jatkis osa 2

Jahas jahas, ja jatkis jatkuu minun puolelta. pahoittelen tekstissä esiintyviä virheitä, mie kun en omista enää minkäänlaista korjausohjelmaa, mutta yrittäkää nauttia. Toistoa on myös häiritsevästi, mutta aina tarina paranee pala palalta. (y) ja nyt ensin vähän alustusta.

Kaede on minun, Eskon hahmo.
Ame on mekun.
Sora Umban.
Minako Chikon.
Sarjaan mahd. tulevat vielä entsun ja vullan hahmo, mutta sen näemme sitten.

Ja angstia ja väkivaltaa vihaavien kannattaa todella jättää tämä lukematta.





2. Rain of memories



Miehet lähestyivät heitä ja Kaede yritti epätoivoisesti etsiä pakoreittiä silmillään. Se oli mahdotonta, kaikki reitit oli tukittu.
'Me emme pääse pakenemaan' Ame mietti. 'Pitäisikö antautua suosiolla?'
"Olen tehnyt jo päätökseni, en aijo olla osana projektianne!" Kaede huusi.
"valitettavasti se päätös ei enää ole teidän käsissänne, olette kuulleet projektista ja tieto ei saa päästä missään nimessä ulkopuolisten korviin."
"No minua ei kiinnosta tippaakaan projektinne!" Kaede uhmasi ja yritti lähteä.
Kaikki tapahtui äkkiä. Ensimmäinen kova isku osui Kaedea mahaan ja hän kaatui polvilleen. Ame tuijotti. Miehet olivat valmiita käyttämään väkivaltaa heidän kiinni saamisekseen. Kaksi miestä tarttui Kaedea hartijoista ja nosti hänet jaloilleen. Kaede yritti kamppailla vastaan, mutta turhaan. Miehillä oli ylivoima. Ame ei taas tehnyt mitään. Hän ei yksinkertaisesti viitsinyt. Tyttö seurasi hiljaa sivusta, kun Kaede yritti raapaista häntä pitelevää miestä naamaan.
'..Täältä on mahdotonta paeta..'
Sitten kaikki oli hämärää. Ame seurasi sivusta kun yksi miehistä löi Kaedea kasvoihin ja hän lennähti iskun voimasta Amen eteen. Kaeden ruumis ei enää liikkunut. Hänen nenästään valui ohut verivana kovalle asfaltille. Amea kylmäsi.
"Entäs tuo toinen?" yksi miehistä kysyi.
"Neiti Akiyaman käskystä emme ota yhtään turvallisuusriskiä."
Amea alkoi pelottaa, miehet tulivat lähemmäksi ja hän pelkäsi saavansa samanlaisen käsittelyn kuin Kaedekin, mutta yhtäkkiä hän ei enää ajatellut, kaikki pimeni.



Kimeä kellon kilaus ja vanhanaikainen hissi pysähtyi. Ovet avautuivat ja Sora Takeda ahtautui matkalaukkujensa kanssa ulos. Käytävä näytti hämärältä. Koko aula oli pimeä. Häntä kadutti että oli lähtenyt edes matkaan, mutta utelijaisuus oli vienyt voiton. Nyt jos hän saisi valita, hän kääntyisi empimättä takaisin. Sora hätkähti, kun Aulaan syttyi valot.
'Ilmeisesti automaattisesti syttyvät' Sora tuumi ja vilkaisi ulos ikkunasta yöhön. Äskeinen tihkusade oli yltynyt kaatosateeksi ja sade rummutti ikkunanlaseja. Aula oli hiljainen. Ketään ei näkynyt missään. Muutama punainen valo vilkkui katonrajassa. Sora istahti lähimmälle tuolille ja loi kyllästyneen katseen ympärilleen. Tämänkö takia hän oli tullut? Turhaan? Istumaan ja töllistelemään outoja vilkkuvia valoja. Sora vilkaisi kelloa. Varttia vaille kaksitoista. Oli jo myöhä, mutta Soraa se ei haitannut. Hän itseasiassa piti yöstä. Yöllä ihmiset olivat hiljaisempia kuin päivällä. Aika kului ja ketään ei vieläkään näkynyt missään. Sora alkoi väsyttää.. Hän nojasi käsiensä varaan ja sulki silmänsä hetkeksi.---
Kling' hissinovet avautuivat ja Sora hätkähti hereille. Kuinka kauan hän oli nukkunut. Kello oli jo yli puolen yön. Sora hieroi silmiään ja huomasi suunnilleen hänen ikäisensä tytön tuijottavan häntä edessään.
"Hei.. Oletko sinä AtR:stä?" Tyttö kysyi.
"..En"
"Minun oli määrä tavata täällä joku nainen."
Sora tuijotti tyttöä. Hänen ID-tunnuksessaan luki Minako Chika Mitsuro.
. Hänellä oli lyhyet, hieman pörrössä olevat, tummanvihreät hiukset jotka tekivät hänestä vanhemman näköisen.
"Et sattuisi tietämään, mistä tavoittaisin hänet?" Aiko kysyi.
"En"
"Oletko odottanut täällä kauankin"
"En"
"Olet ilmeisesti samoilla asioilla kun minäkin" Minako päätteli ja vilkaisi Soran matkalaukkuja.
'Tätä se oli, juuri sitä mitä Sora oli kaivannut, ihmistä joka pälpätti hänen korvansa vieressä taukoamatta.'
"Et taida olla puheliasta tyyppiä."
"En."
"Kuinkahan kauan meidän pitää vielä odottaa?"
"En tiedä!" Sora korotti ääntään ja Minako tuijotti häntä hämmästyneenä. Tuo mustahiuksinen tyttö, jonka kasvoja hän ei edes erottanut, sillä paksut mustat hiukset peittivät hänen kasvonsa lähes kokonaan.
"Olen Minako Chika Mitsuro" tyttö esitteli itsensä ja ojensi toverillisesti kättään. Sora vain tuijotti.
"Esitteletkö itsesi aina tuntemattomille ihmisille?" Sora ei malttanut olla tokaisematta. Hänellä ei ollut aikomustakaan leikkiä kohteliasta. AtR:n henkilökunta oli antanut hänen odottaa ja nyt tuntematon tyttö halusi ystävystyä hänen kanssaan.
"Eh En." Minako luovutti. Hän laski kätensä ja siirtyi hieman kauemmaksi pahantuulisesta Sorasta. Hän toivoi mielessään, ettei joutuisi tytön kanssa minkäänlaisiin tekemisiin


Kaede säpsähti hereille. Heti hänen tajuntaansa iski suunnaton kipu, joka vihlaisi luihin saakka. Kaedea häikäisi. Hän näki vain valoa. Tai oikeastaan valoja, jotka sujahtelivat hänen ohitseen. Hän oli makuuasennossa ja sängyssä luultavasti. Vaistomaisesti Kaede yritti nousta istumaan, muttei saanut liikutetuksi kättään. Kumpikaan ei liikkunut. Kaede yritti kääntyä kyljelleen, mutta huomasi kauhukseen että hänen kätensä oli sidottu kiinni. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja yritti muistella tapahtumia. Miten hän oli saapunut AtR:lle ja Amen, häntä vuotta nuoremman tytön, jonka kanssa oli yrittänyt paeta, kunnes mustatakkiset miehet olivat piirittäneet heidät. Pian Kaede alkoi tottua valoon ja nyt vasta tajusi, että häntä liikutettiin. Kaksi valkotakkista miestä työnsi sänkyä eteenpäin. Hän vilkaisi olkansa yli ja näki tutun naisen kävelemässä edellään ja hänen takanaan käveli kaksi muuta isokokoista miestä. He muistuttivat niitä, jotka olivat hetki sitten saartaneet Amen ja Kaeden kaupungin laidalla.
"Neiti Akiyama, potilas virkoaa." yksi sänkyä työntävistä lääkäreistä sanoi.
'..Neiti Akiyama.. ' Kaede ei ollut yllättynyt.
"Suorittakaa leikkaus, niinkuin sovittiin" Akiyama sanoi kylmästi ja kääntyi vastakkaiseen suuntaan. "Minun täytyy käydä hakemassa kaksi muuta tulokasta."
'Leikkaus, mikä ihmeen leikkaus, oliko häneltä murtunut jotain? Ei. Hän pystyi yhä liikuttamaan jokaista jäsentään ja ajattelemaan selkeästi runsaista kivuista huolimatta. Kaede vilkuili lääkäreitä. Heillä oli valkoiset maskit, niin että tunnistusta oli lähes mahdoton tehdä. Miksi he tekivät tämän hänelle?
Lääkärit pysähtyivät. Huone hänen ympärillään oli valkoinen. Sänkyä ei enää liikutettu ja Kaede pystyi silmäilemään ympärilleen. Hän huomasi vieressään toisen vaalean sängyn ja siinä makaava ihminen oli myös tuttu.
'...Ame' Kaede katsoi tyttöä, jonka ruumis näytti lähinnä elottomalta. Hänen silmänsä kyllä olivat auki, mutta ne tuijottivat tyhjinä kattoon. Ame ei reagoinut lääkäreihin mitenkään ja hetken Kaede mietti oliko Ame kuollut? Hänen ihonsa oli lähes valkoinen ja..---
Enempää Kaede ei ehtinyt tehdä havaintoja, kun vaaleanvihreä verho vedettiin hänen ja Amen väliin.
"3 minuuttia leikkaukseen, valmistukaa." Käskevä naisääni komensi ja lääkärit tottelivat.
Kaeden edessä oli metallinen kirurgipöytä, joka oli täynnä ruiskeita ja muita pieniä metallisia leikkausvälineitä. Häntä hirvitti. Mitä nuo lääkärit oikein aikoivat ja miksei kukaan kertonut hänelle mitään. Kaede yritti muistella mitä Ame oli sanonut kun he matkasivat hissillä alaspäin.
***"Me olemme korvattavissa. Olemme pelkkiä nukkeja.”***
"Mitä te oikein aijotte?!"
"Mikä ihmeen leikkaus!" Ei vastausta. Kukaan ei reagoinut mitenkään.
"KERTOKAA!!" Kaeden itsehillintä ei enää kestänyt, hän yritti riuhtoa itseään vapaaksi ja onnistuikin työntämään kyljellään yhden leikkuupöydistä nurin. Pöydällä oli ilmeisesti ollut nestemäisiä aineita ja nyt ne olivat pitkin lattiaa.Osa lääkäreistä kiroili. Naislääkäri kiirehti Kaeden luo ja piti tätä käsistä.
"Kiirehtikää!" nainen hoputti ja yritti pidellä Kaedea liikkumatta. Pian Kaede tunsi ranteessaan pientä vihlovaa kipua ja tajusi että hänelle oli annettu suoneen jotain.
"Mitä te teette? lopettakaa, Päästäkää minut irti! Kaede huusi ja riuhtoi, mutta tunsi raajansa vähitellen väsyneiksi ja pian hän oli kykenemätön hangoittelemaan unta vastaan.
'En saa nukahtaa..'


Sora ja Minako lähestulkoon nukkuivat tuoleissaan kun läheinen toimiston ovi avautui. Heikko valonsäde kumpusi Akikon ja Soran eteen. Molemmat havahtuivat naisen ääneen:
"Olen pahoillani viivästyksestä.--Nainen piti lyhyen tauon puheessaan, mutta jatkoi: "Meillä oli ongelmia muutamien henkilöiden kanssa"
Molemmat nousivat viipymättä seisomaan. Naisen matala ja väsynyt ääni ei tuntunut ollenkaan.pahoittelevalta. Päin vastoin.
"No vihdoin, olemmekin odottaneet tässä noin kaksi tuntia," Minako sanoi ja yritti kuulostaa huolettomalta.
'Enemmänkin' Sora ajatteli itsekseen.
Nainen ei reagoinut mitenkään Minakon toteamukseen ja katosi toimistoonsa. Sora ja Akiko seurasivat.


***
..[Flash Pack]
Ame näki tytön, -- itsensä nyyhkyttämässä hämärässä kamarissa.. Se talo, se huone oli hänen lapsuudenkotinsa. Seinät näyttivät ränsistyneeltä ja huoneessa ei ollut yhtään ikkunaa, vain sänky ja pieni puinen pöytä. Seinissä oli pieniä kennomaisia reikiä. Ainoa valo, joka huoneeseen joskus pääsi, tuli niiden kautta.Ovi avautui hitaasti narahdellen ja äkillinen valonhäive häikäisi tytön silmiin. Hän suojasi silmiään kädellään, jotka olivat tottuneet näkemään jatkuvaa pimeyttä. Ovensuussa seisoi tuiman näköinen vanhempi nainen kädet puuskassa.
"Ame!"
Tyttö ei vastannut. Nainen käveli lähemmäksi ja oli ensin silittävinään tytön hiuksia, kunnes otti tämän hiuksista kovakouraisesti kiinni.
"Sinun on vastattava silloinkun puhuttelen sinua. Tämä on minun kotini, elät minun säännöilläni."
Tyttö ei nostanut katsettaan lattiasta. Hän ei edes itkenyt enää.
'Minä en ikinä alennu vaihtamaan edes yksinkertaista sanaa kanssasi.'
Nainen kumartui hänen lähelleen ja kuiskasi tytön korvaan:
"Tiedätkö miksi kukaan ei rakasta sinua?"
hiljaisuus..
'Koska sinä olet huoltajani.'
"Minä en koskaan halunnut sinua. Isäsi jätti minut takiasi. Typerä tyttö. Kukaan ei koskaan tule rakastamaan sinua. Elät koko synkän elämäsi pimennossa muiden rakkaudelta. Ja kohta kukaan ei edes huomaa kun olet poissa."
Tyttö ei reagoinut. Nainen kohotti kätensä ja löi tätä poskelle avokämmenellä.
'Minä vihaan sinua..'
Nainen käveli oviaukolle ja vilkaisi vielä kerran tyttäreensä.
"Odotan sitä päivää, jolloin minun ei enää tarvitse katsella sinua!" Ovi sulkeutui. Kuului vain vaimea kolaus, kun avain kääntyi ovenreijässä.
'Minäkin..odotan sitä päivää jolloin tulet taas kännissä kotiin ja unohdat lukita huoneeni oven.' Tytön silmäkulmasta valui kyynel.
***

Ame raotti silmiään..Äkkinäiset lapsuudenmuistot pyörivät hänen mielessään. Kuva äidistä. Tai ei, ei se nainen ansainnut äidin roolia. Hän oli pikemminkin hirviö. Miksi hän oli nähnyt tämän kaiken. Oliko se ollut pelkkää sattumaa? Unta? Se tuntui yhtä todelliselta kuin eilinen, mutta siitä oli aikaa. jo 9 vuotta. Ame ei halunnut kuvitella tapahtumia sen pidemmälle ja muisti missä oli. Vaistomaisesti Hän alkoi silmäillä ympärilleen. Huone oli hämärä. Ikkunan eteen oli vedetty harmaat verhokaihtimet ja hän huomasi oikealla puolellaan valkoisen yöpöydän, jonka päällä oli tyhjä maljakko ja muutama lakastunut kukkanen. Tyttö nousi istuma-asentoon, hänen päätänsä särki. Amella ei ollut mitään muistikuvaa sen jälkeen kun yksi poliiseista oli lähestynyt häntä jonkinlainen tainnutin käsissään. Hän oli ilmeisesti Kaeden lailla vaipunut tajuttomuuden tilaan.


"Huomaan että näytätte voivan jo paremmin, neiti Ashitakage ."
Ame kääntyi ympäri vaimean miesäänen suuntaan. Ovensuussa seisoi nuori, noin kaksikymppinen mies. Hän piti kädessään valkoista mappia ja tuijotti Ameen vakavana. Ame arvasi miehen olevan jonkinlainen lääkäri.
"Miksi olen sairaalassa?" Ame kysyi.
"Teille tehtiin eräänlainen kirurginen operaatio. ..Karkeasti sanoen, aivorunkudokseenne asennettiin tunnistesiru.
'Leikkaus? siru?' mistä ihmeestä mies oikein puhui.
"Neiti Akuyamin määräyksestä. Turvallisuuden takia. Sirun avulla pystymme seurailemaan jokaista liikettänne ja estämään tulevat mahdolliset pakoyritykset."
Amea huimasi. 'Tulevat pakoyritykset? Yrittikö mies vihjailla, että hän tulisi yrittämään pakoa toistamiseen?'
"Tietysti sirun asentamisen jälkeen saattaa ilmetä sivuoireita. Kuten oksentelua, päänsärkyä, pahaa oloa, masennusta."
"Millä oikeudella te teitte tämän?"
Mies suoristautui ja loi Ameen synkän katseen.
"Teillä ei käytännöllisesti katsoen ole enää oikeuksia tehdä itseänne koskevia päätöksiä. Olette nyt virallisesti mukana F-3 projektissa ja AtR tekee kaikki teitä koskevat päätökset puolestanne."
Ame ei enää pystynyt katsomaan miestä, vaan käänsi tälle selkänsä. Häntä ahdisti. Miten tämä voi olla mahdollista. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ettei Ame ollut edes ehtinyt ajatella mitä AtR:n projektiin liittyminen toisi tullessaan. Toisaalta heiltä ei oltu edes kysytty. Yhtä hyvin ikkunoissa voisi olla kalterit. Ame tunsi itsensä kuolemantuomiotaan odottavaksi vangiksi, jonka teloituspäivää hän hän saattoi vain arvailla..
"En näe syytä, mikset voisi lähteä asuntoosi toipumaan. Näytät ottavan tämän tiedon huomattavasti paremmin kuin se.. mikä hänen nimensä oli Kaede Akuihara, hänet kotiutettiin äsken."
Tämän jälkeen mies lähti ja Amen mielessä pyöri ainakin 100 kysymystä, muttei häntä huvittanut yhtään puhua tuon miehen kanssa.
'Oliko Kaedelle tehty samanlainen operaatio kuin hänellekkin?'
Ame vaihtoi nopeasti vaatteensa ja lähti.


Tällä välin Minako ja Sora olivat saapuneet asunnolleen.
Minako tutkiskeli pimeitä käytäviä ja yritti sytyttää katkaisijasta valoja, mutta se ei toiminut.
"Tämä paikka hirvittää minua, mihin slummihökkeliin meitä ollaan asuttamassa?"
Sora teeskenteli, ettei kuullut Minakon marinaa ja työnsi heille annetun avaimen ovenreikään. Se avautui narahtaen ja molemmat astuivat sisälle. Sora sulki oven.
"Toimiikohan täällä edes valot?" Minako mietti ja painoi katkaisijasta. Valo kyllä syttyi ja heidän eteensä levisi yllättävän siistinnäköinen näkymä, ainakin talon ulkopuoleen verrattuna.
"Tämähän vaikuttaakin oikein siistiltä paikalta", Minako ihasteli ääneen ja riisui saappaat jalastaan. "Lämminkin täällä on."
Sora oli onnellinen nähdessään, että asunnossa oli kuusi yksityistä huonetta. Hänen ei ehkä tarvitsisikaan kuunnella Minakon ininää jatkuvasti.
"Otan tämän huoneen." Sora sanoi ja valitsi reunimmaisen. Ne olivat aika pieniä ja tomuisia, mutta kelpasivat hyvin, mikäli halusi Minakon ääntä pakoon. Tyttö tutki seiniä, harmikseen hän totesi, etteivät ne olleet kovin paksut.
'Toivottavasti Minakon ääni ei kantaudu seinien läpi", Sora toivoi ja painoi naamansa viileää ikkunaa vasten. Sade ei ollut vieläkään hellittänyt ja Sora katseli kun sadepisarat valuivat tummennettua lasia pitkin.
"Oih valitsit huoneen minun huoneeni vierestä, miten mukavaa", Minako sanoi pirteästi ja tutki katseellaan Soran huonetta.
"Nuo ikkunat pitää kyllä pestä, eikö pidäkkin?"
"Sovitaanko yksi asia?" Sora ehdotti ja käveli hiljalleen vihreätukkaisen tytön eteen ja tuijotti tätä vihaisena.
"Sinä et tule, astu jalallasikaan tähän huoneeseen. Tämä on minun yksityisalueeni ja täältä saat luvan pysyä poissa!" Hetken Sorasta tuntui, että hän puhui kuuroille korville, mutta Minako nyökkäsi pettyneen oloisena.
"Hienoa, alkaen nyt", Sora sanoi ja tönäisi tylysti Minakon pois alueeltaan.

Minakoa harmitti, sillä hän olisi halunnut olla hyvissä väleissä kämppäkaverinsa kanssa, mutta se ei näyttänyt millään onnistuvan. Akiyaman vakavat puheet olivat saaneet hänetkin varpailleen, vaikkei hän siltä ulkoisesti ehkä näyttänytkään. Se oli myönnettävä, projektiin liittyminen huoletti häntä.
Samassa ulko-ovi avautui ja Ame käveli sisään. Hän yllättyi nähdessään vieraat kasvot. Tyttö tuijotti tulijaa. ID-tunnuksessa lukiä 'Ame Ashitakage'. Tytöllä oli tummanruskeat hieman yli leuan ulottuvat hiukset ja violetit silmät. Aikon mielestä tyttö näytti hiukan sairaalta, pieneltä, kalpealta ja ilmeettömältä.
"Ai, asutko sinäkin täällä? Hauska tavata, nimeni on Minako Chika Mitsuro", vihretukkainen tyttö esitteli itsensä ja hymyili lämpimästi Amelle.
"Asun.." Ame sanoi hiljaa, eikä reagoinut tytön lämpimiin tervehdyksiin mitenkään. Minakon kirkas ilme pahensi entisestään hänen huonoa oloaan. 'Tuo tyttö, hieman pidempi kuin hän, ei tainnut tietää mitä AtR:ssä todella tapahtui.'
Sitten yksi huoneen ovi avautui ja punatukkainen tyttö ilmestyi ovenpieleen. Ame tunsi hänet. 'Kaede' Väsyneen oloinen tyttö käveli kaksikkoa hieman lähemmäs, mutta Amen mielestä Kaede näytti erilaiselta. Hänen alahuulensa oli pahasti turvoksissa ja hän näytti kävellessään hieman ontuvan oikeaa jalkaansa. Kaeden eleganttinen olemus oli hävinnyt, mutta Ame ei ollut varma, näyttikö itse sen paremmalta.
Sora oli ilmestynyt ihan mielenkiinnosta katselemaan kahta uutta tulokasta ja nojatessaan seinään, hän pani merkille kahden tytön nimet. 'Ame Ashitakage ja Kaede äAkuihara'

"Loistavaa, väkiluku senkun kasvaa." Sora ei malttanut olevan tokaisematta, vaikka oli mielessään päättänyt, ettei loisi minkäänlaisia kontakteja huonekumppaneihinsa. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään. Tunnelma oli jännittynyt.
Hiljaisuus rikkoutui, kun ulko-oveen koputettiin. Minako, joka seisoi lähimpänä avasi hölmistyneenä oven. Pitkä, tummiin vaatteisiin pukeutunut mieshenkilö seisoi ovella.
"Voi helvetin helvetti", mies kirosi ja astui Minakon ohi genkaniin. Hänellä oli hyvin tumma iho ja hänen kasvonsa olivat suoraviivaiset ja hänen synkät silmänsä näyttivät lähes aavemmaisilta. Mustat lyhyeksi leikatut hiukset oli kammattu taakse ja leuassa oli ohutta parran tynkää. Yksi huomiota vetävä seikka hänessä oli. Nimittäin hänen kulmakarvansa. Ne olivat paksut, mustat ja tuuheat, joiden peittoon silmät lähes hukkuivat. Mies oli työssä AtR.llä. Tunnus hänen rinnassaan paljasti sen. Se oli punainen ja hieman kolmiota muistuttava merkki, joka erottui selvästi muuten miehen mustasta profiilista.
Kaede tutkaili miestä ivallinen ilme naamalla ja häntä yökötti. Mies oli ihan selvästi ollut yksi niistä, jotka olivat yöllä pahoinpidelleet hänet. Mies huomasi kaikkien tuijottavan katseen ja suoristi selkänsä.
"Nimeni on Bairu Sakamoto ja olen vastuussa DD-6 ryhmästä, eli teistä", mies piti lyhyen tauon ja yskäisi. "Kun kuuntelette ja seuraatte ohjeitani tarkasti. Meille ei varmasti synny ongelmia."
Kaede puri huultaan. Mies oli ärsyttävän pöyhkeä ja jakeli heille ohjeita kuin pikkulapsille.
"Aloitamme tänään, tutustuttamalla teidät aseisiin, joita säilytetään AtR:n alimmassa kerroksessa, puoliksi maan alla. Lähdemme heti." Mies päätti.
---
"Minä en voi lähteä", punahiuksinen tyttö sanoi äkkiä ja katsoi mieheen kylmästi.
Mies naurahti. "Ai jäikö jokin asia tässä epäselväksi neiti Akuihara? Te työskentelette AtR:lle ja niinkuin varmasti tiedät, meillä on kaikki oikeudet päättää mitä te teette ja mitä ette."
"Päätäni ja huultani särkee noiden teidän pikku operaatioidenne jälkeen", tyttö sanoi välinpitämättömästi ja osoitti sormellaan paksua, turvonnutta alahuultaan. Mies käveli lähemmäs Kaedea. Nyt vasta huomasi, kuinka suurikokoinen mies oli Kaedeen verrattuna, ja hän oli sentään naiseksi aika pitkä. Mies katsoi Kaedea pahaenteisesti, mutta tytön ilme ei värähtänyt.
"Neiti Akuihara, ette varmasti halua enää muita jälkiä sieviin kasvoihinne", mies uhkaili.
Kaedea harmitti. Hänellä ei näyttänyt olevan muuta vaihtoehtoa, kuin raahautua sakin mukana, vaikka jalkaan yhä koskikin. Hän ei sanonut enää mitään, vaan kaivoi ikäänkuin myöntymisen merkiksi itselleen repustaan mustan takin.
"Näyttää siltä että ymmärrämme vihdoin toisiamme", mies vinoili.
'Tai sitten emme.'


Kerrostalon ovi avautui ja kaikki kävelivät vastahakoisen näköisinä autolle. Se näytti samalta kuin muutkin AtR:n kulkuneuvot. Musta, suuri ja ruumisauto, olivat ensimmäiset adiektiivit, jotka Amella tulivat mieleen. Mies istuutui ohjaamoon, Kaede ja Ame auton takapenkille, aivan Soraa ja Minakoa vastapäätä. Auton sisusteet olivat kauttaaltaan mustat ja Amesta tuntuikin kuin hän olisi astunut itse kuoleman kyytiin. Moottori käynnistyi ja auto peruutti pihalta. Ame loi haikeanoloisen katseen ulos ikkunasta sateeseen ja synkkään loputtomalta tuntuvaan yöhön. Mikään ei olisi niinkuin ennen. Kaikki tulevaisuus, josta hän oli unelmoinut oli pyyhkiytymässä pois.