkaa ja käski käydä lääkärissä. Lääkäri käski ottaa kepit takaisin käyttöön ja uusi kiputulehdus lääkitys ja olla varaamatta jalaiia.Jalisää sairas lomaa 2kk oli sokki. Nilkkaan laitettu 2 naulaa ja 1 piikki Ei kait auta muu kuin odottaa että paranee pian jahyvin toimivaksi.Paranemisiin

    • jemppis

      Ei lääkäri kipsinpoiston yhteydessä olis maininnu koko fysioterapiaa ellen olis maininnut. Sain sellaisen kelan lapun lääkäriltä. Kela korvaa osan 10 ensimmäisestä fysioterapiakäynnistä. Ite menin koskiklinikalle ja todellakin suosittelen sitä fysioterapiaa, nopeuttaa paranemista huomattavasti. Kaksi kertaa viikossa käyn itse.

    • Tuikku76

      Hei!
      Sain juuri tänään lasikuitukipsin pois jalastani, jossa oli myös murtuma, mutta ei tarvinnut leikata.Kipsiän olen pitänyt 6 viikkoa, joka kuulemma yleinen ohje nuorelle ihmiselle.
      Kipsin laiton jälkeen sain ohjeen, että 3 viikkoa täysin varaamatta ja 2 viikkoa osa varauksella eli n. 15-30kg varaus keppien kans ja viimeinen viikko täydellä varauksella eli ilman keppejä. Suhteellisen hyvin pärjäsin viimeisen viikon kipsin kanssa kävellessä, vaikka oli vaivalloista. Nyt kun kipsi on pois, kävely ei onnistu vielä ja joudun käyttämään keppejä keventääkseni askelta, ettei satu eli aika kauan vie ennenkuin normaali kävely onnistuu.Jos siihen sinulla sattuu kovasti, niin kannattaa käydä lääkärillä, koska voi olla ettei se ole lähtenyt luutumaan kunnolla tai nilkka on kenties väärässä asennossa tms.Tosin KYSin ohje sanoo, että jalalla pitäisi varata, kun saa siihen luvan, vaikka vähän sattuu....Mut ehkä kannaatta kysyä lääkäriltä...

    • santtu85

      Nilkkamurtumakokemuksia. Minullakin nilkka 3 kohtaa poikki. Leikattiin 22.helmikuuta, siitä asti ollut kipsissä eli oletaan pois 6.4..yhteensä 6 viikkoa. Viikko jäljellä. Toisaalta odotan kipsin poistoa, röntgeniä ja lääkäriä kuin kuuta nousevaa. Mutta toisaalta pelottaa. Toivon että kaikki on mennyt hyvin. Niin hyvin kuin mahdollista. Jalassa oli alussa kova kipu, joka johtui turvotuksesta ja leikkaushaavoista. 1 viikon päästä ensimmäinen kipsi oli jo liian iso ja se vaihdettiin päivystyksessä. 2 viikon päästä leikkauksesta tikit poistettiin ja kipsi vaihdettiin. Sitten kipuilu loppui. Mutta ei kipu ole pahinta. Pahinta on ehdottomasti se, etten ole saanut astua ollenkaan. Minulla on ollut hipaisuvaraus koko ajan. Ja ahdistusta olen kokenut alussa siitäkin että tuntuu kuin olisi vankina..Jalka kipsin sisällä ja itse talossa neljän seinän sisällä. Ulkona liikkuminen yksin keppien kanssa ei tule kuuloonkaan, koska on niin pahat jäätiköt täällä pohjoisessa. Myös portaiden nouseminen on yllättävän raskasta. Kaupassa olen käynyt avopuolison kanssa pyörätuolilla. Isoissa marketeissa on pyörätuoleja lainattavana jos ei ole omaa. Kirjastossa olen myös käynyt. Oulussa pääkirjastossa on pyörätuoleja. Uskon että jaksaisin myös kävellä keppien kanssa, mutta se pelko on vienyt minusta voiton. Murtuneessa jalassa oli niin suuri kipu, että tuo kipu on jäänyt kummittelemaan enkä halua kokea sitä uudestaan. Tsemppiä kaikille potilaille.

    • Pienen koiran emäntä

      4.2.11 nilkkani murtui kahdesta kohtaan, vieläkin istun kipsi jalassa!

      23.3 sain luvan varata kipsin kanssa, mutta ei tuu mitään, kehräsluut aivan
      huutaa kivusta joka kerta kun astun. mulle laitettiin levy, kahdeksan ruuvia ja yksi
      tukiruuvi, joka poistetaan vasta 11.4.

      6.3. pitäisi heittää kipsi pois ja alkaa astella "normaalisti", sairasloma loppuu
      15.4. Ajan n. 50.000km vuodessa ja toi nilkka on tietty kytkinjalka.
      Tavaroiden kantamistakin (n.15-20kg) kuuluu työhöni.
      Hirvittää miten nilkka kestää.

      Mulla ei ollut keppejä, vaan "mummorollaattori", jossa istuen ja toisella jalalla
      potkien pääsin liukkaasti ja helposti eteenpäin.
      Nyt työntelen sitä kuin Mummelit.

      Pirtistä en ole poistunut kahdeksaan viikkoon, asun yksin, onneksi toi "hoito-
      rinki on toiminut kiitettävästi.

      Kevättä kuiten rinnassa.

    • santtu85

      Hei Pienen koiran emäntä ja muut. Olisi mukava kuulla kuinka vanhoja olette että pystyisin arvioimaan omaa parantumistani. Itse olen 25 vuotias. Huomenna minulta otataan 6 viikon jälkeen ensimmäinen röntgen ja lääkäri katsoo miten on luutunut. Vähän kauhistuttaa se, jos joudun vielä jatkamaan kipsin pitoa. Tuntuu ettei tätä enään jaksa. Henkisesti todella raskasta.

    • Nilkkamurtumakokemus

      Hei!

      Minulta murtui nilkka kolmesta kohtaa 29.12.2010 ja samana päivänä leikattiin. Toiselle puolen nilkkaa tuli kaksi ruuvia toi selle puolelle metallilevy ja kaksi ruuvia. Sairaalassa olin yhteensä viisi päivää, sillä uusi vuosi tuli siihen juuri sopivasti eikä ortopedejä ollut paikalla tuomassa sauvoja. Minulle ei laitettu tavallista kipsiä vaan sain kipsikengän, johon pystyin mm. kotona ollessa vaihtamaan sisuksen. Sen kanssa pystyi myös käymään suihkussa. Sairaalasta lähdettäessä jalka kuvattiin ja leikkaus oli onnistunut.

      Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen olivat tuskalliset, jalkaa pakotti, vaikka kipulääkettä meni suonen sisäisesti. Kotiin oli kuitenkin kiva tulla, vaikkakin asuntomme on kahdessa kerroksessa ja liikkuminen oli varsinkin alkuun todella hankalaa. Ensimmäisen kahden viikon aikana sain varata jalalle 15kg painon, sitten seuraavat kaksi viikkoa 30 kg ja loput kaksi viikkoa sain astua kipsin kanssa kokonaan. Enemmän astumisen estona oli pelko siitä, että nilkka murtuu uudelleen ja se sattuu liikaa. Mutta liikkuminen, kivun rajoissa, on jalalle hyödyllistä. Portaat kuljin aluksi istumalla portaalta toiselle (tosi hyvää reisi- ja käsireeniä ;D ) ja viimeiset kaksi viikkoa kipsin kanssa astumalla. Niin vain kuusi viikkoa menivät ja oikeastaan viimeisen viikon kävelin jo parin kilsan "lenkkejä" kipsin kanssa. Vähän hankalaahan se oli, mutta kun ei sattunut, niin tiesin sen olevan jalalle hyväksi.

      Aloin liikkua heti, kun sain kipsin pois. Jo ensimmäisenä päivänä kävelin 2 km. Siitä lähtien olen kävellyt joka ikinen päivä. Fysioterapia alkoi viikon päästä kipsin poistamisesta ja se oli todella hyödyllistä. Mikäli muilla on mahdollista päästä fysioterapiaan, niin suosittelen. Jo kahden viikon jälkeen kipsin poistosta otin juoksuaskeleita! Nyt kipsin poistosta on seitsemän viikkoa ja jalka on suht normaali, jos metallia sisällä ei oteta lukuun. Turvotusta ei ole nimeksikään, voin käyttää vanhoja kenkiä. Juoksen n. 5km lenkkejä ja käyn sauvakävelylenkeilläkin. Fysioterapia loppui tällä viikolla ja sain hyvää palautetta. Terapeutin mielestä jalka on niin hyvä kuin olla voi ja paljon sen ansiosta, että olen koko ajan sitä käyttänyt.

      Paljon on mieleeni jäänyt pelkoja ja varsinkin sairaalassa maalasin kauhukuvia seinälle, mitä voi tapahtua, kun kipsin kanssa kuljen, mutta rohkeasti vain käytin jalkaa ja hyvin on kaikki mennyt. Halusin kirjoittaa tämän kaikille teille, joilla on murtunut nilkka. Itse kun etsin netistä tietoa ja kokemuksia, niin ne olivat kaikki lähestulkoon negatiivisia tai niissä peloteltiin kivuilla ja hirveällä turvotuksella. Itselläni kivut loppuivat n. neljä viikkoa leikkauksen jälkeen kokonaan ja turvotus n. 2 kk päästä leikkauksesta. Kyllä vieläkin nilkka voi turvota, jos istuu paljon, mutta silloinkin on hyvä muistaa nostaa jalka ylöspäin.

