pudonnut 409 miljoonaa dollaria!! Tästäkö johtuu hintojen alennus?
Taitaa olla loppulasku alkanut. Luulen että GM ei kauan tällaista katsele.
Taitaa olla loppulasku alkanut. Luulen että GM ei kauan tällaista katsele.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Opeleiden hinnanpudotus Suomessa johtui siitä, kun Saksasta käsin ilmoitettiin Suomen maahantuojalle, että hintoja tiputetaan nämä tietyt prosenttimäärät. Oli laskelmoitu, että laskun aiheuttama julkisuus ja "valmiiksi tingityt hinnat" (kuten liikkeet tyrkyttävät) kasvattaisivat myyntiä. Saksassa on lähtövarastossa huima määrä autoja, mitkä eivät mene kaupaksi. Yllätys ei varmaankaan ole kenellekään suuri, että Suomeen tulevat ne vanhimmat ja pisimpään seisoneet kappaleet. Tosin ovathan niissä takuut silti kunnossa, mutta kuitenkin parhaimmillaan yli vuoden vanhaa seisokkitavaraa.
Kertauksen vuoksi vielä kerran:
Saksasta pääkonttori määräsi hinnan laskun Suomessa jota maahantuoja tottelee, sanovat "luotettavat" piirimyyjät sitten mitä tahansa.
Oletko sinä se sama kaveri, jolla oli suorat yhteydet Opelin "pääkonttoriin".
Ja vielä kerran, paskapuhetta!
Vaan täyttä totta. Miksi ihmeessä maahantuoja yhtäkkiä päättäisikin alentaa hintoja aikana, kun kaikki hinnat kallistuvat koko ajan. Voi voi.
Jos GM:n myyntitulos putoaa noin hirveän dollarimäärän niin tuskinpa sitä Suomen myynnillä korjataan mihinkään. GM:n tulosten lasku oli Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa huimaa tasoa. Tajutkaa nyt tampiot ettei sitä Suomen muutan sadan auton vuosimyynnillä nosteta yhtään mihinkään. Ei GM talouttaan yritä täällä pingviinin suolaisessa kylmässä pyllyssä korjata. Merkityksetön maa Saksan ja USAN rinnalla. Opelin hinnanlasku ei perustu saksalaisten antamiin käskyihin vaan Suomen maahantuojan alentamiin kustannuksiin.
on kohta entinen merkki!
Jospa se onkin niin, että muut merkit ovat laatuunsa nähden ylihinnoiteltuja; Opel otti askeleen kuluttajaystävällisempään suuntaan. Ostin Astran elokuussa 1998, nykyinen "nettohinta" taitaapi olla samoissa lukemissa kuin silloinen tingitty hinta.
Taivas ja maa voivat kadota, Opel-kauppa vain käy.
Kauppiaat vain joutuvat laskemaan hintojansa.
Ei ole vaikea ennustaa, että Opeleiden myynti tulee lisääntymään entisestään uusien kuluttajaystävällisempien hintojen myötä. Opeleiden ajettavuus, taloudellisuus, turvallisuus ja varustelu on parantunut entisestään viime vuosina. Ja olihan Opel Astra jälleen viime vuonna Suomen eniten myyty automalli. Kyllä kansa tietää!
Kyllä kansa tiesi jo 70-luvulla......... Lada: itä naapurimme ihme oli ylivoimasesti myydyin (auto). Kaikkihan sen tiedämme se oli täysi PASKA... eli yksi yksi=****
Ruotsi: Zafira 1.8 Elegance SEK 194.800
Suomi: FIM 174.000
http://www.opelsverige.com/
On Opel miten hyvä tahansa, on se Suomen hintatasolla suhteellisen hyvä ostos. Astraa ja Zafiraa kuulemma myytäisiin enemmänkin, mutta kun niitä ei saada. Kaikki mitä saadaan menee heti. ELI täytyy sen aika hyvä ostos olla, jos vuosia on ollut myydyin!!!