Rope sijoittuu Kelmien aikaan.
Perusidea siis tietenkin Feeniksin kilta vs. Voldemort & joukkonsa.
(Voldellakin voisi ehkä olla jonkinlainen salaseura mahdollisesti? Tästä keskustelkaamme, kunhan Voldemort saa pelaajan.)
Hyvin harva ja valituthan kun siis tietää Feeniksin Killasta, ja niihin tuskin kuuluu oppilaat.
Jokin aiheuttaa Killalle ja ministeriölle ylimääräistä päänvaivaa ja harmaita hiuksia. Mikä mättää, kun vähän väliä tapahtuu katastrofeja, joita ei voi ihan ensimmäisenä laskea kuolonsyöjien piikkiin?
Kyseessä on keskenkasvuisten, ei-täysinoppineiden velhojen ja noitien kokoonpano, ei nämä säädöt voi aina onnistua kovin kunnialla.
Kyyry nuorempi on keksinyt seikkailullisen idean ja kasannut rajatun joukon 5. ja 6. luokkalaisia halukkaita oppilaita Voldemortin vastaiseen säätöön.
Kansakunnan tulevaisuus, Tylypahkan teinit, haluavat myös vaikuttaa omaansa.
Teinien salaseuran konkreettinen toiminta käsittää mm. salakuuntelua, salakokouksia, ihmeellisiä tempauksia ja vaarallisia missioita.
Tähän "kiltaan" ei pääse mukaan kuin 5 tyyppiä (plus Juniori itse),
Kaikki Kelmit eivät pääse mukaan siihen.
Jos tunkua on, nostan mahdollisesti määrää.
Sitten, vielä oppilaiden iloksi ja riemastukseksi, koulussa PVS:ää (tai jotain muuta) opettaa itse Dolores Pimento.
Lue foorumin Pelistä –topicista tarkemmin juonenkäänteistä ja ajankohdista ja muusta tärkeästä peliin liittyvästä ja tervetuloa mukaan!
http://kelmirpg.myfreeforum.org/

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://geocities.com/bendaimmortal/kelmitrpg