Eli kuinka moni on tehnyt konkreettisen rahalahjoituksen linuxin kehittämiseen? Myös muista kuin rahalahjoituksista voi kertoa.
Itse tunnustan, että en ole vaikka tyytyväinen ubuntukäyttäjä olenkin. Montakertaa on käynyt mielessä, mutta en tiedä mihin on jäänyt.
Itse tunnustan, että en ole vaikka tyytyväinen ubuntukäyttäjä olenkin. Montakertaa on käynyt mielessä, mutta en tiedä mihin on jäänyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Oletko lahjoittanut linux kehitykseen?"
No, en ole lahjoittanut, enkä sitä nyt kovin välttämättömänä pidäkään.
Olen ostanut kaupallisen Linux-jakelun joskus vuosia sitten.
En rahallista, mutta aikaa kyllä. Omat harrastuskoodit aina avointa lähdekoodia, foorumeilla pyöriminen ja avustaminen. Tarkoituksena vielä liittyä päivittämään lempijakelun epävirallisia pakettikirjastoja, ehkä suomennosapuja sekä päivittämään linux.fi-wikiä.
Ostin runsas vuosi sitten Suse 9.2 Professionalin jolloin Novell, joka on yksi merkittävimmistä tämän hetkisistä linuxin ja open sourcen kehittäjistä/tukijoista sai rahaa.
sitten taikahattu, eli Mandrake 7.0 ihan rahalla, joten aatetta on tuettu myös taloudellisesti.
Minäkin olen ostanut kaksi kaupallista SuSe-pakettia.