kuinka paljon

Kuinka paljon välitämme toisistamme tai haluamme toisistamme välittää. Vakaassa parisuhteessa elävän ihmisen merkittävä ja myös miellyttävä velvollisuus on välittää ja myös rakastaa suhteen ulkopuolella olevaa ihmistä tilanteen niin vaatiessa.

Kieltäytyminen elämälle asetetusta rakkaudesta ja mahdollisuudesta siihen on synneistä suurimpia. Tällä kieltäytymisellä loukataan paitsi rakkauden kohdetta, niin myös inhimillistä rakkauden kaipuuta ja koko elämää sinänsä.

Kaikki mikä tuo lisää rakkautta tähän maailmankaikkeuteen, on hyvästä. Kaikki, jolla kierretään ja vieroksutaan mahdollisuuksia rakkauteen on pahasta.
26931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Oivallus on hyvä. On hyvä pitää mielessä:

Myös jumala rakastaa iloista antajaa.

Äänestä

Onko rakkaus toiselta poissa kun sitä kolmannelle vilpittömästi suo?

Äänestä

Nautinnon aika puhkeaa kauniiseen kukkaan 50 iässä sekä miehellä, että naisella. Yksinäinen nainen on myös tämän kukkaan puhkeamisen ansainnut. Parisuhteessa oleva mies on paitsi velvollinen, niin useinmiten myös halukas yhteistä kukintaa vaalimaan suhteensa ulkopuolellakin. Eihän siinä kellään ole menettämistä. Kaikilla on pelkästään saamista.

Äänestä

Kun sinulla on ihokas, mutta lähimmäiselläsi sitä ei ole, et voi olla antamatta myös lähimmäisellesi lämpöä omasta ihokkaastasi.

Äänestä
  • ole antaa, vain käsi. - Tyhjä lämmin käsi.

    Äänestä

  • neonbeet kirjoitti:

    ole antaa, vain käsi. - Tyhjä lämmin käsi.

    vähäiseksi!

    Äänestä

Meistä osa pidämme aina seksiä rumana asiana. Suuri osa meistä emme ymmärrä, että seksi = rakkaus. Näin tulemme pitäneeksi rakkautta rumana asiana.

Äänestä
  • Ei ole sama asia rakastaa ja rakastella. Rakkaus on psyyken asia, rakastelu fysiikkaa.

    Äänestä

  • Lintu ei ole aina varis, mutta varis on aina lintu.

    Rakkaus ei ole aina seksiä, mutta seksi on aina...

    Äänestä

  • neonbeet kirjoitti:

    Ei ole sama asia rakastaa ja rakastella. Rakkaus on psyyken asia, rakastelu fysiikkaa.

    Otan osaa suruusi, jossa koet seksin vain fyysisenä.

    Äänestä

  • paljon menettänyt kirjoitti:

    Otan osaa suruusi, jossa koet seksin vain fyysisenä.

    on, jos rakkaudeksi koetaan tarve työntää sukuelimensä toisen ihmisen peräaukkoon. Seksi on seksiä, ei sitä rakkauteen pidä sekoittaa.

    Äänestä

  • neonbeet kirjoitti:

    on, jos rakkaudeksi koetaan tarve työntää sukuelimensä toisen ihmisen peräaukkoon. Seksi on seksiä, ei sitä rakkauteen pidä sekoittaa.

    osaa suruusi, jonka en uskonut olevan todella niin suuri. On todella surullista, jos seksin voi kokea vain työntymisenä peräaukkoon. Saat elämältä vielä uskomattoman paljon kun uskaltaudut kokemaan seksin rakkautena ja parhaimpana sekä voimakkaimpana rakkauden kokemuksena.

    Äänestä

  • neonbeet kirjoitti:

    on, jos rakkaudeksi koetaan tarve työntää sukuelimensä toisen ihmisen peräaukkoon. Seksi on seksiä, ei sitä rakkauteen pidä sekoittaa.

    työntyminen ole tosiaankaan rakkautta! Vaikken mikään tosikko olekaan mutta kyllä peppuseksin jätän niille jotka sitä haluavat. En ole kokeillut enkä halua kokeillakkaan. Olen sitä mieltä että ihan kaikkea ei pidä tässä elämässä kokeilla jos tuntuu vastenmieliseltä. Jos joku painostaisi sanomalla minua tylsäksi, sellainen ihminen saisi mennä...
    Olen samaa mieltä kanssasi että tosirakkaus on psyykkistä. Siihen tulee sitten myöhemmin mukaan se fyysinenkin puoli. Mutta sekin on niin monisäikeinen juttu, paljon enemmän kuin pelkät elimet..

    Äänestä

Ihan kaikkiako...kylläpä viskasi provon tapetille..:/

Äänestä
  • nainen Pirre

    Äänestä

  • miellyttävä kirjoitti:

    nainen Pirre

    siis tuo tekniikka...:))

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    siis tuo tekniikka...:))

    olemuksesi sinänsä

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    olemuksesi sinänsä

    jäinkös minä näkyviin..
    ps. kiitos vaan..:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    jäinkös minä näkyviin..
    ps. kiitos vaan..:)

    merkilläsi kirjoitetun. olet sen kaiken takaa katsottuna hyvin miellyttävä nainen. Seuraan edelleen ja pidän ajatuksistasi.

    Äänestä

  • kaiken kirjoitti:

    merkilläsi kirjoitetun. olet sen kaiken takaa katsottuna hyvin miellyttävä nainen. Seuraan edelleen ja pidän ajatuksistasi.

    taida kovinkaan kuolematonta olla..:)), kunhan höpäjän.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    taida kovinkaan kuolematonta olla..:)), kunhan höpäjän.

    Kunhan! Mutta teet sen todella taitavasti!

    Äänestä

Asiat, jotka hetkemme koittaessa kohtaavat suurimmat katumukset, ovat tekemättömät syntimme!

Äänestä

kun ihminen lahjoittaa materiaalisen esineen toiselle, on hänellä antamisen tarve ja hän saa siitä antamisen ilon. Luovuttaessaan hän menettää kyseisen materian itseltään.

Kun ihminen luovuttaa oppimansa opin toiselle, hän ei menetä sitä oppia itseltään. Hän näkee opin luovuttamisen vaivan ja ehkä saa siitä tyydytystä tai sitten näkee muuten vaan vaivan.

Kun ihminen luovuttaa rakkautensa toiselle, hän ei menetä siinä mitään. Päinvastoin hän saa syvän tyydytyksen tunteen voidessaan rakastaa toista ihmistä. Rakkauden tuntemus on näin itsekäs teko, mikä on aivan OK. Ei se, että minua rakastetaan, vaan se, että saan rakastaa, antaa suurimman tyydytyksen elämässä. Kaikkein voimakkaimmillaan rakkaus on silloin seksiä.

Äänestä
  • antamista:

    Materia, jonka itse menettää
    Tieto, jota ei menetä
    Rakkaus, josta itse saa

    Oivallus sekin!

    Äänestä

jo aikoja sitten poistettu 60 osastolla!!!!!

Äänestä

Käki se munii toisten pesiin. mihinkä sinä tyttöseni haluat pesiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sattuma6 kirjoitti:

Kuinka paljon välitämme toisistamme tai haluamme toisistamme välittää. Vakaassa parisuhteessa elävän ihmisen merkittävä ja myös miellyttävä velvollisuus on välittää ja myös rakastaa suhteen ulkopuolella olevaa ihmistä tilanteen niin vaatiessa.

Kieltäytyminen elämälle asetetusta rakkaudesta ja mahdollisuudesta siihen on synneistä suurimpia. Tällä kieltäytymisellä loukataan paitsi rakkauden kohdetta, niin myös inhimillistä rakkauden kaipuuta ja koko elämää sinänsä.

Kaikki mikä tuo lisää rakkautta tähän maailmankaikkeuteen, on hyvästä. Kaikki, jolla kierretään ja vieroksutaan mahdollisuuksia rakkauteen on pahasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu