Lapset ja koirat

mintgreen

Eli,haluaisin puuttua tällaiseen asiaan kuin lasten käyttäytymiseen koirien läsnäollessa.Ja erityisesti siihen,miten vanhemmat pitävät huolen siitä,että lapset ovat rauhallisesti,kun vieras koira on lähellä.
Olen muutaman kerran joutunut hankalaan tilanteeseen 5-vuotiaan koiran kanssa,kun pikkulapsi on yhtäkkiä juossut ja pomppinut koiran luo.Eivätkä vanhemmat ole edes kieltäneet riehumasta!
Koiramme on todella kiltti eikä tee pahaa kenellekään,mutta alkaa helposti hyppiä,jos joku riehuu.Tästähän tietysti lapset riehaantuvat entistä enemmän ja koira säikähtää.ja koska koiramme on melko suuri,on minun sitä vaikea pidellä paikoillaan.
Haluaisin siis muistuttaa äitejä,isiä,hoitotätejä ym:opettakaa lapsia olemaan rauhallisesti vieraan koiran lähellä.Ei äkkinäisiä liikkeitä,ei kiljumista eikä hyppimistä.Antakaa vaikkapa koiran haistella rauhassa tai jos lapsi pelkää,pyytäkää sivummalle.Näin vältytään monilta ikäviltä tapauksilta.

4

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toscan

      joskus tehnyt vastaavassa tapauksessa niin, että valhettelin kylmästi koiran olevan arvaamaton.
      Sanoin ettei tykkää lapsista. Todellisuudessa halusin että koira saisi olla rauhassa.
      Eikä varmempaa koiraa olisi voinut olla kuin se joka mulla oli narun päässä.
      Tuli sellainen olo, että ihmiset eivät ajattele ollenkaan että koira ei tykkää kun hypitään ja nypitään.

    • Iteläni on koira, joka voi säikäyttää haukullaan ja liikkeillään lapsen tosi pahasti, vaikka ei todennäköisesti pure.

      Onneksi olen törmännyt vain sellaisiin lapsiin, jotka kysyvät, saako koiraa silittää. Ja vastaan: Ei, kun se voi pelästyä. Toisaalta. Olen useammin kuin kerran nähnyt iltakymmeneltä nuorehkon naisen ulkona kahden pienen tytön kanssa. Tytöt tahtovat tulla tervehtimään koiraani ja äidillä on täysi työ pitää lapset hallinnassa. Mitä kummaa ne tekee ulkona siihen aikaan päivästä?

      Toinen ongelma on, että kuinka pienelle lapselle koiran voi antaa esimerkiksi ulkoilutettavaksi. Täällä on ollut siitäkin paljon juttua. Meilläpäin liikkuu noin kymmenvuotias poika, joka ulkoiluttaa flexissä sekarotuista vaaleaa tanakkaa pystykorvatyyppistä koiraa. Koira menee minne lystää, poika perässä, onpa nykäissyt hihnankin pojan kädestä.
      Koira on kiltti, mutta entä jos toiset ei? Tämä koira tuli surutta tervehtimään omaani, joka alkoi murista. Eikun koira nuuskimaan omani takamukselle vaan. Nappasin koiraa kaulapannasta ja yritin pitää omani käskyn alla. Sanoin pojalle ystävällisesti, että olisi vähän huolellisempi.
      Toisen kerran parivaljakko oli meidän pihoilla, en tiedä asuuko poika tai hänen kaverinsa siellä. Ja taas koira oli mun lahkeita nuuskimassa.

    • Ranali00

      ei ole onneksi ollut tuollaisia tilanteita. Aina on lapsi kysynyt että saako silittää ja jos joskus olen sanonut ei, niin silloin eivät ole silittäneet. Tosin en ole kovinkaan monta kertaa sanonut ei, koska koirani pitävät lapsista, kaikki lapset pitää mennä haistelemaan =) Joskus lapsen vanhemmat ovat olleet todella huolissaan, kun näkevät lapsensa silittämässä koira.
      Eilen kyllä otti hieman päähän: menin ystäväni kanssa kauppaan, ystäväni ei pahemmin pidä koirista. Naapurin tyttö sitten vei omaa pientä koiraansa ulos ja koira pinkaisi suoraan meidän luoksemme, hyppi ja yritti repiä kädestäni hanskaa pois, ei saanut ja meni sitten ystäväni luokse ja onnistui repimään ystävältäni hanskan ja juoksi sitten siitä onnellisena pois (koira oli pitkässä fleksissä), ystäväni sanoi tytölle haluavansa hanskansa takaisin, olihan ulkona mukavan hyytävä ilma. Tyttö vain katseli meitä ihmetellen eikä tehnyt elettäkään käskeäkseen koiraansa. Menin sitten itse koiran luokse, otin sitä niskasta kiinni ja käskin päästämään irti hanskasta. Koira totteli ja päästi irti. Sitten kun tulin kaupasta takaisin kotiin, niin tytön äiti oli meillä ja alkoi nalkuttamaan minulle, että minulla ei ole oikeutta mennä käskemään heidän koiraansa... Ettäs sillä tavalla..

    • mari2

      aivan samaa mieltä. Hyvä, että joku otaa asian esille. lapset ei saa juosta koiran luo muutenkaan. koira tulee tekemään tuttavuutta, jos haluaa. ite opettanut lapsiani näin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2726
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1174
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      969
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      60
      940
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      76
      858
    7. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      805
    8. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      99
      802
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      708
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe