Rakkaus kestää...

Tosi rakkaus kestää noin yhden vuoden, sen jälkeen on toverillista yhteiseloa. Vastaan perusteluineen tähän myöhemmin.
10707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

lähempänä totuutta.

Ja siihen päälle rakastaminen vielä! Se kun kestää ainskIn sata vuotta!

Äänestä

Miksi 50v."riutuvat " vanhojen rakkauksiensa perään,muistakaa että rakastuminen on se mikä kestää.

Äänestä

Ei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä omasta tilanteesta johtuen. En voi missään nimessä allekirjoittaa väitettäsi, eikä voi varmasti moni muukaan. Toivon elämäsi järjestyvän.

Äänestä

tämä tieto on lähtenyt liikkeelle yhden italialaisen tutkimuksen - luultavasti väärästä käännöstulkinnasta. Asiaan enempää perehtymättä joku viihdetoimittaja lainasi lauseen ja kertoi sen "tieteellisenä totuutena".

Tutkimuksessa puhuttiin ilmiselvästi rakastUmisesta. Rakastumiseen liittyvät oireet kestävät tutkimuksen mukaan korkeintaan vuoden ajan. Sen jälkeen järki alkaa taas toimia normaalisti ja rakastunut alkaa tarkastella kumppaniansa ilman niitä ruusunpunaisia silmälaseja. Joskus suhde voi päättyä siihen ja rakastumiseen rakastunut jatkaa yleensä matkaansa löytääkseen uuden kohteen. Jotkut huomaavat etteivät oikeasti voisi enää silmiensä auettua jatkaa elämistä yhdessä, toiset voivat sitoutua entistä enemmän ja parhaassa tapauksessa rakkaus syvenee vuosi vuodelta muuttaen muotoaan elämänkaaren eri vaiheissa. Onnekkaimmissa tapauksissa ihmiset voivat aina silloin tällöin uudelleen kokea rakastumisen tunteen oman tutun kumppaninsa kanssa uudenlaisessa tilanteessa, vaikka lomamatkalla tms.

Äänestä

olet oikeassa.On kuitenkin mukavaa,kun vaikka ehdottaa kauttarantain seksiä haluavansa ja vastapuoli sitten kertoo kehon kielellä onko siihen suostuvainen.Koska omasta siipasta on tullut puoli sinua ja te tunnette mitä toinen haluaa.Ei ole paha asia,että suhde menee kaveruuden asteelle,niin siinä käy,99% avo/avioliitoissa.Jotkut sitten arvostelee,että ollaan jotenkin fakkiintuneet tähän tilanteeseen.Onko tuo nyty sitten niin paha asia,jos rakkaasta tulee paras kaveri?Sillai ne suhteet kestää parhaiten.UGH,olen puhunut.

Äänestä
  • hyvä testi,siinä näkee on rakkautta vielä jäljellä.Eipä sitä ollut koko loma oli toisen nälvimistä ja kotiin tulo oli helpotus!

    Äänestä

  • puhunut, tiedät kyllä KENELLE ja puhun jatkossakin.
    Jos tällainen teksti jatkuu vielä, luettelen yksitellen teidän "rottien" nimet tällä palstalla
    ja ihan oikeat nimet, ei mitään nikkejä.
    Muistathan aikoinan ET elokuvan, minun versioní
    on E. T. T.

    Äänestä

Rakkautta,rakkautta vain?

Matkalla on itsekullakin jaksoja jolloin toverillinen yhteiselo on kuvaava nimike,kuitenkin ainakin omakohtaisesti voin sanoa,että vieläkin tunnen alkuvoimaista rakkautta vaimoani kohtaan ja tunnen saavani myös samanlaista sisältäpäin tulevaa rakkautta häneltä.

'Pelkästään hyviä ominaisuuksia' "näen" hänessä nykyisessä elämänvaiheessa ajatuksissani,ja tämäkin kirjoitus saa rinnassa sydämmen lyömään selvästi voimakkaammalla sykkeellä.
'Kolmakymmenesensimmäinen' vuosi yhteistä huonetta menossa ja olen vielä varmastikin rakastunut juuri häneen.
Lienenkö sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön,toivottavasti kuitenkaan en.

Äänestä

Rakkaudesta väitteleminen on tietysti sikäli turhaa, etten ole nähnyt vielä pitävää rakkauden määritelmää. Toinen puhuu kiiman aiheuttamasta tilapäisestä mielenhäiriöstä, toinen kumppanuudesta, ystävyydestä tai pelkästä tottumuksesta.

Ja sitten väitellään.

Äänestä
  • Niin, monia perusteluja jo tulikin. Tämä liittyy ihmisen evoluutiokehitykseen, joita perusvaistoja meillä on jäljellä yhä. Ns. kehitys kulkee tätä nykyä sellaista vauhtia, ettei vaistomme pysty vastaaman muutokseen näin hitaasti lisääntyvän lajin vuoksi. Ihmisolion on edullista olla rakastunut seurusteluvaiheessa ja kun geenit on saatu kylvettyä. Miehet (osa) ollaan sikoja, koska kiinnostaa enemmän kuin naisia käydä vieraissa jakamassa omia geenejään viriileille naaraille. Jos esivanhempamme eivät näin olisi tehneet, emme olisi tässä nyt. Tähän tulisi nyt tosi pitkiä lisäperusteluja, mutta lukekaa Darwinin evoluutioteoria ja vaikka Osmo Tammisalon "Rakkauden evoluutio"...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


timat kirjoitti:

Tosi rakkaus kestää noin yhden vuoden, sen jälkeen on toverillista yhteiseloa. Vastaan perusteluineen tähän myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu