Stressaa :/

stressata niistä tarkoista numeroista vai et. Mun mielestä opitut asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin se präntätty numero..... Ei ketään kiinnosta kuulla listaa sun saavuttamistasi numeroista, vaan jokaista kiinnostaa enemmänkin se millainen olet keskustelijana (miten paljon tiedät asioista ja miten paljon vain arvelet ja niin poispäin).

-lukion jo suorittanut-

Aika tutun oloista tekstiä, vaikkakin omasta pahimmasta "stressiajastani" on kulunut jo pari vuotta. Jaksoin pinnistellä lukiossa loppuun asti, samoin jatko-opinnoissa. Ja se kannatti, vaikka vaikeaa ja stressaavaa aikaa tuo olikin. Jatko-opiskelupaikan sain hyvien lukiotodistusten ansiosta ja nyt valmistuttuani työpaikan hyvän korkeakoulutodistuksen ansiosta.

Stressaaminen ja täydellisyyteen pyrkiminen on melkeinpä luonteenpiirre, joten se seuraa jossain määrin koko elämän. Itse olen oppinut jo ottamaan asioita vähän rennommin, mutta edelleenkin stressaan herkästi erilaisista asioista, kuten juuri läheisten sairastelusta. Mutta tuntuu, että ehkä sekin vähitellen helpottaa, kun ikää tulee lisää.

Minullakaan ei lukioaikoina vielä ollut poikakaveria, mutta myöhemmin sellaisen löysin ja ihanan löysinkin. Hyvää kannatti odottaa...

moikka....pieni stressi koulun takia on aivan normaalia,ja koe numeroiden stressi vielä normimpia,mutta ne ovat vain numeroita,itse en ole ikinä ollut hyvä koulussa mutta numerot minua ei haittaa vaan tärkeintä on se tieto minkä opin,elämä ei saa olla pelkkiä numeroita täynnä,ja on väärin kun hakulomakkeissakin katsotaan enemmään numeroita kun sitä ihmistä.vaikka oletkin 18 ei haittaa vaikka ei olisi poikaystävää,kyllä sinäkin varmasti sen oikean löydät,ja muista,jokainen ihminen on kaunis,niin sisältä kuin ulkoakin :)

Sama itselläni oli ainakin yläasteella, mutta nyt lukiossa olen tajunnut, ettei ne numerot ole kuin mustetta paperilla. Olin ja olen perfektionisti, haluan olla paras, mutta kun aika ja resurssit eivät riitä, on kavereita, tyttöystävä ja jokapäiväinen kilpaurheiluharrastus, niin kovaa on.

Yritä rentoutua ja priorisoida asioita. Mitä haluat elämältäsi? Pelkkiä teorioita vai käytännön kokemuksia, voit mennä muutamalle siiderille tai muulle paikalliseen.

Itse karsastan kirjojen lukemista, oli kyseessä romaani tai koulukirja, mutta koulu ei saa olla elämä! Nauti luonnosta ja musiikista ja sosiaalisuus on tärkeää. Ei tuppisuuna saa mitään.

Mieti nyt mitä haluat elämältä. Kaatuuko elämä siihen, että et saa stipendiä vai siihen, että sen stipendin vuoksi että juuri tutustunut toisiin ihmisiin, koska oli niin kiire koulun kansa? Elämässä pärjää vallan mainiosti vaikka ei olisikaan priimus koulussa. Eli: Tahdotko olla erittäin hyvä koulussa, vai onnellinen ihminen jolla on ystäviä ja kavereita, läheisiä ihmisiä? Yksinäinen vai sosiaalien? Jotkut osaavat yhdistää kaverit ja koulun, mutta useimmat joutuvat valitsemaan jommankumman väliltä.

Ei maailma kaadu siihen ettet saa kymppiä kokeesta. Onko stipendi todella kaikki kaikessa? Olet 18! Tiedän kyllä mitä stressaaminen on eikä sun vielä pitäisi stressata. Itsekin olen kohta 20 ja stressi päällä koko ajan. Vaikkei ole edes syytä huoleen.

Opettele avautumaan ihmisille, pitämään hauskaa. Eihän niitä ystäviä saa ellei heille avaudu :). Monesti saa hyvän ystävän jos viettää heidän kanssaan ihan vain tunninkin mittaisen "henkevän" tuokion. Salaisuuksien paljastelua ja muuta mukavaa.

Ja se ettei sulla ole poikaystävää. Johtuuko se muka todella siitä, että ulkonäkö ei riitä, vai siitä, että laitat koulun niin tärkeäksi ettei sinulla olisi edes aikaa sellaiseen? Koska, sanon tämän suoraan, monikaan ei jaksa ihmistä jonka elämään mahtuu vain koulu. Täytyy olla muutakin. Harrastuksia!! Hanki harrastuksia ja kiinnitä huomiota muuhunkin :)

Täällä on yksi, joka omasi suorastaan sairaan perfektionistisen luonteen vielä vuosi sitten. En tiedä mitä sitten oikeastaan tapahtui, kaveriporukka tuli tärkeämmäksi ja koulu alkoi mennä enemmän vain omalla painollaan. Tosin, nyt kun heitän kokeet suunnilleen lonkalta ja vitkuttelen joka asiaa, katson jälkikäteen "Voi vitsi, 9 , saatanan laiska paska, jos olisit lukenut etkä istunut kavereiden kanssa olisit saanut kympin!"

Ainahan sillä pakertamisella tähdätään siihen, että seuraavaan etappiin olisi hyvät mahdollisuudet, mutta mun taktiikakseni on vaihtunut tehdä asiat niin hyvin että pääsen minne haluan. Kukaan ei tule kysymään oliko keskiarvoni 8 vai 10, kun joskus tulevaisuudessa valmistun ja loppujen lopuksi pääsen työelämään.

Musta ainakin tuntuu siltä, kuin katselisin maailmaa ihan toiselta puolelta, kun niskassa ei ole enää se ihan koko ajan kestävä stressi ja nipotuksen tarve. Onpa moni kommentoinutkin, että musta on tullut ihmisenä paljon siedettävämpi :D Ja vaikkei pärstäkerroin mitään missiainesta ole, niin seurustelu alkoi melkein sillä sekunnilla kun vähän hölläsin :D