Ei enää lähdeveroa!

Ukkoni ehti nuoruudessaan tehdä muutaman vuoden töitä Suomessa, suurin osa eläkkeestä on tullut Ruotsista.

Niistä muutamasta vaivaisesta saturaisesta, jotka hän on saanut Suomesta eläkettä, hän on joutunut monet vuodet maksamaan 35 % lähdeveroa. Nyt ne eivät Suomesta enää saa pidättää sitä veroa. Jotakin hyötyä siitä kuitenkin on ollut, kun kuulumme EU:hun!
2235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

etten saa eläkettä töistä mitä olen tehnyt Suomessa ennenkuin täytin 24-vuotta.
Täällä Ruotsissa sairaskassa sanoo että pitäähän niitten maksaa. Mutta en jaksa alkaa taistella asianajan avulla noita vaivaisia pennejä, enempi menee varmaan asianajajalle kuin mitä tulisin saamaan, jos tulisin lainkaan saamaan penniäkään. Suomessa ne aina keksii jotain verukkeita.

Äänestä
  • Muutin Ruotsiin ennen kuin täytin 23 v. Minäkään en tule saamaan sieltä mitään. Muistan ne kaikki karmeat kesäaamut, kun kävin kesätöissä siellä, kun pyöräilin töihin. Kun nuorena ei kerinnyt nukkumaan öisin, olisi halunnut heittäytyä jokaiselle vihreälle kentälle nukkumaan työmatkalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eläkeläisen muija kirjoitti:

Ukkoni ehti nuoruudessaan tehdä muutaman vuoden töitä Suomessa, suurin osa eläkkeestä on tullut Ruotsista.

Niistä muutamasta vaivaisesta saturaisesta, jotka hän on saanut Suomesta eläkettä, hän on joutunut monet vuodet maksamaan 35 % lähdeveroa. Nyt ne eivät Suomesta enää saa pidättää sitä veroa. Jotakin hyötyä siitä kuitenkin on ollut, kun kuulumme EU:hun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu