Minulla oli pennusta pitäen sellainen kolmiopää,
rotua en kerro,mutta asiantuntevat sen tietää.
Nimeä en paljasta mutta nimetään tällä kertaa
Raisu-Roosaksi. "Roosa" oli minulla lähes 3 vuotiaaksi asti kun saimme ensimmäisen lapsemme.
Roosa oli aika rujo ja yhtä itsepäinen otus kuin
minäkin.
Meillä oli Roosan kanssa luja yhtenäinen historiamme.Itse olin muinoin hankkinut arpeni ja
niin Roosakin. Roosa oli voittanut luottamukseni
ja RAKASTIN sitä koiraa aivan sairaasti.
silti jouduin siihen mitä olin aikaisemmin jo
pelännyt;toisten painostus ja pieni lapsi ja rujo
Raisu-Roosa.
Verkko kiristyi ja kiristyi..
Löytyi kuitenkin todella hyvä sijaiskoti.
Silti EN aio ikinä kohdata enää Roosaani.
Vain muisto elää.
Tunnen painostavaa syyllisyyttä että hylkäsin
koirani.
rotua en kerro,mutta asiantuntevat sen tietää.
Nimeä en paljasta mutta nimetään tällä kertaa
Raisu-Roosaksi. "Roosa" oli minulla lähes 3 vuotiaaksi asti kun saimme ensimmäisen lapsemme.
Roosa oli aika rujo ja yhtä itsepäinen otus kuin
minäkin.
Meillä oli Roosan kanssa luja yhtenäinen historiamme.Itse olin muinoin hankkinut arpeni ja
niin Roosakin. Roosa oli voittanut luottamukseni
ja RAKASTIN sitä koiraa aivan sairaasti.
silti jouduin siihen mitä olin aikaisemmin jo
pelännyt;toisten painostus ja pieni lapsi ja rujo
Raisu-Roosa.
Verkko kiristyi ja kiristyi..
Löytyi kuitenkin todella hyvä sijaiskoti.
Silti EN aio ikinä kohdata enää Roosaani.
Vain muisto elää.
Tunnen painostavaa syyllisyyttä että hylkäsin
koirani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pahalta se tuntuu. Ei varmastikaan helppo päätös. itse tehnyt saman hieman pienemmässä mittakaavassa, mutta ahdistavaa oli sekin. Eläimestä luopuminen, kun joskus on luvannut antaa sille hyvän elämän. Petturiksihan siinä itsensä tuntee...minä ainakin.
Oma koirani oli kolmevuotias ensimmäisen lapseni syntyessä. Lähimmäiset totesivat: luovut sitten siitä koirasta, tietysti.
En ymmärrä, kuinka TIETYSTI? Vaikka koira oli raju leikeissään, enkä vuoteen jättänyt lasta ja koiraa silmistäni niiden ollessa samassa huoneessa, ei olisi tullut mieleenikään luopua koirastani. Sen (rajun, toisille koirille ja joillekin ihmisillekin vihaisen koiran) selkää vasten tyttäreni opetteli kävelemään. Siitä tuli ensimmäiset kuhmut kun koira kyllästyi turkkiin tarttuviin nyrkkeihin ja lähti alta pois, karvat irrallaan pienessä nyrkissä. Sen ruokakupilla käytiin kinastelut, kumpi ehtii ensin maistaa uutta koiranruokaa. Siitä tuli suuri, ensimmäinen suru lapsen ollessa kymmenvuotias koiran elämän hiipuessa hiljalleen pois.
en olisi luopunut koirasta toisten painostuksesta mistään hinnasta ja koira sopeutuu niinkuin ihminenkin ja koiralla luonnostaan vaistot tollasia pieniä kohtaan kohdallaanen olisi uskonut ihmisten nykyaikana olevan harkitsevaisempia asiassa kun tietoakin on saaatavilla mutta tuntuu että hullumaksi menee....ennekin koirat asuivat perheissä missä lapsia.-...ei niitä sen johdosta laitettu kiertoon kun lapsia tuli mutta nykyään se on enemmän sääntö kun poikkeus...hävettää kuulua ihmis sukuun....harkitse viellä....sillä jos ei ole pitkään aika kulunut...hae koirasi takas.....
Meidän koira haukku nukkui eilen iki uneen 14.2-06-.Hän tuli meille kuukausi sitten,perheestä jossa häntä oli kohdeltu kaltoin.Eli tämä oli jo neljäs koti hänelle.Hän oli onnellinen nämä viimeiset hetket...juoksi vapaana ja nautti elämästään...Mutta pelko siitä että hänet taas hylätään otti vallan...Ei öitään eikä päiviään nukuttua saanut....Itki ja ulvoi etsien lohdutusta pahaan oloonsa...ei hän enää yksin olemaan pystynyt...Istuin nämä viimeiset hetket hänen vierellään...päänsä vain syliini painoi katseen viimeisen kohdisti....ja nukahti...Siinä kohtaa miettii miksi ihmiset voivat olla näin julmia... Nuku rauhassa bancho 10kk Nyt vapaana saat sä juosta...ei kipua eikä pelkoa....