Nokia on lopettanut television digisovittimien valmistuksen, kertoo Ylen Radiouutisten Aamun peili. Sen mukaan sovittimien valmistus lopetettiin kaikessa hiljaisuudessa jo viime vuoden puolella. Yhtiö ei ole aiemmin kertonut asiasta julkisuudessa.
Nokia lopettanut
Slov
7818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta ikävintä minusta on se, että ahnaat kauppiaat myyvät niitä edelleen häikäilemättä, asiakkaalle totuutta paljastamatta.
Nokian tuki vakuutti puhelimessa, että jälleenmyyjiä on informoitu päättyneestä valmistuksesta, tuesta ja päivityksistä.
Vakuutusmyyjilläkin on usein jokin omaatuntoa muistuttava pidäke, mutta boksikauppias myy vaikka äitinsä!
tukea Nokian boksi tarvitsee?
Itsellä ollut yli 2 vuotta, hyvin toimii.
Tukea ei tarvitse (on tasaisella pöydällä).
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000395&posting=22000000013916316
keväällä jo teidettiin, että Nokia lopettaa.
Täälläkin siitä kerrottiin, mutta porukat haistattelivat vaan tällaisen tiedon tuonneelle.
Siitäs saivat.
Nämä haistattelijat ostivat viellä ennen Joula noita Nokian boxeja? :))Eheeehee!
Voiko nokiaan elää luottaa missään johtaja syyllistyy salakuljetusseen ja boxien valmistuksen lopettamisesta ei mitään tedotetta.
Lopettihan Nokia aikoinaan tietokoneiden tekemisenkin. Jo silloin oltiin sitä mieltä, että Nokian olisi paras tehdä sitä mitä se osaa parhaiten: kumisaappaita ja autonrenkaita. Eipä nuo kännylätkään niin ihmeellisiä kapineita ole hintaansa nähden.