tumma virtsa

Kovan stressin ja rytmihäiriöiden takia olen käyttänyt multitabsin lisäksi magnesiumia, kalaöljyä ja b-vitamiinia päivittäin, sekä c-vitamiinia silloin tällöin. Apteekissa sanottiin ettei näiden yhteiskäyttö ole haitallista.

Virtsani on ollut jo jonkin aikaa tumman keltaista, jonka kuvittelin johtuvan lääkärin määräämästä lääkkeestä ummetukseen, mutta sen pois jättäminen ei virtsan väriin kuitenkaan vaikuttanut.

Liian vähäisestä juomisestakaan väri ei johdu joten voiko vitamiini valmisteilla olla tällainen vaikutus? Voiko yhteiskäyttö sittenkin olla haitallista munuaisille?
47590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla ainakin kun juon vitamiini poretta nii virtsastani tulee tummempaa. Käytätkö nestemäsitä poretta vai tablettia?

Äänestä

Itse syön etenkin talvisin aika-ajoittain suuriakin määriä yli annostusten vitamiineja ym. ihan tuttujen lääkäreiden ohjeidenkin mukaan. Vesiliukoiset vitamiinit tulevat likimain rajattomasti "ulos" ilman vakavia vaikutuksia suurinakaan yliannoksia (b ja c vitamiini) mutta eihän hurjasti liika koskaan hyvästä ole tietenkään ainakaan pitkiä aikoja. Etenkään Magnesiumia ei kannata aivan huikeita ylimääriä syödä pitkään. Yhteisvaikutuksia ei todellakaan ole, jos ei sitten ihminen YKSILÖLLISESTI ole jollekin aineelle herkkä, itse olen esim. jodille allerginen kaikissa muodoissa.

Tuo virtsan värjääntyminen johtuu b-vitamiinista, uskoisin vahvasti jos noista vitamiineistä syy löytyy. Itsellä ainakin värjää tummemmaksi niin, että ensimmäiset kerta-pari imeytymisen jälkeen (parin tunnin laskuun) vessassa käynneistä on selvästi tummempaa. Jos taas joku päivä ei muista tai ehdi ottaa lainkaan niin värjäytymistä ei tapahdu.

Sen saat hyvin helposti kyllä selville johtuuko vitamiineista. Olet yhden päivän ottamatta ja jos ei värjäydy, niin sitten on ihan niistä kiinni. Haitallista ei ole jos taustalla ei muita syitä ole, itsekin olen tästä jutellut.

Äänestä

hei
mulla pissan kellertävä väri johtuu kyllä B-vitamiinista. Siihen tulee myös sellainen erilainen haisu. Mutta ennenkaikkea tuo väri.
Ja se tummuus - voi yksinkertaisesti johtua siitäkin, että sinä päivänä et ole juonut kovinkaan paljon nestettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N77 kirjoitti:

Kovan stressin ja rytmihäiriöiden takia olen käyttänyt multitabsin lisäksi magnesiumia, kalaöljyä ja b-vitamiinia päivittäin, sekä c-vitamiinia silloin tällöin. Apteekissa sanottiin ettei näiden yhteiskäyttö ole haitallista.

Virtsani on ollut jo jonkin aikaa tumman keltaista, jonka kuvittelin johtuvan lääkärin määräämästä lääkkeestä ummetukseen, mutta sen pois jättäminen ei virtsan väriin kuitenkaan vaikuttanut.

Liian vähäisestä juomisestakaan väri ei johdu joten voiko vitamiini valmisteilla olla tällainen vaikutus? Voiko yhteiskäyttö sittenkin olla haitallista munuaisille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu