karvapalloista??

moi. mulla on 5kk poika kissa, joka on oksennellut jo kolme päivää. ekana päivänä oksenti tosi monta kertaa ja raksut joita se oli syönyt tuli ulos iihan sulamattomina. illalla oksenti pelkkää nestettä.
toisena päivänä annoin raksuja mitkä oli liotettu veteen, oksenti silti pari kertaa aamulla.
kolmantena päivänä oksenti karva pallon ja myöhemmin vielä nestettä, annoin pari lusikallista ruokaöljyä.
tänään ei ole oksentanut ja on ollu hirmu nälkäinen. olen antanut ruokaa vähän kerrallaan ettei syö itteään ähkyyn, kun ei ole syönyt oksentelun aikana kunnolla...

Olikohan oksentamisen syynä karvapallo? olen kuullut että kissalle on kissan ruohoa millä se puhdistaa suoliston?? saako tavallisesta eläin kaupasta?
8842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kissa oksenteli luultavasti karvapalloja. Kissanruohoa löytyy kaikista eläinkaupoista. Myös tavallisissa marketeissa on. Ainakin minun kotikaupungissa on Euro- ja Citymarketissa. Minun kissa tykkää eniten kuitenkin kesällä luonnonruohosta. Käytän valjaissa ulkona syömässä. Kissan ruokaa ei mielestäni tarvitse säännöstellä. Kissa osaa itse säännöstellä. Kissat eivät yleensä syö itseään ähkyksi. Ole varovainen ruokaöljyn kanssa. Se löysyttää mahaa, voi tulla paha ripuli helposti. Karvapallojen oksentaminen on luonnollista kissoille. Hanki ruohoa ja harjaa kissaasi säännöllisesti. Harjaus vähentää karvapalloja, koska harjaan tarttuu karvaa.

Äänestä
  • mietityttää vaan kun kissa oksenti vain kerran karvapallon..

    Äänestä

  • kati kirjoitti:

    mietityttää vaan kun kissa oksenti vain kerran karvapallon..

    Mutta kun se tuli vasta viimeisellä kerralla, minusta se oli karvapallo.

    Äänestä

  • Kissan kouluttaja kirjoitti:

    Mutta kun se tuli vasta viimeisellä kerralla, minusta se oli karvapallo.

    Viimeinen kerta kun tuli nestettä varmaan johtui vatsan huonovointisuudesta (karvapallo).

    Äänestä

  • Kissan kouluttaja kirjoitti:

    Viimeinen kerta kun tuli nestettä varmaan johtui vatsan huonovointisuudesta (karvapallo).

    oksensi, ei oksenti,suom huom...

    Äänestä

  • karvapallo kirjoitti:

    oksensi, ei oksenti,suom huom...

    pöljä! etkö ymmärrä murresanoja?!?

    Äänestä

Neljän kissan omistajana voin kertoa ainakin yhden vinkin.. Kissoille ei tarvitse ostaa mitään arityisiä kissanruohoja. Kissat syövät mielellään muunmuassa rönsyliljaa. Se ei ole myrkyllinen ja se on myös helppohoitoinen. Ja kissat saavat mahanselvitysainetta myös tavallisesta rairuohosta, ei tarvitse ostaa kalliita kissanruohoja. Meidän kissat tosin pääsevät kulkemaan sisällä ja ulkona vapaasti kesät ja talvet, joten vaikea minun on neuvoa pelkkien sisäkissojen omistajia...

Äänestä
  • Rönsylinja ja rairuoho eivät sovi kissalle. Liljat ovat ylipäätään myrkyllisiä. Rönsylilja ei myrkyllisin, mutta ei myöskään vaaraton. Kissalle tarkoitettu kissanruoho ei ole kallista ja kaupasta voi ostaa myös vehnäorasta, jos ei saa kauran jyviä kasvatettavaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kati kirjoitti:

moi. mulla on 5kk poika kissa, joka on oksennellut jo kolme päivää. ekana päivänä oksenti tosi monta kertaa ja raksut joita se oli syönyt tuli ulos iihan sulamattomina. illalla oksenti pelkkää nestettä.
toisena päivänä annoin raksuja mitkä oli liotettu veteen, oksenti silti pari kertaa aamulla.
kolmantena päivänä oksenti karva pallon ja myöhemmin vielä nestettä, annoin pari lusikallista ruokaöljyä.
tänään ei ole oksentanut ja on ollu hirmu nälkäinen. olen antanut ruokaa vähän kerrallaan ettei syö itteään ähkyyn, kun ei ole syönyt oksentelun aikana kunnolla...

Olikohan oksentamisen syynä karvapallo? olen kuullut että kissalle on kissan ruohoa millä se puhdistaa suoliston?? saako tavallisesta eläin kaupasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu