Elikkä omistamme n. 6kk:n ikäisen saksanpaimen uroksen jolla yläpurentaa. Kyselisin onko koiralle elämisen kannalta haittaa ko. vaivasta? Näyttely ja jalostushommat voi unohtaa, mutta tärkein olisi että kaverilla olisi hyvä olla. Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista.
Yläpurennasta
Sakemanni-uros
6725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siitä sen kummempaa haittaa ole jos ne alakulmurit eivät paina yläikeniin.
Sitäpaitsi voipa vielä parantuakin tuo yläpurenta, sekun tuppaa alaleuka kasvamaan hitaammin kuin yläleuka.
ylä-etu ja ala-etuhampaiden väli on sormen mentävä. Alakulmahampaat ovat nyt pikkuisen yläkulmahampaiden "edellä", mutta suunnilleen samalla kohtaa. Eli alakulmahampaat ovat yläkulmahampaiden takana. Ei vielä ihan ikenissä kiinni., mutta melkein.
On sillä sitten aika vahvasti sitä yläpurentaa, jos aivan oikein käsitin siis niiden alakulmureidenhan tulisi tulla siihen yläkulmureiden eteen, kun koiran leuat ovat yhdessä.
Toki alakulmurit kasvavat ensin "suoraan" ylöspäin ja kaartuvat vasta kasvaessaan eteenpäin.
Voit "auttaa" tilannetta antamalla pennun narskutella tarpeeksi isoa narupalloa, jolla se voi ikäänkuin vahvistaa alaleukaansa ja hampaatkin alkavat tulla oikeaan asentoonsa, se puree paremmin palloa kun välillä vähän vedätät kaverina narusta.
Isoja potkaluita raakoina myös antaisin sille jyrskyteltäväksi.
Voit myös ottaa pennun eteesi istumaan selin sinuun ja alaleuasta kiinni peukalot alakulmureiden juureen siitä hampaita "jännitetään" hetkisen eteenpäin ja hieman sivullepäin.
Kun hampaan juuri ei ole vielä aivan luutunut ne yllättävän hyvin vielä ovat muokattavissa.
Kiitos neuvoista! Pitääpä ruveta "muokkaamaan". :) Toivottavasti ko. viasta ei kaverille ole haittaa... Miten tuota yläpurentaa "korjataan jos siitä koiralle ongelmia ilmenee?
Ajattelin, että jos ne alakulmahampaat painuu sinne yläikeniin sisäpuolelle niin silloin varmaan alkaa haittaamaankin, muuten varmaan ei paljo menoa haitanne.
kasvatilla oli todella paha yläpurenta. Omistaja paino ala kulmahampaat ikenien yli,äh vaikee selittää kirjottamalla. Toi mun kasvatti eli 13 vuotiaaksi,joten ei se haittaa koiran elämää. Ja tosiaan ei tartte poistaa kulmahampaita kun ne vetää oikeaan asentoon. Luut ja vetoleikit ei auta jos on paha purentavika. Aloita vetäminen heti kun hampaat ottaa ikeneen kiinni, koska muuten ien tulehtuu tosi pahasti.
Ei hätää, kyllä se pärjää elämässä:)