Yleensä en kirjoittele tälläisille palstoille, mutta nyt haluan hieman keventää sydäntäni tänne. Tiedän, että monet ihmiset ovat nykyään masentuneita. itse en kuitenkaan ole... mielestäni... Haluaisin silti kuulla millä lailla te olette taas saaneet elämän halunne takaisin? Mitä olette siis tehneet toisin? Itse olen menettänyt useita läheisiäni viimeisen vuoden aikana. En enään edes jaksanut itkeä kun isäni lähti taivaaseen. Se tuntui väärältä, mutta en vain jaksanut. Se kaikki tuntui vain pitkältä unelta, joka ei tunnu päättyvän vieläkään. Unelta, joka seuraa minua, eikä päästä minua elämään oikeaa elämää. Kummitätini kuoli sydänkohtaukseen. Kaverini huumeisiin. Veljeni rakennustyömaalla. Isäni keuhkosyöpään. Isomummuni veritulppaan. Kaikki vuoden sisällä. Eikö tämä uni lopu koskaan? Miten te muut olette selvinneet läheisten menetyksestä? Joka päivä mietin läheisiäni, ja kaikkea sitä mitä piti heille sanoa, mutta nyt se on jo liian myöhäistä. Syytän itseäni tästä. Jos olisin ollut erilainen, tätä kaikkea ei välttämättä olisi tapahtunut...? En ikinä sanonut heille että rakastan heitä, ja nyt se on jo liian myöhäistä.
yleensä en...
menettänyt
1160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
puhut paskaa tai sitten on kirous päällä.