osaisitko kertoa vauvojen hoidosta entisaikaan

Hei,
minua kiinnostaisi kuulla millaista vauvan hoito oli ennen nykyajan vermeitä. Tulin asiaa miettineeksi kun on tätä pakkasta pidellyt ja sisällä olo pienen vauvan kanssa tukalaakin välillä ollut, kun ei voi vaunuretkelle kovin mielellään lähteä näin kirpeällä pakkasella jota nyt muutaman päivän on ollut. Kuitenkin jotkut vauvat on tottuneet nukkumaan päiväunet ulkona ja pakkasrajasuosituksiakin on annettu, mutta varmaan tottumiskysymys tuo kuinka kylmällä vauva ulkona viihtyy ja tarkenee. Meidän vauvamme on 5,5 kk vanha, enkä nukuta häntä ulkona yli 10 asteen pakkasella.

Miten entisaikaan vauvat hoidettiin talvella? Miten nukutettiin, oliko jotakin hyviäkin konsteja? Nukkuivatko paljon ulkona ja mitä tehtiin jotta nassu ei paleltuisi pakkasessa? Kokemuksia, muistoja entisajan vauvan hoidosta ylipäätään olisi mukava lukea. Kiitos!
62275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulle on tehty "vauvakirja". Siinä on mm. maininta uusista vaatteista, joita 6-7-kuiselle lapsoselle oli hankittu, mm. sukat, sukkanauhat ja liivi! Äitini mainitsee, että vauva ei pitänyt uusista vaatteistaan.
Siihen ikään asti vauvalla pidettiin kapaloita. Niitä oli kolmea eri kokoa, joista pienin ja pehmein käärittiin kuin housuiksi vauvan ympärille, sitten kevyempi kankainen kapalo vartalon ympärille ja lopuksi paksu flanellivaippa, jossa oli nauhat sivussa. Se sitten solmittiin sopivasti, että vauvan jaloilla oli liikkumistilaa. Kaikki nämä kankaat menivät pyykkiin joka vaihdolla.
Muistan lapsuudestani sen liivimallin. Se oli hihaton, kolmella kangaspäällysteisellä napilla edestä kiinnitettävä ja flanellia. Sivuissa oli napit, joihin sukkanauhat kiinnitettiin. Sukissa oli myös napit, jotka tuon tuostakin irtosivat, ja siinä sitä oltiin! Sukka ei pysynyt ylhäällä.

Makuupussia ei ollut, vaan vauvat ja isommatkin lapset puettiin talvitakkiin ja päällyskenkiin, vaikka pantiinkin ulos nukkumaan vällyn alle. Muistan itse, että minulla oli ns. damaskit, eli sukkahousujen villaiset edeltäjät, jotka vedettiin tavallisten sukkien ja kengän päälle.

Joka perheessä ei ulkona nukkumisen kidutusta lapsille järjestetty, vaan alle vuoden vanha oli koko talven sisällä.
Modernimmissa perheissä oli uudemmat tuulet. Oma äitini suorastaan ylpeili sillä, että lapset nukkuivat ulkona kesät talvet. Koko pieni paikkakunta oli närkästynyt lasten puolesta.
Mutta siitäkö johtui vai mistä, että olemme terveitä ja yhä voimissamme, vaikka ikää on kaikilla yli 70 v.

Äänestä
  • Ihan pienillä vauvoilla oli lisäksi napavyö, jolla vauva kiedottiin piukasti navan kohdalta, niin että napa parani eikä pullistunut. Sitä pidettiin kapalon alla.

    Minä en enää ole lapsillani napavyötä käyttänyt, mutta vanha tätini oli minulle tehnyt pari sellaista, kun kuuli, että lapsi on tulossa.

    Äänestä

Isoäidilläni oli 12 lasta. Köyhissä olosuteissa sotien aikaan hän joutui keksimään jos jonkinlaisia kommervenkkejä että selvisi suuren perheen kanssa kun mies oli rintamalla.
Ajatelkaapa vaikka pyykin pesua talvella, oman kaivon vesi loppui pakkasella joten vesi noudettiin kelkalla kilometrin päästä lähteestä. Pyykki pestiin saunalla ja kuivatettiin tietysti sisällä!
Vaatteista oli pulaa, vaippoina käytettiin räsyjä. Mutta lapset pestiin joka ilta,vauvatkin ammeessa tuvan lattialla,sitä tapaa olen ihmetyksellä kunnioittanut. Vaatteita kierrätettiin, saumoja avattiin ja kankaita käännettiin, tehtiin vanhasta uutta, käsityö oli aina menossa.
Kapalot olivat lapsella niin pitkään kun hän alkoi kontata eikä enää pysynyt mytyn sisällä.
Vauvaa alettiin heti noin kuukauden ikäisenä opettaa kuivaksi,sanomalehti lattialle ja lapsi syliin pylly paljaana siinä häntä riiputettiin omien polvien välissä ja laulettiin"tule pissa tule" ja pissa tuli, näin tehtiin säännöllisin väliajoin ja lapsi oppi kuivaksi varhain.
Ei tämän päivän ihminen ymmärrä sitä työtaakkaa jonka isoäitimme tekivät.Kunnia heille siitä!

Äänestä
  • Aika 1970v, ainukainen tytär syntyi, joo, vaipat oli sideharsoa ja ne pestiin käsin ei ollut vielä pesukonetta,,minä tietysti luistin ja käytin kloritea, että vaipat on myös valkoiset, ihailua sain naapureilta, mutta ikinä en tunnustanut, että näin tein , eikä myöskään tullut ihottumaa vauvalle.. niin sokerivesi oli neuvolan ohje, en muista mittoja mutta makeeaa oli, sitä piti juottaa jos vauvalla oli jano..
    kylvetys joka päivä,myös mitä nyt suosittelen niin aikataulu, säännölliset ulkoiluajat ja ruokailuajat, nukkumiset, tiesin tosi tarkkaan, jaaha kello noin nyt huutaa ruokaa ja sen varjolla pystyin myös omia juttuja suunnitteleen, tämäkin oli neuvolanohje lapsi ei määrää perheessä vaan isä ja äiti..
    Kertakäyttövaippa oli hienostelu käytöön tarkoitettu, kylään ja neuvolaan, kun mentiin niin silloin oli mukana..ja vaippa oli niinsanottu side, pelkkä luiska pepun alla,,
    ruoka tehtiin itse, keitin vihannekset lihat ym.. haarukalla pieneksi ja suuhun, oli pilttiä, mutta nekin oli hienostelukäytöön aivan ääritapauksessa niitä käytin, eikä oma lapsikaan niistä myöskään pitänyt.. Eikä mitään vanhaa tietoa, mutta aloin miettiin, miten aika menee, oma ainoa tytär kohta 36v. ja hänellä 4lasta....joopa joo mutta aikaans kutakin...

    Äänestä

Lapseni syntyivät vuosina 1971 ja 1973.
Sideharsovaippoja yht 45 kpl käytettiin. Se taitettiin pitkänomaiseksi ja sen suojaksi pantiin kuituliina n.k. kakkaliina, josta kiinteä tuotos oli hyvä viedä vessan pyttyyn. Vaippa pysyi paikallaan muoviliinan avulla, jonka pitkät kulmat sidottiin rusetiksi molemmille kyljille.
Harsovaipat pestiin joka päivä ja räpsittiin suoriksi linkoamisen jälkeen. Mieheni tummissa hiuksissa näkyivät pienet valkoiset pumpulipallot työn jälkeen.

Äänestä

nosto!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vauvan äiti kirjoitti:

Hei,
minua kiinnostaisi kuulla millaista vauvan hoito oli ennen nykyajan vermeitä. Tulin asiaa miettineeksi kun on tätä pakkasta pidellyt ja sisällä olo pienen vauvan kanssa tukalaakin välillä ollut, kun ei voi vaunuretkelle kovin mielellään lähteä näin kirpeällä pakkasella jota nyt muutaman päivän on ollut. Kuitenkin jotkut vauvat on tottuneet nukkumaan päiväunet ulkona ja pakkasrajasuosituksiakin on annettu, mutta varmaan tottumiskysymys tuo kuinka kylmällä vauva ulkona viihtyy ja tarkenee. Meidän vauvamme on 5,5 kk vanha, enkä nukuta häntä ulkona yli 10 asteen pakkasella.

Miten entisaikaan vauvat hoidettiin talvella? Miten nukutettiin, oliko jotakin hyviäkin konsteja? Nukkuivatko paljon ulkona ja mitä tehtiin jotta nassu ei paleltuisi pakkasessa? Kokemuksia, muistoja entisajan vauvan hoidosta ylipäätään olisi mukava lukea. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu