MDF-levy käpristynyt

Rakennutin mdf-levystä projisointitaulun, jonka seinäkiinnitys on neljällä metallikiinnikkeellä. Tuli pidettyä pari viikkoa taulua kiinnittämättömänä ja hölmösti seinää vastaan vinosti maaten, ja nyt taulu onkin varsin käyristynyt. Luulen, että taulu olisi tuon tempun jälkeen käyristynyt, vaikka jonkinlaista puutukirakennelmaa olisi taakse tehnytkin - jota ei siis tehty (koska puuseppä sanoi jo tekovaiheessa, että ei se juurikaan auttaisi mahdolliseen käyristymiseen).

Taulu on nyt vähän C:n muotoinen. Onkohan mitään kikkoja miten taulun saisi takaisin suoraksi? Voin metallikiinnikkeiden paikkaa reunemmaksi vaihtamalla saada ehkä pientä parannusta aikaiseksi, mutta ainakaan lattialla painojen alla suorassa pitämisestä ei ollut mitään apua kun kokeilin.

Yksi vaihtoehto saattaisi olla hankkia jonkinlaista metallilistaa ja ruuvata se taakse reunoille. Tosin en osaa yhtään sanoa kuinka massiivista tämän listan täytyisi olla, jotta se ei taipuisi puun mukana.
5787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko levy maalattu molemmin puolin ja vielä samalla maalilla?

Äänestä
  • On joo maalattu molemmin puolin samalla maalilla. Hiukan huolimattomammin tosin takapuolelta (ehkä 15% vähemmän maalia takana). Työn teki puuseppä.

    Äänestä

  • mdf-levy kirjoitti:

    On joo maalattu molemmin puolin samalla maalilla. Hiukan huolimattomammin tosin takapuolelta (ehkä 15% vähemmän maalia takana). Työn teki puuseppä.

    Ilmeisesti tuollakaan areenalla ei ole tullut moista vastaan, ilmeisesti ovat pitäneet levyjään seinillä.
    http://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=42208
    Voihan levy tietenkin käyristellä omasta painostaan ja kosteudesta jos vaikka on ulkoseinää vasten (tai sitten tuo 15% on ollut liikaa).
    Levylle pitäisi varmaa rakentaa alumiiniprofiilista kehikko johon voisi lisäillä strategisiin kohti säätöruuveja joilla levyn elämistä voisi haitatata.
    Toisaalta kumpi sitten lie kätevämpi oikea valkokangas vai "raskautettu" taulu. Itse olen käyttänyt valkoista rullakaihdinta (ilman jousta).

    Äänestä

Eiköhän se oikea, jos sen ruuvaa reunoistaan seinään kiinni?

Äänestä
  • Aika outoa. itselläni on tuollainen samanlainen värkki ylhän juustokuun

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mdf-levy kirjoitti:

Rakennutin mdf-levystä projisointitaulun, jonka seinäkiinnitys on neljällä metallikiinnikkeellä. Tuli pidettyä pari viikkoa taulua kiinnittämättömänä ja hölmösti seinää vastaan vinosti maaten, ja nyt taulu onkin varsin käyristynyt. Luulen, että taulu olisi tuon tempun jälkeen käyristynyt, vaikka jonkinlaista puutukirakennelmaa olisi taakse tehnytkin - jota ei siis tehty (koska puuseppä sanoi jo tekovaiheessa, että ei se juurikaan auttaisi mahdolliseen käyristymiseen).

Taulu on nyt vähän C:n muotoinen. Onkohan mitään kikkoja miten taulun saisi takaisin suoraksi? Voin metallikiinnikkeiden paikkaa reunemmaksi vaihtamalla saada ehkä pientä parannusta aikaiseksi, mutta ainakaan lattialla painojen alla suorassa pitämisestä ei ollut mitään apua kun kokeilin.

Yksi vaihtoehto saattaisi olla hankkia jonkinlaista metallilistaa ja ruuvata se taakse reunoille. Tosin en osaa yhtään sanoa kuinka massiivista tämän listan täytyisi olla, jotta se ei taipuisi puun mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu