Miten tällainen palsta on edes mahdollista laittaa kun vammaiset??sillä kaikista maailman ihmisistä
99.9% ON VAMMAISIA.Tämä on tieteellisesti tutkittua tulosta ja siinä on kaikki maailman arvostetuimmat tutkija ja niitä oli suomestakin 7 henkilöä. Siihen kuului kaikkiaan n. 200 eri alojen erikoisprofessoria. Sillä ei ole niin sanottua normaalia henkilöä olemassakaan.
Henkilökohtaisesti voin sanoa jotta olen toiseksi
kehnoin henkilö ja tämä on minun henkilökohtaisesti oma mielipiteeni itsestäni, mutta tietenkin toiset voi olla asiasta toista mieltä mutta se on niitten oma mielipide ei mun.
Toisekseen miksi pitää aina lokeroida henkilöt johonkin laatikkoon, eikö voida olla vaan omia aitoja itsejämme olimmepahan sinkkuja tai suhteessa olevia siis ketä tahansa, sillä ei se ihmistä pahenna olipa millainen vaan.
Sekään ei tee henkilöstä vammaista taikka erikoista jos hän omaa fyysisesti monemmat sukupuolet vaan sekin on yhtä normaalia kuin mikä tahansa. Sillä aivan kaikki lähtee siitä mitenkä
on kasvatettu ja sen myötä mitä on normaalia ja mikä sitten on epänormaalia.Eihän koiraakaan ole karvoihin katsomista taikka kakkukin voi olla päältä todella kaaunis mutta loppujen lopuksi se voi olla todella myrkyllinen syödessä.
uskaltaako kukaan kommentoida tähän kirjoitelmaani onkin sitten toinen juttu.vai???

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinpä. Olet aivan oikeassa! Mun mielestä kellään ei ole oikeutta määritellä toista ihmistä vammaiseksi. Se on vain niiden ihmisten oman pelon esilletuomista, ei todellakaan tiedetä mistä puhutaan.
Joo, ite oon samaa asiaa kommentoinu täällä aiemmin... Mutta kaipa se vaan niin on, että ihmisen perusluonne on lokeroiva.. mutta oon kyl täysin samaa mieltä kanssasi... Itse istun liikuntavamman vuoksi pyörätuolissa, vietän ihan normaalia elämää ja en kyl koe itteeni yhtään erillaiseksi..
Luulisin, että vammaisten oma palsta on sitä varten, että he voivat keskustella täällä omista kokemuksistaan, vammastaan jne. Aivan kuin musiikkiosiolla voidaan jutella musiikista, Veneily-osastolla veneilystä jne.
Tuskin tätä Vammaiset-palstaa on tarkoitettu loukkaamaan ketään, eikä tämä ole sellainen paikka, että vammaiset saavat jutella vain täällä, vaan täällä keskustellaan niistä vammoistaan ja samat henkiöt voivat jutella jossain muussa asioista muulla palstalla.
Samalla lailla voitaisiin sitten lopettaa kaikki muutkin palstat, jos ei saa omista kokemuksistaan jutella edes juuri sitä varten tehdyylä palstalla.
Ei kukaan halua ketään lokeroida, vaan tässä on ihmisille annwttu hyvä palsta, jossa voi asiallisesti keskustella niistä asioista.
Onhan täällä omat palstat esim. nuorille, äidille ja isille ja niin edelleen, mutta jos on vaikka nuori, niin ei se sitä tarkoita, etteikö saisi kirjoittaa myös jollekin muulle alueelle!!!
Minusta ei ole mitään vikaa siinä, että täällä on keskustelualue, jossa voi jutella esim. vaikka juuri tuosta vammaisuudesta!!!
Hei ja minusta ei kannata enää lisätä taakaa siitä jotta muistuttaa ns. vammaisuudesta koska siitä johtuvia esim.pyörätuolilla johtuvia liikunta esteitä on aivan tarpeeksi jotka muistuttaa pyörätuolissa olijaa ja toiseksi aivan liian vähän on auttamis halua normaali liikuntakykyisillä tarvittaessa jos tarvitsee päästä jonkun esteen yli taikka kieeertämään.
mulla on ns. ukloisesti normaali mutta työstä johtuvien tapaturmien vuoksi on vaurioitunut ristiselkä polvet nilkat sekä pahin tutkituista ammattiasmoista tilastollisesti enkä mitenkään tunne olevani vammainen vaikka mulle välillä lääkäritkin lupasi ainoostaan muutamna kk elinaikaa.
vammoissa tarvitse velloa ja keskustella vaan siitä kuinka vaikeaa on. Vamma on vain yksi pieni juttu elämän koko kirjossa.
Eikö voisi ajatella, että tätä kautta ihmiset voisivat vaihtaa kokemuksia ja neuvoa toisia jos jollain on joku asia jäänyt epäselväksi. Ihan esim. kuntoutuksesta, kuntien erilaisesta suhtautumisesta vammaispalvelulakiin, apuvälineet jne... eli ihan käytännön asioita millä voi helpottaa elämäänsä.
Tuo vammaiset-sana vaan antaa osviittaa, että täältä löytyy aiheeseen liittyvää tietämystä.