      Tsemppiä ja aurinkoisia päiviä teille kaikille!

    • nilgga2012

      15.1 liukastuin.. murtu pohjeluu ja nilkka haarukka levisi. leikkaus 16.1 asennettiin metallilevy ja joku 6 ruuvvia 1 pidempi ruuvvi mikä menee pohjeluun läpi sääriluuhun. se poistetaan 26.3

      2 viikon jälkeen tikkien poisto ja kipsin vaihto
      kipsillä pääsi kuukauden jälkeen jo ihan hyvin liikkumaan

      26.2 kipsin poisto ja ensiaskeleet... ai aii.. ei pystynyt astumaan oikeestaan ollenkaan. siitä lähtien tuntunut että nilkka parantuu joku 1/100 osaa päivässä
      että aika hidasta on parantuminen.

      8.3 kepeillä pääsee eteenpäin ja hyvin pystyy seisomaan ilman keppejä. liikkuessa kipua eniten kantapohjassa varpaiden puoleisessa päässä. Kävely onnistuu ilman keppejä mutta on todella kivuliasta ja voi ottaa noin 20 cm askeleita. Päivisin nilkka aika turvoksissa mutta yön kun pitää kohoasennossa niin aamulla on melkein normaalikoinen. Särkylääkkeitä vaativia kipuja ei oo ollu noin 3 viikkoon. nilkan liike verrattuna toiseen jalkaan noin 50%

      kyllä se jalka vielä kuntoon tulee =) ja muistakaa että positiivinen asenne nopeuttaa paranemista!

    • nilkkaaja

      niinpä, sitä positiivisuutta on löytynyt mm. siitä, että ensimm kertaa 6:een viikkoon pääsee suihkuun seisomaan, voi käydä kepeillä ensimm kertaa lähikaupas ystävän kera, ja ihan useista pienen pienistä asioista:)))

      Toipuminen on hidasta, äärettömän hidasta. Kipsin poistosta 2 viikkoa ja vielä kepittelen molemmin käsin. Kepittely mitenkään helppoa jäisillä keleillä, koko ajan pelkää uudestaan kaatumista.

      On mennyt pohjeluu ja kehräset ja sääriluun alaosas siirtymää, joten ei kait sitä voi odottakaan että kipsin poisto olisi ikäänkuin viimeinen etappi tässä kujanjuoksus. Ehei, sen jälkeenhän ne ongelmat vasta alkoivatkin:((

      Mutta, päivä päivältä parempi ja onneksi mennään kesää kohti, josko sitten olisi helpompaa liikkua....perhaps:)

    • nilgga2012

      nyt 19.3 kepeillä mennään eteenpäin.. nilkuttamalla pystyy kävelemään ilman keppejä mutta aikamoista kipua tuntuu nilkan kohdalta. autoa pystyy jo hyvin ajamaan ja kytkintä painamaan.

      sitten vaan toivomaan että ruuvinpoisto viikonpäästä ei saa mitään tulehdusta aikaan!

      • nilgga2012

        Ruuvin poisto 28.3

        ihan ortopedian huoneessa ei siis mitään leikkaus saleja ym.

        Nilkkaan desifiointi ainetta sitten muutaman min ajan lääkäri pyörittelee puudutuspiikkiä nilkassa mikä ei nyt hirveesti satu mutta aika epämielyttävä tunne on.

        Tämän jälkeen haavan teko ym ei tunnu missään. itselläni lääkäri ronkki noin 15 min ruuvin päätä esiin kaikenlaisilla levittimillä ja piikeillä. Ei oikeastaan kipua mutta tuntee että siellä tehdään jotain. "pientä nahan kiristelyä"

        Jotkut pelotellu että se ruuvin poisto sattuisi paljon mutta itseäni ei sattunut oikeastaan yhtään. vain epämiellyttävää tunnetta ja tuntuu miten ruuvi liikkuu kierteissään.

        Tämän jälkeen tulee valitettavasti se pahin kohta kun haavaa aletaan ompelemaan kiinni. vaikka lisätiin pyydutusainettakin niin se oli todella epämiellyttävä kokemus. kipu asteikolla 0-10 ni pahimmillaan joku 8.

        Itselläni operaatioon meni noin tunti. nyt pari päivää myöhemmin jalka tuntuu puolet paremmalta. omasta mielestäni se ruuvi siellä sisällä vaikuttaa todella paljon vaikka lääkäri sanoikin että ei sillä pitäisi olla merkitystä.

        Toivottavasti haava paranee pian ja kävelyn harjoittelu voi täydellä teolla alkaa..
        kesä on tulossa ja tulevaisuus näyttää valoisalta =)

        ps. itselläni päivittäiset ravipelit saa hyvin ajan kulumaan kotona ;)

    • kyllä se siitä!

      Heitetään omat terveiset muille potilaille ja kertomusta hieman omasta toipilas ajasta.

      5.3. Kaaduin murtaen nilkkani.
      8.3. Kotiutus sairaalasta leikkauksen jälkeen, raaja varauksella
      19.3. Ensimmäisen kipsinpoisto/uusi tilalle ja kotiin puoli varauksella
      2.4. Ensimmäiset askeleet koko varauksella (pelot oli suuret kun luki muiden kokemuksia, mutta yllättäen kipuja ei ollut/ole vieläkään)
      5.4. Kävellään jo ilman keppejä norsun askelin, elämä on helpottunut huomattavasti.

      Seuraava kauhistuttava etappi on viimeinen kipsinpoisto ja mitähän sen alta paljastuu. Tunnistaako jalkaa edes omakseen? Parempi kuitenkin pitää näiden keskustelupalstojen lukemiset minimissä jos ei halua turhia pelkoja elätellä.

    • Helppo nilkkamurtuma

      Tuohan oli kuin oma kertomus, vain eri päivämäärät. Kuulun noihin onnekkaisiin, helppoihin nilkkamurtumiin. Sattui 6.12. ja sen jälkeen aivan sama tahti kipsinvaihdossa, puolivarauksessa, täysvarauksessa ja keppien nurkkaanheitossa. Kipsin poiston jälkeen oli aika helppoa, jäykkä tietty kuin mikä kuuden viikon kpsin jälkeen on odotettavissakin. Hyvä fyssari sai liikeradat palautettua tosi hyvin ja nopsaan. Sulta siis varmaan löytyy kipsin alta jäykkä ja toista paksumpi nilkka, hilseilevä Iho (jos umpikipsi) ja "lötkö" pohje.

      Eka kerran hiihtämässä 12.2 ja nyt on jo 290 km hiihtoa takana, tasaisessa maastossa kylläkin. Pääsiäisen vapailla on tarkoitus saada 300 km täyteen ja ylikin.

      Niin nilkasssa oli vain pohjeluun murtuma, joka leikattiin ja vahvistettiin levyllä ja ruuveilla.

      Niillä, joilla on enempi hajalla nilkassa, on varmasti paljon paljon vaikeempaa ja pidempää tuo toipuminen.

    • nilkkaaja

      Niinpä, itsellä pohjeluu ( 10 sentin le vy 6 ruuvia )oireilleet lainkaan, mutta sisäkehränen ja säären alaosa vaivaavat edelleen. Parit pultit sisäkehräses tuottavat ongelmia monin tavoin, ei voi käyttää edes sukkaa kotona, kun turpoaa.

      Kenkien suhteen vielä suurempi ongelma.

      Hieman alkaa jo kypsyttämään tämä tilanne, jota ollut alkuvuodesta!!

    • Aktiiviurheilija

      Heitetääs nyt tännekin jotain kokemuksia omasta Weber B-tyypin murtumastani, taino oikeastaan entisestä murtumasta.

      Kaaduin joulukuun alussa jäällä ja siitä sitten sairaalaan paikattavaksi. Totesivat leikkauksen olevan tarpeellinen joten pari yötä jouduin sairaalassa viettämään. Kypsytti siinä vaiheessa varsin perusteellisesti kun oli varattu & maksettu Floridan matka juuri joululoman ajaksi... Leikkasivat auki, laittoivat metallia ja kuusi ruuvia sisään ja sulkivat haavan. Spinaalipuudutus oli varsin jännä kokemus. Sairaslomaa 6vk ja painovaraus jalalle 2 2 2 eli kahtena ensimmäisenä viikkona ei saanut varata lainkaan, kahtena seuraavana puolella painolla ja kahtena viimeisenä täydellä painolla. Kahden viikon jälkeen käytiin vaihtamassa kipsi ja saatiin tilalle avattava lasikuitukipsi. Kannattaa ehdottomasti pyytää sellainen, sillä varpaidenvälit haisevat kuolemalta jo viikon jälkeen :D
      Aloin taas käymään punttisalilla mutta vain treenaamassa yläkroppaa, kannattaa pyrkiä pitämään huolta kunnostaan sairauslomankin aikana. Heitin kepit pois neljän viikon jälkeen kun pystyin kävelemään normaalisti. Kipsin poiston jälkeen aloin käymään aktiivisesti uimassa ja kävelylenkeillä.
      Nyt 5kk kaatumisen jälkeen nilkka on yhtä hyvässä kunnossa kuin ennen tapaturmaa, edelleen esiintyy lievää turvotusta jalassa mutta siitä ei ole ollut haittaa. Pystyn hiihtämään, juoksemaan ja punttisalilla kyykkäämään yms. kuten ennenkin eli ei kannata vaipua epätoivoon parantumisen suhteen. Kannattaa vaan pitää pää kylmänä eikä hoppuilla lainkaan.

    • Toinen Weber B

      Mulla myös Weber B joulukuun alkupuolella ja tuo kirjoituksesi oli kuin omani, paitsi kuntosali on jäänyt (laiskuutta).Minäkin kerkesin murtumajalla ennen lumien häipymistä hiihtää 350 km. Tällä viikolla on tarkoitus mennä eka kertaa kympin lenkki ja koikeilla alamäissä hölkkää/juoksua. Samoin olisi edessä UKK-kävelytesti tällä viikolla ja tavoitteena on saada erinomainen ! Olisi kiva sanoa testin jälkeen liikuntatoimiston likoille, että tämä jalka on päässyt kipsistä pois 3,5 kk sitten.

      Pikkaisen jäykempi tuo nlkka on aamusta, mutta vetristyy tosi nopeesti ja jonkin verran vielä turpoaa paikallaan istuessa.

      Mulla oli epiduraalipuudutus, mutta oli kyllä vinttikin sen verran pöllyssä, etten kuullut leikkaussalissa työkalujen ääntä yhtään.

      Pelkkä pohjeluun murtuma on ilmeisesti simppelein nilkan murtumista.

      Niin ja lentoaseman turvatarkastus ei piipannut kummassakaan päässä nilkan levyyn ja ruuveihin.

    • Toinen Weber B

      Niin lisäyksenä vielä äskeiseen. että en ole aktiiviurheilija, muuten liikunnallinen kyllä ja ikääkin löytyy 56 v.

    • Toinen Weber B

      Eilen tuli kierrettyä kympin lenkki, eikä koipi tykännyt yhtään huonoa. Huomenna olisi UKK-kävelytesti.

    • Kaksoismurtuma W-C

      Putosin tikkailta 1,5 metrin korkeudelta. Murtui pohje- ja sääriluu. Weber-C. Lisäksi nivelsiteet poikki (jalan sisäosan leveät nivelsiteet). Viittä vaille avomurtuma.
      5 pv sairaalassa. Minulle laitettiin 10 ruuvia ja n. 10 cm pitkä levy. Pitkä, jalan läpi kulkeva ruuvi poistetaan 18.6., muut jäävät sinne. Olen lihava, ja jostain luin, että pitkä ruuvi laitetaan nilkan stabiloimiseksi jos on lihavuutta. Kipsiä 6 vikkoa (josta avattava ensimmäiset 2 vko), varaus 2 2 2. Pari viikkoa pitkän ruuvin poistamisen jälkeen saa alkaa urheilemaan (pyöräily, kuntosalissa jalkaliikkeet, tennis jne).

      Täysvarausta oli käytännössä reilu viikko. Oli vaikeaa kävellä, kantapäähän sattui julmetusti (tuntui, että kipsi painoi kantapäätä) kun päkiä osui maahan. Lisäksi kipsi oli vähän liian pitkä edestä (pikkuvarpaalle leikattiin tilaa sairaalassa, mutta silti tuntui, että varpaita ei pystynyt kunnolla pumppaamaan, kuten olisi pitänyt, ja kävellessä reunus painoi jalkaan). Viikko ennen kipsin poistamista käävin tarkistuttamassa, ja aiheesta kuulemma tulin. Varmuudeksi laittoivat uuden kipsin, joka istui huomattavan paljon tiukemmin. Edelleen kuitenkin varpaille jäi vähän liikkumatilaa. Jos epäilee, että kipsi ei istu kuten pitää, kannattaa käydä tarkistuttamassa!

      Kipsin poistamisesta nyt 3 pv. Hyvä kuulla, että muutkaan eivät ole pystynyt kävelemään heti kipsin poistamisen jälkeen. Jalkaan sattui aivan hirveästi. Kuulemma olisi pitänyt jättää kainalosauvat sairaalaan 8-(
      No, ei ainakaan minulta onnistunut.

      Ensimmäisen vuorokauden jälkeen hieman hellitti ja toisen päivän iltana pystyin jo hieman astumaan jalalle. Eilen kävin 2 km kävelylenkillä sauvojen kera. Sauvat oli tarpeen, koska jo vähän matkan päästä pohjelihakset oli ihan loppu. Tänään lihakset kipeinä (mutta se on hyvä kipu!).

      Kysyin lääkäriltä kuntoutusohjeita ja apuvälineistä. Paperilapun sain muutamalla liikeharjoituksella. Ei fysioterapiaa. Ei suositeltu mitään apuvälineitä.

      Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tukisukat kannattaisi hankkia (estää turvotuksen). Lisäksi vesijuoksu on hyvä kuntoutusmuoto. Onko kokemusta? Kannattaisiko hakkiutua omin päin fysioterapiaan? (Tuskin siitä haittaakaan ole, mutta onko siitä paljonkin apua?).

      Tänään ajattelin kokeilla, josk0 autolla ajaminen onnistuu.

    • Hyvin parantumassa

      Tässä on noin kuukausi kävelty ilman kipsiä ja hyvältä tuo jo tuntuu, mitä nyt jäykkyyttä kun istuu paikoillaan ja lähtee sen jäkeen liikkeelle. Pientä turvotusta vielä on ja meinasi tulla vaikea homma saada kumisaapasta pois kun nurmikkoa ajoin, sai vähän taistella kun tietystihän se koipi siinä tekiessä vähän turposi.

      Nyt pyrkinyt harjoittelemaan tasapainoa jalassa ja varsinkin yhdellä jalalla seisomista. Vielä ei kovin hyvin tunnu tasapainossa pysyvän varsinkaan tuon leikatun jalan kanssa, kun 30 sekuntin yhdellä jalalla seisontakin tuntuu hankalalta.

      Minkälaisia kokemuksia muilla on yhdellä jalalla seisonnasta?

    • nilkkaaja

      Täällä paràikaa treenataan sitä yhdellä jalalla seisomista sekä portaissa alaspäin menoa. Murtumista jo 5 kk:tta !!

    • Ida99

      Moi !
      Mulla murtu nilkka 2 viikkoo sitte ja kävelen kyllä normaalisti eikä satu yhtään!kipsin pitäis olla viel 2 vko ja sitte leikataan ruuvi pois (y) mut onks se normii jos ei saa viel varata ja pystyy kävelee normaalisti ilman kipua?

    • eltsi3

      nyt kun olen lueskellut näitä viestejä, niin pelottaa ettei koipi tule kuntoon, ainakaan juoksukuntoon, välttämättä koskaan, vaikka tietysti paraneminen on hyvin yksilöllistä. itselläni ei ole sentään nilkka murtunut, pohjeluussa weber-c tyyppinen pajunoksamurtuma. ei tarvinnut leikata, ei siis ole kovin paha, mutta kipsi jalassa viisi viikkoa. onko kellään murtunut pohje tai nilkka, niin ettei ole tarvinnut leikata? kuinka paraneminen on edennyt?

    • kipsiintynyt x 2

      Mulla on murtunut ulkokehränen vasemmasta nilkasta, jota ei tarvinnu leikata ja parani 7 viikossa työkuntoon. Mutta niinkuin itse sanoit niin parantuminen on ykailöllistä.

    • murtuma2

      mulla murtunut kaks kertaa ulkokehränen, kummallakaan kerralla ei oo leikattu. nyt menossa 5 viikko kipsissä, vielä viikko ja sit pitäis saada kipsi pois. nyt viimeset kaks viikkoo saa varata koko painolla mutta lääkäri sanoi että silti vielä pitää keppien kans kävellä. mietin vaan sitä, että nyt toista kertaa murtui ulkokehränen ihan samasta kohtaa kuin n. 3kk sitten, että tuleekohan nilkka hyvään kuntoon kun jo toisen kerran sama kohta murtuu, vai murtuuko se sitten taas helpommin uudelleen? ensimmäisen murtuman jälkeen piti olla hyvin luutunut ja ei ollut mitään kipuja ja pystyin juoksemaan ja hyppimään ym. mutta toinen murtuma tuli aika "helposti", ei tarvinnut kuin astua huonosti nilkan yli. ja näin pienellä aikavälillä kaksi murtumaa samassa kohdassa.. voikohan luustossa olla jotain haurautta? (vaikka olen vasta 20v.)

    • kipsiintynyt x 2

      Kannattaa mennä luuntiheysmittaukseen. Jos olet töissä ni kannattaa tarkistaa kuuluuko tuo sopimukseen työterveyshuollon kanssa.

    • Nilkkamurtuma 061211

      Luuntiheysmittauksen lisäksi kannattaa pyytää katsomaan myös D-vitamiinin pitoisuus verestä. Kalkin ohella D-vitamiinia tarvitaan luitten rakentamisessa. Suomen pimeässä syksyssä ja talvessa ei D-vitamiini riitä auringonvalosta saatuna.

    • murtuma2

      okei hyvä tietää! ehdotin jo ite viime kontrollissa luuntiheysmittausta, mutta lääkäri ei oikein ottanut kantaa asiaan, totesi vain että "katsotaan sitä sitten kun tämä on parantunut". jäi vähän semmoinen olo ettei lääkäri haluaisi tehdä sitä, voiko siitä sitten olla jotain haittaa? vai johtuukohan se nuoresta iästä ettei lääkäri epäile edes mitään haurastumista luissa.... itse kuitenkin haluaisin varmistaa asian, koska nyt sille vielä sitten voi tehdä jotain ja ehkäistä ainakin osteoporoosin kehittymistä.

    • Osallistumpa itsekin keskusteluun ja samalla kerron koko tilanteeni elikkäs.

      31.12.16 Uuden vuoden aatto yönä kaaduin takapihalla raketteja ampuessa melkoisen pahasti ja seuraavana aamuna siten päivystykseen näyttää nilkkaa, jossa minut sitten ohjattiin röntgen kuviin ja kuvien avulla selvisi syy kipuu kuvissa näkyI vasemman jalan nilkan kehräsluussa leikkauksen vaativan murtuma ja sitten se oli menoa osastolle odottelemaan leikkausta ja leikkaus tehtiin 02.01.17 leikkuu suoritettiin selkäydin puudutuksessa ja kesti 1h 12 min laittoivat sinne levyn ja ruuveja. Jalka kipsattiin 03.01.17 Tiistaina aamupäivällä minulle laitettiin silloin kipsi kipsi ja sit 04.01.17 pääsin kotiin kipsiä joudun pitämään 4viikkoa jalassa heti alusta lähtien olen saanut varata koko painolla kipeälle jalalle sauvat ja kipsi kengän sain mukaa lähtiessä sairaalasta. Kotiin pääsy oli mahtava juttu. 16.01.17 minulla oli tikkejen poisto ja kipsin vaihto kirurgian poliklinikkalla. Ja loppu kontrolli ja röntgen on 31.01.17 eli tulevana Maanantai ja toivon kovasti pääseväni eroon kipsistä lopullisesti. Mutta lääkärithän sen päättävät.

      (Olen vain ihmisenä sellainen joka on tottunut liikkumaan ja tekemään jotain koko ajan niin on aika turhauttavaa ollut tämä aika moneen kertaan on meinanneet seinät kaatu päälle kun 4 seinän sisällä joutunut olemaan tekemättä mitään. )

      • Tasapainoilija

        Mulla ei ole nilkka murtunut, vaikka ilmeisesti jonkinlainen epämääräinen luunsiru/keräytymä löytyikin. Nilkan revähdys kuitenkin aika massiivinen siinä määrin, että olen nyt sairaslomalla kolmatta viikkoa, enkä vieläkään pysty varaamaan jalalle. Pelkään pahinta ja toivon parasta jatkon suhteen, mutta aika todennäköistä on, ettei ilman kyynärsauvoja pysty liikkumaan ainakaan kuukauteen. Normaali kivuton kävelykin tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta, vaikka minulla on asiat varmasti paremmin kuin teillä joilla nilkka on murtunut.

        Itse olen yllättynyt henkisen puolen rankkuudesta. En todellakaan ole liikunnallinen ihminen, mutta jo se että esim. suihkussa käynti vaatii kauheita ponnisteluja ja ylimääräisiä särkylääkkeitä on jotenkin henkisesti lamaannuttavaa. Itsestään selvät asiat ei olekaan enää itsestään selviä. Kun vihdoin pääsen keittiöön, huomaan että puhelin jäi makkariin ja se soi siellä, eikä ole toivoakaan ehtiä siihen vastaamaan. Eikä edes halua, kun liikkuminen on niin tuskaista. Talon ulkopuolella en ole käynyt kuin kahdella lääkärireissulla.

        Hyvin pienet asiat ovat hankalia. Esim. kuumaa teetä voi siirtää keittiön tasolta pöydälle vaan liu'utan sitä tasoa pitkin niin lähelle pöytää, että pystyn siirtämään sen ottamatta yhtään askelta. Kyynersauvojen kanssa ei teekuppia siirrellä. Koiraa ulkoilutetaan takaovelta niin paljon kuin fleksissä on mittaa. Joka asiaan pitää pyytää apua. Ihmisellä on vapaa tahto, mutta ei se enää niin vapaa olekaan kun liikuntakyky on rajoitettu minimiin. Yöllä herää kun särkylääkkeen teho on loppunut ja nukkuminen onnistuu vasta kun uusi lääke vaikuttaa. Kyllä tässä on miettinyt esim. niitä yksinisiä vanhuksia joiden liikkuminen on huonoa ja särkyjä joka hetki ja jotka on pakotettu kotihoidettaviksi. Joku käväisee juoksujalkaa muutaman kerran päivässä. Ei ihme jos masentuvat, kun tällainen nelikymppinen nainenkin on ihan maansa myynyt vaikka onneksi apua saan suurimman osan päivästä.

      • 187

        Niin tuttu tunne! Itselläni oli kipsi yhteensä 10vk. Minun tilanteesta voi lukea murtumaa nilkassa osa 4 ja 5. Kerrostalossa asun, toisessa kerroksessa. Eka 1,5 en käynyt ulkona, parvekkeella vain. veetutti niin paljon! Mene yksityiselle lääkärille jos mahdollista. Itse kävin Helsingissä, siellä on pätevät lääkärit. Olen entinen197, mutta joku on rekisteröinyt sen ,joten en voi sitä enää käyttää.

    • -Tasapainoilija- Tosi ikävältä kuullostaa. :( tarviitko koiran ulkoilutus apua,riippuu tietenkin siitä miten kaukana asut.? itsellä ollut joskus sama tilanne.

      • Tasapainoilija

        Kiitos tarjouksesta, onneksi tukiverkko toimii ja koira pääsee pidemmille lenkeille iltaisin, mutta kyllä se aamuisin ja päivisin kattoo mua hölmönä, että tässäkö tää lenkki oli :D. On kyllä niin kummallisia ongelmia tullut nilkan menon jälkeen, mitä ei ole tajunnut aiemmin. Sekin, että yöllä alkoi kauhea särky ja lääkepurkki oli kyllä vieressä mutta juotava unohtunut, oli pienen avuttomuuden kriisin paikka. Ilman särkylääkettä ei pääse pystyyn, joten pakko oli herättää 10v poika tuomaan tuomaan lasi vettä. Voi sitä itsesyyttelyn määrää ja huono-äiti-fiiliksiä.

        Henkiseen puoleen on auttanut tosi paljon, että on löytynyt keskusteluja jalkapotilailta ja huomannut ettei ole ihan yksin. Se ottaa kyllä päähän, ettei kukaan voi tässä kohtaa antaa mitään ennustetta, miten nopeasti sitä pystyisi taas pääsemään edes sen verran jaloilleen, että pystyisi hoitamaan omia asioitaan.

        Ja kukaan ei ole kertonut että kyynärsauvoilla liikkuminen on ihan kauhean raskasta!!! Kämmeniin sattuu, ekan päivän jälkeen olkapäissäkin oli jotkut oudot lihakset kipeenä, terve jalka on kauhealla koetuksella. Onneksi nyt menee paremmin, mutta kämmenet eivät ole tottuneet. Pitää varmaan ottaa jotkut paksut talvihanskat käteen, et ote vähän pehmenisi..

        Aina välillä kuulee entisiltä nilkka ja polvivaivaisilta, kuinka kaatuessa on iskenyt kauhu, että ei kai taas sattunut pahasti. Luulen, että käsitän vasta nyt, kuinka paljon siinä voi pelästyä. Enää ikinä ei halua tällaista kokea.

      • Hyvä et tukiverkko toimii,niin sen pitääkin. :) Tsemppii toipumiseen. ;) voiko sut bongata facesta.?

      • 187
        Tasapainoilija kirjoitti:

        Muistan fiiliksen kun 14v ja 16v lapset kävivät kaupassa ja pyykillä. .Sama fiilis kuin sinulla että olen huono äiti. Auttoivat kyllä mukisematta, mutta välillä huomasin että vähän kyllästyttää. Kipsiaikana,Kerran viikossa kävin itse, kaveri vei ja kaupoissa oli kivasti pyörätuoleja. Sittemmin olen kuskannut ja auttanut kun tuo vanhempi muutti pois kotoa.

    • joulupilalla

      Mursin nilkkani kahdesta kohtaa muutama päivä sitten. Leikattiin ja ei saa jalalla varata kolmeen viikkoon. Sitten olisi kaksi viikkoa varauksella 15 kg. Ja sitten koko paino.
      Mistä tiedän, että en ylitä 15 kilon painoa.
      Aika tuntuu toivottoman pitkälle.
      Onko se aina varmaa, että kipsi todella saa kokonaan pois kuuden viikon päästä.
      On hirveän vaikeaa pitää kipsattu jalka laskematta maahan.
      Luuntiheysmittaus suoritettiin ja määräsivät osteoporoosi lääkettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe