Kaaduin ja mursin nilkkani. Luut olivat aivan säpäleinä ja leikkauksessa siihen jouduttiin laittamaan levyä ja ruuveja. Toivuttuani pahimmasta pääsin kotiin ortoosin eri eräänlaisen lasikuitukipsin kanssa. Saan jo varata leikattuun jalkaan normaalisti, mutta en tiedä tarkoitetaanko sillä kävelyä ortoosi jalassa vai ilman. Olen kokeillut ilman ja kävelyni on vaivalloista, akillesjänteeseen sattuu ja kovasti. Jos täällä on kohtalotovereita, kysyisin miten kauan kestää, että normaali kävely onnistuu? Ja olisiko parempi harjoitella kävelyä ortoosin kanssa vai ilman? 'Hieman' hankalaa, kun edes välttämättömille asioille eli esim. ruokakauppaan ei pääse.
nilkkamurtuma
annalia
74739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siihen, että pystyt normaalisti kävelemäään menee suhteellisen pitkään, riippuen tietysti kuinka pahasti on käynyt. Itselläni oli erittäin paha murtuma, jossa nivelsiteet ja pohjeluu meni vielä samalla kertaa.
Varaaminen tarkoittaa että siihen saa asettaa koko painon, tai sen verran mikä tuntuu hyvältä.
Varauksella ei toki tarkoiteta että kävelet sillä jalalla ilman keppejä, toki en tiedä kuinka pitkä aika leikkauksesta.
Itselläni meni kaiken kaikkiaan noin 6 viikkoa päästä kipsistä, jonka jälkeen meni vielä noin 4 viikkoa kepeillä.
Tosin murtuman jälkeen en ole kyennyt juoksemaan ja sitä on leikattu uudelleen kahdesti.
Kahden vuoden jälkeenkään ei ole vielä kunnossa.
Huhhuh, mä olen kävellyt sillä jalalla yhden kepin kanssa, luulin että varaus tarkoittaa kävelylupaa...Leikkauksesta on nyt reilut 6 vkoa. Ensi viikolla on röntgen ja aika ortopedille, siellä selvinnee lisää. Mites tuo keppien varassa liikkuminen, ilman ortoosia kai?
Mulla sattui myös ikävä murtuma viitisen viikkoa sitten. Pohjeluu poikki ja kehräsluut molemmin puolin pirstaleisesti murtuneet. Vähän mietityttää tuo toipuminen..Miten kauan kestää ennen kuin töihin kykenee..
Onko teille jouduttu laittamaan ruuveja/levyjä? Mulla on 8 ruuvia levy ja sinne ne ilmeisesti jää ainakin joksikin aikaa. Miten eläminen näiden kanssa? Vaivaako paljon? esim. kuuma/kylmä ilma?
Minullekin laitettiin nilkkaan levy ja useampia ruuveja. Ne sinänsä eivät tunnu tai vaivaa millään lailla. Akillesjänteen jäykkyys ja kipeys estää minua kävelemästä, vaikka muuten jalka kestääkin jo kävelyn. Tämä on todella turhauttavaa, sillä minunkin pitäisi jo päästä töihin ja muutenkin asioita hoitamaan.
En tiedä missä teidän murtumat on hoidettu kun on aataminaikaista metallia laitettu jalkaan. Itselläni murtui nilkka pari vuotta sitten. Siihen laitettiin suomalainen levy ja ruuvit jotka ovat jo sulaneet itsellään pois. Nilkka parani hyvin eikä ollut mitään ongelmia. Aluksi piti olla astumatta koko painolla sama 6vk mutta kipsin poistamisen jälkeen sai alkaa tallustaa. Ei muuten vingu metallinpaljastimet lentokentällä niin kuin isoisällä...
Olen samassa tilanteessa. Sain ohjeen että jalalla ei saa varata yhtäänennenkuin kuuden viikon päästä ja nyt sitten voi kevyesti kokeilla mutta painoa saa olla enintään 50%. Tämä tarkoittaa kaytännössä sitä että seisoa voi mutta kävellä ei vielä. Kysypä hoitopaikastasi tarkempi ohjeita.
Mulla on kans ruuveja ja levy nilkassa.Kipsi pitää välillä ottaa pois ja voimistella nilkkaa ja 3 viikon kohdalla piti jo alkaa varata.Nyt kohta 6 vk0 takana jä pitäisi ohjeiden mukaan jo kävellä ilman sauvoja kipsikengän kanssa, mutta ei kyllä onnistu.Kaipa jokaisella on erilainen kipukynnys.Ma kipsi pois, katotaan kuinka käy.