Eternal erektion

Miten hoidetaan hillitöntä panetusta?
Minulla on ongelmana se, että tekisi kokoajan mieli naida... Ollaan tyttöystäväni kanssa puhuttu asiasta vakavasti, koska kummankaan paikat eivät tahdo kestää. Joskus viikonloppuisin kun on aikaa, niin rakastelemme koko ajan. Pari tuntia unta korkeintaan ja sitten taas hommiin...

Olen joutunut muutaman kerran lääkäriin koska "pipukka" on ollut niin nilellä ja esinahka repeillyt, ettei ole pystynyt tekemään töitä kunnolla. Viimekasä oli oikea painajainen kun paikat tulehtui ja jouduin viikon sairaslomalle kivun vuoksi. Muutenki nolottaa kuljeskella ihmisten ilmoilla kun housut pullottaa aina.

Olen reilusti yli 30v, joten ei tätä voi enää teini-iän piikkiin laittaa. Onko olemassa jotain lääkkeitä ainaiseen erektioon?
2829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minullakin oli samoja vaikeuksia aikoinaan, josta oli haittaa liiankin kanssa. Ikä tekee tehtävänsä. Olen nyt yli 70 v ja saan nauttia siitä ns. normaalista seisokista, muutama kerta viikossa. Tietysti ongelmahan se on sekin. Käyppä urologin juttusilla.

Äänestä

Ainakin mieshormonin tuotantoa voidaan vähentää lääkityksellä. Jopa kemiallinen kastraatio onnistuu.

Olisiko psyykkisellä puolella jotain säätämistä? Onko elämässäsi muita tärkeitä arvoja/tekemistä seksin lisäksi. Onko paneminen jonkin toisen asian kompensoimista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaivainen kirjoitti:

Miten hoidetaan hillitöntä panetusta?
Minulla on ongelmana se, että tekisi kokoajan mieli naida... Ollaan tyttöystäväni kanssa puhuttu asiasta vakavasti, koska kummankaan paikat eivät tahdo kestää. Joskus viikonloppuisin kun on aikaa, niin rakastelemme koko ajan. Pari tuntia unta korkeintaan ja sitten taas hommiin...

Olen joutunut muutaman kerran lääkäriin koska "pipukka" on ollut niin nilellä ja esinahka repeillyt, ettei ole pystynyt tekemään töitä kunnolla. Viimekasä oli oikea painajainen kun paikat tulehtui ja jouduin viikon sairaslomalle kivun vuoksi. Muutenki nolottaa kuljeskella ihmisten ilmoilla kun housut pullottaa aina.

Olen reilusti yli 30v, joten ei tätä voi enää teini-iän piikkiin laittaa. Onko olemassa jotain lääkkeitä ainaiseen erektioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu