Millainen on

Koska tällä palstalla varmasti pyörii paljon opettajia tai sellaiseksi haluavia, niin olisi mielenkiintoista saada tietää, mitkä ovat teidän mielestänne opettajan tärkeimmät ominaisuudet? Millaiseksi opettajaksi haluaisit / halusit tulla, millainen opettaja nyt mielestäsi olet? Onko käsityksesi hyvän opettajan ominaisuuksista muuttunut matkan varrella?
131978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

että uskaltaa omat virheensä ja tietämättömyytensä tunnustaa. Lisäksi hyvän opettajan ominaisuus on se, että tajuaa opettajan työn olevan vain työtä, ei elämän koko sisältö. Pientä ymmärtämystä oppilasta kohtaan tarvitaan, mutta ei liikaa. Pitää myös uskaltaa olla aikuinen nuorten edessä, ilmoittaa selvästi milloin nuoret ovat menneet liian pitkälle ja välttää liikaa tuttavallisuutta. Kaikkein pahimpia ovat sellaiset opettajat, jotka yrittävät olla nuorten 'kavereita' ja pyrkivät siihen yrittämällä olla 'muka' nuoria. Aitous on tärkeää, mutta koko elämäänsä ei tarvitse oppilaille paljastaa ja salaperäisyyttäkin saa jonkin verran olla.

Vasta kolmekymmentä vuotta opettajan hommia takana, joten en tiedä onko tuo lopullinen vastaus sitten muutaman vuoden päästä kun eläkkeelle pääsee.

Opettajan tärkein ominaisuus on kuitenkin se, ettei yritä liikaa. Koska työ on kuitenkin vain työtä, niin ei pidä häärätä sen kanssa liikaa, siinä menee suhteellisuuden taju. Ja mitä kauemmin olen opettanut, sitä enemmän olen pelkistänyt opetustani ns. olennaiseen, että edes se menisi perille. Mitään turhaa lisämateriaalia en monistele ja oppikirjastakin otan vain sen, mikä ehdottomasti on tarpeen. Se jota kiinnostaa saa lukea loput ihan itse.

Less is more, on hyvän opettajan oikea elämänohje.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, se tuli varmasti kokemuksen syvällä rintaäänella, ja sisälsi asiaa. Lisävastaukset ovat tervetulleita myös!

    Äänestä

  • vastaus! kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta, se tuli varmasti kokemuksen syvällä rintaäänella, ja sisälsi asiaa. Lisävastaukset ovat tervetulleita myös!

    Tätä yritän itsekin. Tosin minulla vasta vajaa 10v. takana.

    Ammatti on hieno, oppilaat lähes poikkeuksetta hienoja persoonia ja vaihtuvat päättäjät kunnan palleilla poikkeuksetta pihalla koulumaailman todellisuudesta.

    Äänestä

  • Toope kirjoitti:

    Totta veistelet

    Äänestä

Entä millainen on huono opettaja?

Äänestä
  • ei ole olemassakaan, on vain laiskoja tai ahkeria oppilaita.

    Äänestä

  • opettajia kirjoitti:

    ei ole olemassakaan, on vain laiskoja tai ahkeria oppilaita.

    "Huonoja
    opettajia 3.2.2006 klo 23.27

    ei ole olemassakaan, on vain laiskoja tai ahkeria oppilaita."

    Tuo lause oli suurinta bullshitia mitä olla voi. Kyllä se on nimittäin päinvastoin, jos oppilaat on laiskoja niin se johtuu huonosta opettajasta joka ei osaa motivoida.

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    syyttää opettajaa, jos ei itse viitsi töitä tehdä. Oppiminen tapahtuu jokaisella omien korvien välissä, ei opettajan päässä.

    Miksi hiidessä opettajan pitäisi MOTIVOIDA oppilaitaan sellaiseen, joka heidän pitää muutenkin tajuta velvollisuudekseen?

    Äänestä

  • on helppo kirjoitti:

    Edellinen oli kyllä opettajan näkökulmasta, ei oppilaan. Jos on kyse lasten opetuksesta niin ei lapsi välttämättä tajua että se on velvollisuus. Oletko myös sitä mieltä että oppimisen on oltava kuivaa puurtamista eikä siinä saa olla mitään kivaa?

    Äänestä

  • näkökulma kirjoitti:

    aikana sen, että ainoastaan kuivan puurtamisen kautta opittu on muodostunut pysyväksi. Kivalla tavalla opittu katoaa nopeasti, koska siinä on kivuus muodostunut ensisijaiseksi kohteeksi varsinaisen asian sijasta, eikä kivaa asiaa ole viitsitty kerrata tarpeeksi. Innostus siihen on loppunut heti kun se kiva on menettänyt merkityksensä.

    Kivaa voi tunneilla olla, mutta sitä ei saa liittää siihen oppimiseen - oppiminen on vakava asia ja edellyttää nimenomaan sitä puurtamista.

    Äänestä

  • pitkän urani kirjoitti:

    En ole opettaja, vaan oppilas ja en ole ihan valmis allekirjoittamaan edellisen kirjoittajan viestiä.

    Itselläni on erilaisia opettajakokemuksia niin ala- ja yläasteelta sekä lukiosta ja olen kyllä huomannut, että vähiten oppilailla on motivaatiota tunneilla silloin, kun oppimistilanne on tylsää puurtamista, kalvosulkeisia tunti toisensa jälkeen sekä opettajan yksinpuhelua luokan edessä eli ns. vanhanajan opiskelua! Ainoat, joille tieto menee päähän tällä tavalla ovat ne oppilaat, jotka saavat kymppejä kaikista muistakin aineista, mutta entä ne oppilaat, jotka sitä tietoa todella tarvitsisivat?!

    Usein tylsimpiä (ja vähiten motivoivia) tunteja pitävät vanhat, eläkeikää lähestyvät opettajat, jotka todennäköisesti eivät ole muuttaneet opetustyyliään lähimpään sataan vuoteen! Nuoremmat opettajat ovat oman kokemukseni mukaan taas innostavia, motivoivia ja käyttävät rohkeasti uusia tapoja oppilaan oppimisen tukena, vaikka heillä ei olisikaan niin paljon opetuskokemusta takana.

    Luulisi, että opettajillakin on helpompaa ja palkitsevampaa, kun oppilaat ovat innostuneita, aktiivisia ja osallistuvat oppitunneilla? Voin tietysti olla väärässäkin.

    Äänestä

  • on helppo kirjoitti:

    syyttää opettajaa, jos ei itse viitsi töitä tehdä. Oppiminen tapahtuu jokaisella omien korvien välissä, ei opettajan päässä.

    Miksi hiidessä opettajan pitäisi MOTIVOIDA oppilaitaan sellaiseen, joka heidän pitää muutenkin tajuta velvollisuudekseen?

    Oppilaita pitää motivoida, koska he ovat ihmisiä, lapsia, yksilöitä, eivätkä oppimiskoneita!

    Äänestä

  • Opeskelija kirjoitti:

    Oppilaita pitää motivoida, koska he ovat ihmisiä, lapsia, yksilöitä, eivätkä oppimiskoneita!

    Minä opetan mm. lähihoitaja-opiskelijoita ja kyllä vuorovaikutus opiskelijaryhmän kanssa on kaiken a ja o. Siinähän se näkyy, että jos vain puhun ja esitän kalvoja, opiskelijat väsyvät kuuntelemaan. Jos kerron eläviä esimerkkejä ja laitan itseni likoon ja huumoriakin mukaan, opiskelijat kiinnostuvat ja kertovat mielipiteitään ja tunnit kuluvat nopeasti. Ensin siis jonkin aikaa teoriaa power-pointtina (eikä tuhruisia kalvoja pienellä präntillä) sitten keskustelua, nettitiedonhakua, ryhmätehtäviä jne. Mahdollisimman monipuolista ja reilusti materiaalia myös kirjallisessa muodossa. Lisäksi tietysti power-point-esityksen runko pienoismalleina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyvä opettaja? kirjoitti:

Koska tällä palstalla varmasti pyörii paljon opettajia tai sellaiseksi haluavia, niin olisi mielenkiintoista saada tietää, mitkä ovat teidän mielestänne opettajan tärkeimmät ominaisuudet? Millaiseksi opettajaksi haluaisit / halusit tulla, millainen opettaja nyt mielestäsi olet? Onko käsityksesi hyvän opettajan ominaisuuksista muuttunut matkan varrella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu