Mites on tytöt?

Moi!

Pakko purkaa vähän sydäntäni tänne, ku ei mihinkään muuallekaan uskalla!

Jos saisin sinut, olisin ikionnellinen. Haaveilen sinusta päivittäin, vajoan sohvalle kaunista musiikkia kuunnellen ajatellen sinua kanssani kävelemässä kukkapelloilla, katslemassa käsikädesä kuinka aurinko laskee järven taakse. Näen sinusta unta jok´ikinen yö, olen miettinyt sinua, itkenyt puolestasi, mutta et ain ole minua vielä huomannut. Mutta ehkä sekin päivä joskus koittaa?

Toivoisin voivani ottaa sinut syliin, hyväillä kauniita hiuksiasi, suudella ihania huuliasi, voisit nukkua kainalossani ikuisesti, voisit surun murtamana valuttaa kyynelesi olkapäätäni vasten ja olisin tukenasi aina, elämän loppuun asti. Olisin valmis viettämään koko loppuelämäsi sinun kanssasi ja yhdessä kohtaisimme ilon ja surun hetket rintarinnan.:D

Sinut nähdesäni olen kuin taivaassa, ja ympäriltäni katoaa kaikki muu. Ilosta palavat silmäsi ovat kauneinta mitä tiedän, vaaleat hiuksesi saavat sinut näyttämään enkeliltä, luulen sinun olevankin enkeli, sillä ei noin kaunista ja täydellistä kokonaisuutta ole missään muussa paikassa kuin taivaassa. Sisäinen ja ulkoinen kauneutesi on minulle täydellinen, en edes tiedä olisinko tarpeeksi hyvä sinulle elää rinnallasi? Voisin kuolla puolestasi ja tekisin mitä vain puolestasi.

Sinua katsellessa ei voi olla muuta kuin onnellinen. Katsoessani sinuun käännät pääsi tännepäin ja katseemme kohtaavat ja hymyilet minulle kauniisti, tunnen taas olevani taivaassa, sydämeni hakkaa hullunlailla ja vatsani tuntuu oudolta. Äänesi on jumalallinen kun sanot minulle moi, vastatessani takaisin ääneni tuntuu oudun pieneltä ja minua alkaa pyörryttämään, ja äkkiä oletkin jo kävelly käytävän päähän ja pois ovesta.

Toivoisin vain sinua, ajatuksissani ei pyöri mikään muu kuin sinä, jospa voisit huomata minut ja voisimme olle toistemme kanssa koko loppuelämä. :-> tosin tämä saattaa olla vain kaukainen unelma täydellisestä sinusta, jota unelmoin ja palvon kaikin tavoin.

Sori tosta, oli vain pakko kirjoitta johonkin että helpottais vähäsen:D Teistä varmaan tuntuu oudolta että poika kirjoitta tällasta, mutta tällainen mä olen.

Elikkäs toi mitä mä kirjoitin, tunnen todellakin erästä tyttöä kohtaa. Meillä on ollut silmäpeliä vähän ja sanotaan useasti että moi. Mutta en uskalla mennä hänen luokse ja alkaan puhumaan. En vain keksi mitään sanottavaa. Luulenpa etä olen ihastunut korviani myöten.

Miten teidän mielestä, pitäisikö minun mennä puhumaan ihastukselleni ja pyytää vaikka leffaan? En vain uskalla? Eniten pelkään sitä ettei tyttö suostu treffeille ja masentuisin varmasti aika paljon. Mutta luulen tytönkin olevan minuun ihastunut. :) En vain uskalla mennä puhumaan.

mitä pitäisi tehdä??

Saatoi olla sekava, mutta toi kaikki tuli suoraan sydämestä!

Ainiin, mitä tytöt tykkäävät tällasesta pojasta joka haaveilee paljon, on aika romanttinen. Lisäksi urheilen paljon, käyn salilla ja pelaan jääkiekkoa ja tietty käyn myös lenkillä. 187/85 ovat mittani:)

Arvostan todella paljon jos joku jaksoi lukea kokonaan tekstini.

Ja viel hyvää alkavaa viikkoa kaikille. :D Vrsinkin tytöille: olette ihania, ilman teitä ei voisi elää:-)
191560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jos ton tekstin antaisit sille tytölle niin...Tod. koskettavaa tekstiä,ei voi muuta sanoa
Tavallaan mulla on sama tilanne vaikka oonkin tyttö...XD

Äänestä

moi!

vaikutat erittäin mukavalta ja kiinnostavalta tyypiltä.
voitko antaa oman sähköposti osoitteesi?

tässä minun: [email protected]
kirjoittelemisiin =)

Äänestä
  • Hei!

    En valitettavasti tykkää kirjoitella sähköpostissa, mutta minulta löytyy kyllä mese jos kiinnostaa? Juttelukavereita ei ole koskaan liikaa:D

    Niin ja kiinnostaa vain se että kuinka vanha olet?

    Äänestä

  • Poika89 oulusta kirjoitti:

    Hei!

    En valitettavasti tykkää kirjoitella sähköpostissa, mutta minulta löytyy kyllä mese jos kiinnostaa? Juttelukavereita ei ole koskaan liikaa:D

    Niin ja kiinnostaa vain se että kuinka vanha olet?

    moi!

    niin kysyit mun ikää...oon 13

    mun mese: [email protected]

    Äänestä

Tuli ihan kylmät väreet. :)

Äänestä

varsinkaan eräs tyhmä teini-pissis joka leikkii poikien tunteilla törkeesti. asuu muuten turussa.

Äänestä

suorastaan söpöä

Äänestä

Moi!

Toi oli kyllä kauneinta mitä olen kuullut pojan sanovan. Tämä pelasti päiväni, sillä on näköjään vieläkin sinuntapaisia poikia. Toivottavasti minulle löytyy samanlainen:D

Voit olla varma että sinusta tulee hyvä mies ja hyvä isä. (?)

Olisipa maailma pullollaan samanlaisia miehia. XD

Äänestä
  • Tyyppihän on voinu kopsata koko jutun netistä.
    "Ainiin, mitä tytöt tykkäävät tällasesta pojasta joka haaveilee paljon, on aika romanttinen. Lisäksi urheilen paljon, käyn salilla ja pelaan jääkiekkoa ja tietty käyn myös lenkillä. 187/85 ovat mittani:) "

    Kamalaa kliseisyyttä!!!

    Äänestä

Teksti oli kuin omia ajatuksiani. En vain itse saa muutettua ajatuksiani sanoiksi ja ilmaistuksi muille. Hyvä tietää, että on muitakin jotka ajattelevat tällä tavalla.

Toisaalta, tännekin on niin helppoa kertoa ihan mitä sattuu, joten kirjoituksen todenperäisyydestä voi olla montaa mieltä.

Äänestä
  • Moi!

    Kiva jos olet ihastunut/rakastunut johonkin. Niinkuin sanoit tänne tosiaan voi kertoa mitä vain ja todenperäisyydestäkin voi olla monta mieltä. Jokainen käsitelköön sen miten parhaaksi näkee. En kirjoittanut tänne siksi että te saatte arvella ja intellä että onkohan toi teksti ton pojan kirjoittamaa vai ei. Teksti on todella itseni kirjoittamaa ja kirjoitin sen vain siksi tänne että saisin vähän helpotettua oloani tekstin muodossa.

    Elikkäs jokainen käsitelköön kirjoituksen miten vain:D täällä internetissähän ei voi luottaa mihinkään??eiks niin??

    No hyvää jatkoa sullekin:-> Ja koita vain rohkeasti mennä puhumaan ihastuksellesi. itsekin aion ihan kohta yrittää...

    Äänestä

En ois osannu paremmin sanoa :)

Äänestä

Voi, totta kai jaksoin lukea viestisi! Se oli niin ihana... Hän tulee olemaan ikionnellinen, kun kerrot hänelle tunteistasi. Ja vaikka saisitkin pakit niin ei tuo sinun tunteiden vuodatus voi ketään kylmäksi jättää.. :) Elikkäs mene vaan juttelemaan sille enkelille, siitähän voi seurata vaikka mitä!!

Äänestä
  • Ihan ensiksi voisit tarkastaa kieliopin ja sanamuodot. Virheet olivat vähän noloja.

    Toiseksi, tunnetko edes koko tyttöä? Hän saattaa nimittäin säikähtää, jos menet tunnustamaan rakkauttasi ja tunteitasi noin kiihkeästi. Etenkin jos hän ei ole tajunnut kiinnostustasi.

    Sain kylmiä väreitä lähinnä huonosta kielestä...

    Äänestä

  • Kyyniset kaupunkilaistytöt kirjoitti:

    Ihan ensiksi voisit tarkastaa kieliopin ja sanamuodot. Virheet olivat vähän noloja.

    Toiseksi, tunnetko edes koko tyttöä? Hän saattaa nimittäin säikähtää, jos menet tunnustamaan rakkauttasi ja tunteitasi noin kiihkeästi. Etenkin jos hän ei ole tajunnut kiinnostustasi.

    Sain kylmiä väreitä lähinnä huonosta kielestä...

    Sinä, juuri sinä siinä joka valitit kirjoitusvirheistä. Ei se ole pääasia, sitäpaitsi tuskin hän mitään kirjoitettua lappua tälle tytölle antaisi, vaan puhuisi ihan face to face. Rasittaa tuollaiset wnb äidinkielenopettajat, eikö teillä ole muuta tekemistä??

    Äänestä

  • hejhurmårdu kirjoitti:

    Mistäs sen tietää, jospa hän päättääkin kirjouttaa tytölle rakkauskirjeen. Ja silloin olisi ihan mukavaa jos siitä saisi selvääkin.
    Eikö itselläsi ole muuta tekemistä kuin urputtaa niille jotka arvostavat hyvää kieltä?

    Äänestä

  • tjatta kirjoitti:

    Mutta miksi olet noin negatiivinen? Eikö elämä hymyile? Älä huoli, kyllä se siitä :)

    Äänestä

  • hejhurmårdu kirjoitti:

    Mutta miksi olet noin negatiivinen? Eikö elämä hymyile? Älä huoli, kyllä se siitä :)

    En itse kokenut olevani negatiivinen. Kunhan sanoin mielipiteeni. Itse asiassa en ole ikinä elänyt niin mukavasti kuin nyt. Olen iloinen ihminen, kiitos kysymästä :)

    Äänestä

Aww.. toi oli tosi ihanaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poika89 oulusta kirjoitti:

Moi!

Pakko purkaa vähän sydäntäni tänne, ku ei mihinkään muuallekaan uskalla!

Jos saisin sinut, olisin ikionnellinen. Haaveilen sinusta päivittäin, vajoan sohvalle kaunista musiikkia kuunnellen ajatellen sinua kanssani kävelemässä kukkapelloilla, katslemassa käsikädesä kuinka aurinko laskee järven taakse. Näen sinusta unta jok´ikinen yö, olen miettinyt sinua, itkenyt puolestasi, mutta et ain ole minua vielä huomannut. Mutta ehkä sekin päivä joskus koittaa?

Toivoisin voivani ottaa sinut syliin, hyväillä kauniita hiuksiasi, suudella ihania huuliasi, voisit nukkua kainalossani ikuisesti, voisit surun murtamana valuttaa kyynelesi olkapäätäni vasten ja olisin tukenasi aina, elämän loppuun asti. Olisin valmis viettämään koko loppuelämäsi sinun kanssasi ja yhdessä kohtaisimme ilon ja surun hetket rintarinnan.:D

Sinut nähdesäni olen kuin taivaassa, ja ympäriltäni katoaa kaikki muu. Ilosta palavat silmäsi ovat kauneinta mitä tiedän, vaaleat hiuksesi saavat sinut näyttämään enkeliltä, luulen sinun olevankin enkeli, sillä ei noin kaunista ja täydellistä kokonaisuutta ole missään muussa paikassa kuin taivaassa. Sisäinen ja ulkoinen kauneutesi on minulle täydellinen, en edes tiedä olisinko tarpeeksi hyvä sinulle elää rinnallasi? Voisin kuolla puolestasi ja tekisin mitä vain puolestasi.

Sinua katsellessa ei voi olla muuta kuin onnellinen. Katsoessani sinuun käännät pääsi tännepäin ja katseemme kohtaavat ja hymyilet minulle kauniisti, tunnen taas olevani taivaassa, sydämeni hakkaa hullunlailla ja vatsani tuntuu oudolta. Äänesi on jumalallinen kun sanot minulle moi, vastatessani takaisin ääneni tuntuu oudun pieneltä ja minua alkaa pyörryttämään, ja äkkiä oletkin jo kävelly käytävän päähän ja pois ovesta.

Toivoisin vain sinua, ajatuksissani ei pyöri mikään muu kuin sinä, jospa voisit huomata minut ja voisimme olle toistemme kanssa koko loppuelämä. :-> tosin tämä saattaa olla vain kaukainen unelma täydellisestä sinusta, jota unelmoin ja palvon kaikin tavoin.

Sori tosta, oli vain pakko kirjoitta johonkin että helpottais vähäsen:D Teistä varmaan tuntuu oudolta että poika kirjoitta tällasta, mutta tällainen mä olen.

Elikkäs toi mitä mä kirjoitin, tunnen todellakin erästä tyttöä kohtaa. Meillä on ollut silmäpeliä vähän ja sanotaan useasti että moi. Mutta en uskalla mennä hänen luokse ja alkaan puhumaan. En vain keksi mitään sanottavaa. Luulenpa etä olen ihastunut korviani myöten.

Miten teidän mielestä, pitäisikö minun mennä puhumaan ihastukselleni ja pyytää vaikka leffaan? En vain uskalla? Eniten pelkään sitä ettei tyttö suostu treffeille ja masentuisin varmasti aika paljon. Mutta luulen tytönkin olevan minuun ihastunut. :) En vain uskalla mennä puhumaan.

mitä pitäisi tehdä??

Saatoi olla sekava, mutta toi kaikki tuli suoraan sydämestä!

Ainiin, mitä tytöt tykkäävät tällasesta pojasta joka haaveilee paljon, on aika romanttinen. Lisäksi urheilen paljon, käyn salilla ja pelaan jääkiekkoa ja tietty käyn myös lenkillä. 187/85 ovat mittani:)

Arvostan todella paljon jos joku jaksoi lukea kokonaan tekstini.

Ja viel hyvää alkavaa viikkoa kaikille. :D Vrsinkin tytöille: olette ihania, ilman teitä ei voisi elää:-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu