surun murtama...

poikaystäväni muutta ensi viikolla pitkän matkan päähän. en enää näe häntä kuin hyvin harvoin.. mutta minä siis laitoin lähes vuoden kestäneen suhteemme poikki, koska kaukohsuhteet eivät oikein toimi mielestäni.. vaikka eihän minulla siitä ole kokemusta. hän olisi halunnut jatkaa, mutta minä en..toki siis olisin halunnut jatkaa, mutta tässä nyt vain kävi näin. riitelimme asiasta, emme puhuneet lähes viikkoon. menin pyytämään häneltä anteeksi kaikesta...hän, herkkänä henkilönä, alkoi itkeä. minuunkin sattui, kun kyyneleet valuivat hänen poskillansa, ja tunsin hänen surunsa. hän sanoi rakastavansa minua, ja kiitti siitä että sai tuntea minut. hän pyysi myös anteeksi riitaamme..halasimme..suutelimme..

juttelimme hänen luonaan monta tuntia. ja saimmekin asioihin selvyyttä. .. muutamaa päivää myöhemmin, hän sanoi ymmärtävänsä minua. ja oli myös vihdoinkin omalta osaltaan valmis laittamaan poikki.. vaikka se ei kuulostanutkaan ihan siltä että hän olisi sitä halunnut..

olen ihan murtunut....on ihan sellainen olo, että olen huono ihminen ja satutan vain itseäni ja muita. ehkä se onkin niin..

perjantaina hän lähtee, jätämme hyvästit, ja hän katoaa.

rakastan sinua Petri
3335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Noh tuota. Taisit tehdä ihan oikein kun pistit poikki, koska tiedän kokemuksella että kaukosuhteet eivät ole parhainta asiaa.
Aina on parempi tehdä kaikki asiat rakkaan kanssa lähekkäin, ei sähköpostitse/kirjeitse/puhelimitse jne.
Pääasia on nyt vain, että pitäisit siihen edes yhteyttä. Koska jos et pidä, niin se aikoo tarkoittaa sitä ettet ois ikin välittänytkään siit.
Aika parantaa haavat. :)

Äänestä

Olet huono ihminen.

Äänestä

ehdota sille että oisitte kavereita. ei kai teidän nyt kokonaan tartte olla toisistanne erossa? voittehan te vaikka jutella mesessä, vaikka ihan kaverimielessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö vain.... kirjoitti:

poikaystäväni muutta ensi viikolla pitkän matkan päähän. en enää näe häntä kuin hyvin harvoin.. mutta minä siis laitoin lähes vuoden kestäneen suhteemme poikki, koska kaukohsuhteet eivät oikein toimi mielestäni.. vaikka eihän minulla siitä ole kokemusta. hän olisi halunnut jatkaa, mutta minä en..toki siis olisin halunnut jatkaa, mutta tässä nyt vain kävi näin. riitelimme asiasta, emme puhuneet lähes viikkoon. menin pyytämään häneltä anteeksi kaikesta...hän, herkkänä henkilönä, alkoi itkeä. minuunkin sattui, kun kyyneleet valuivat hänen poskillansa, ja tunsin hänen surunsa. hän sanoi rakastavansa minua, ja kiitti siitä että sai tuntea minut. hän pyysi myös anteeksi riitaamme..halasimme..suutelimme..

juttelimme hänen luonaan monta tuntia. ja saimmekin asioihin selvyyttä. .. muutamaa päivää myöhemmin, hän sanoi ymmärtävänsä minua. ja oli myös vihdoinkin omalta osaltaan valmis laittamaan poikki.. vaikka se ei kuulostanutkaan ihan siltä että hän olisi sitä halunnut..

olen ihan murtunut....on ihan sellainen olo, että olen huono ihminen ja satutan vain itseäni ja muita. ehkä se onkin niin..

perjantaina hän lähtee, jätämme hyvästit, ja hän katoaa.

rakastan sinua Petri

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu