Muistatteko niitä hyvällä vai pahalla.
Oma kokemukseni oli että olivat hyviä, toki haukkuma nimiä niillä oli.
Ikkunakittiä ja liisterit yleisemmät haukkumanimet.
Oma kokemukseni oli että olivat hyviä, toki haukkuma nimiä niillä oli.
Ikkunakittiä ja liisterit yleisemmät haukkumanimet.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ja muistan myös, että ei ollut kotona parempaa, vain siinä eroa, että kotona ei ollut koskaan perunaryynipuuroa, kansakoulussa joka viikko. Ja että lukiovuosinakin piti syödä kaikki lusikalla, vaikka kotona olisi voinut käyttää haarukkaa ja veistä (jos olisi siellä aina syönyt).
Tuo olikin minulle aivan uutta.
Kotonani oli kyllä aivan syötävät ruuat mutta en moittinut koulu ruokiakaan, ikkunakittikin oli sitä lihaparunasoossia ja oikein hyvää.
Peruna ja kastike syötiin lusikalla, sen muistan ja kysymys ei ollut yhdestä ainoasta koulusta!
Kouluruuan arviointi vertaamalla tähän päivään (kuten kai helposti tehdään mielessä) on väärä tapa. Oikea vertailukohta on ruoka, jota kotona tai hoitopaikassa oli, jos edes aina oli.
Vertaakkaan tähän päivään vaan juuri sinne lapsuus ajan kouluihin.
Ja myöskin muistatko kun piti ommella ne pöytä liinat ettei pulpetti sotkeenu, tämä siis pienissä kouluissa missä ei ollut ruokalaa erikseen.
En minä muista mitään pöytäliinoja. Pulpetissa kaksi vierekkäin - tai vain yksi liikkuvainen - ja siinä kaltevan kannen päällä lautanen pysyi. Jos läikkyi, piti hakea räsy ja siistiä. Tämä kansakoulussa. Oppikouluissa oli ruokalatilat.
Niitä kait tänä päivänä kutsutaan.
Eka käsityö tunnilla joutui jokainen kirjomaan ja ompelemaan itselleen sellaiset.
Eihän niitä enään tietenkään tehdä, kun on ne ruokailutilat.Niin ja tämä siis juuri kansakoulussa, mutta vuosilukuhan oli minulla -60
joka syksy puolukoita ja perunoita, tarkoitan kansakoulun alkuvuosiani (1-4 lk). Se ruispuolukkapuuro oli kyllä hyvää. Perunasopassa ei ollut lihaa ja leivät ja maitopullo piti tuoda kotoa.
Oppikoulussa oli jokseenkin aina omenariisipuuroa ja se oli myös maksullista ruokailua. Ja muutenkin koulu oli maksullinen, siis kirjat ym. tarpeet piti ostaa itse.
En minä pahalla muistele, oli meillä kotona aina sitten oikeaa ruokaa illalla ja puuro syötiin aamulla kotona ennen kouluun lähtöä.
varmasti paljon silloin kun oli kouluja paljon enemmän kuin nyt, ja minun kansakouluni loppui keväällä 1959. Käsityönä tehtiin ainakin pesäpallo villalangasta, liinoja en muista. Paitsi että tytöillä piti olla esiliinat ja kaikilla taskussa puhtaat nenäliinat.
Omenariisi puuron muistan minäkin ja sitä kaverini sanoivat liimakiisseliksi ja minusta kun se oli niin saakutin hyvää.
No minun aikanani ei enään tarvinnut viedä elintarvikkeita kouluun, kunta ne silloin jo maksoi.
..on kuin lappapuuro.
Me tehtiin joka syksy puolukan poiminta retki koko koulun voimin ja jokaisen oli määrä poimia ainakin kolme litraa puolukoita yhteiseen hyvään se oli kyllä mukavaa touhua kun vielä tehtiin nuotio ja paistettiin makkarat ja juotiin limsaa niin kylläpä kelpasi.
Täällä puhuttiin,että ei kansakouluissa ollut ruokasaleja mutta meilläpä oli jo silloin kun menin ekaluokalle ja voimistelusali oli myös.- ja vuosi oli 1955.
Pakotettiin syömään kupillinen maksalaatikkoa tai semenntimäistä riisipuuroa,,menin aina jälkeenpäin puuseehen oksentamaan
maksalaatikko oli herkua, Ainoa ruoka, jossa vähän kakistelin oli se suklaapuuro.
Oli se hienoa kun sai syödä. - Ei sitä alkoholistin pojalla aina ruokaa kotona ollut...
kun kävin kansakoulua ruoka valmistettiin koulun keittiössä. Tehtiin ihan alusta asti ja oli hyvää.
Ruismarjapuuro ja hernekeitto olivat herkkujani. Maitopuuroa oli silloin tällöin, mutta sitä vierastin, koska olin tottunut vesipohjaisiin puuroihin vähävaraisessa, mutta lapsirikkaassa kodissani.
Taisivatkin olla aika yleisiä silloin. Nyt kaikki ruuat tuntuvat tulevan keskuskeittiöstä ja vain kuumennetaan kouluissa paikan päällä.
vai sinun kouluaikanasi?
Eiköhän joka koulussa ollut oma keittiö missä ruuat valmistettiin alusta loppuun:
Kolhiintuneet, emaliset 'koirankulpat.
Vain lusikkaruokia.
Kaurapuuro ja hernekeitto suurta herkkua.
Läskisopan kanssa vaikeuksia.
Hankalinta oli AINA pohjaanpalanut makaroonivelli jonka haju tuntui pihalla jo edellisellä välitunnilla.
Omat penskat eivät koskaan valittaneet koulun ruuista. Eikä ollut syytäkään!
sen marjapuuron, minusta ei mikään muu ruoka ollut niin hyvää kuin se oli - toisin en muista yhtään huonoakaan ruokaa..
Olin nopaekasvuinen ja ruoka maistui..
että olin koko kansakouluaikani alipainoinen. Häpesin kun koko luokka oli aina terveydenhoitajan isossa huoneessa ja rivissä seistiin. Jonossa mentiin puntariin vuorotellen ja joka kerta mulle sanottiin kovalla äänellä että "ALIPAINOINEN"! Kyllä hävetti kun kaikki luokkakaverit kuuli sen. Pelkäsin oikein aina noita punnituksia.
Mutta se alipainoisuus johtui varmaan siitä että kouluruoka oli TOSI pahaa! Helmivelliä ja makaronivelliä oli varmaan joka viikko! Ja ruokailu tapahtui seisovaltaan! Ei ihme ettei ruoka maittanut kun sellaista moskaa piti seisten syödä!!Parasta ruokaa olivat lihamakaronilaatikko,lihakeitto ja aprikoosipuuro.