tyhmä kysymys

nuorena pitkään tollanen ,mut se auttaa sitten muutaman vuoden päästä ja etenkin nyt kun olen 45
olen aika nuoren näköinen ja kyllä naisille
kelpaa....oota vaan.

oletpas tehnyt kärpäsestä härkäsen. ei kukaan muutu yhdessä yössä, toiset ennemmin ja toiset myöhemmin. itsekin muistan kun jo ala-asteella osa luokkakavereista alkoi saada karvoitusta ym, mutta minä en. musta tuntuu että olin sun ikäsenä ihan samassa tilanteessa. ei se kuitenkaan mitenkään stressannut. nyt vähän vanhempana kun katselee 14-vuotiaita niin kaikki näyttää ihan skideiltä, huolimatta siitä kuinka kehittinyt tai kehittymätön sitä on.
ja sen verran voin sanoa että rippileirillä on kyllä muutakin tekemistä kuin ihmetellä jonkun munakarvoja. terveydenhoitajalle voit ihan hyvin puhua tuosta asiasta, jos se sinua edelleen vaivaa. on mahdollista mutta hyvin harvinaista että murrosikä ei lähde itsestään käyntiin, jolloin se käynnistetään yksinkertaisella hormonihoidolla. eli parilla pillerillä sekin homma hoituu. mutta ei siihen ole tarvetta jos puberteettisi kuitenkin vuoden parin sisällä lähtee käyntiin.
kyllä minäkin sitten lukiossa kasvoin miltei kaksimetriseksi...

käydä vaikka terveydenhoitajan juttusilla kaiken varmuuden vuoksi. Ei ehkä niin siksi, että 14 vuotta ja pikkuhiljaa alkanut murrosikä olisi nyt niin epätavallista (en ole kuitenkaan terveydenhuollon ammattilainen, joten tuo on vain sellainen yleinen arvio), sen varalta vain, että on "hoitosuhde" olemassa jonkun ammattilaisen kanssa, jonka puoleen voi sitten halutessaan kääntyä tai joka voi pyytää luokseen käymään uudestaan esim. vuoden tai puolen vuoden päästä.

Miespuolisillahan alkaa murrosikä vähän naispuolisia myöhemmin, yleisimmin ja paljon vaihdellen muistaakseni joskus 12 ikävuoden jälkeen ja jatkuu pitkälle siitä eteenpäin, olen tainnut lukea joskus jopa lähes 20 ikävuodesta, kun taas naispuolisilla murrosikä taitaa alkaa yleisimmin jo noin 12 ikävuoden tienoilla ja vastaavasti päättyä aiemmin kuin miespuolisilla.

Terveydenhoitajakäynti saattaa tuntua ajatuksena tietenkin erikoiselta (muistelen omaa lääkärivierailua 14 vuotiaana), etenkin jos joutuu puhumaan asioista joista ei ole vielä niin paljon kellekään puhunut, mutta kun ajattelee käynnin olevan oman terveyden valveutunutta huomioimista ja käynnin olevan ohi hyvässä tapauksessa 15 minuutin jälkeen, niin se voi tehdä jo ajatuksen käynnistä helpommaksi. Ja tottahan on myös se, että terveydenhoitajat tekevät vain työtään ja keskittyvät vastaanotolla siihen, kun taas vastaanotolle tuleva saattaa (ihmiselle monesti luonnollisella tavalla) pyöritellä mielessään paljon muitakin asioita. Muistan kyllä itse, ettei se 14 vuotiaana ollut niin helppoa, ja ehkei se ole mutkatonta ikinä, ainahan sitä on tietyllä tavalla varautunut omien yksityisten asioiden suhteen. Myöhemmin sitä vain ehkä sijoittaa asiat eri suuruusluokkaan, niin luulen.

Sen vielä mainitsen, että yksilöillä on vanhemmaksi tultuaankin vielä nimensä mukaisesti yksilöllisiä eroja. Voin kertoa tässä aivan julkisesti! oman yksilöllisen ominaisuuden: vähäiset kainalokarvat, jotka jäivät tuolle sanoisinko vähäiselle "kehityksenasteelle" jostain noin 16-18 vuotiaasta lähtien. Mutta mikä onkaan se taso, johon tuota määrää vertaisin; ei sellaista ole olemassakaan, on vain kaikenlaisia mielikuvia mitä minkäkin osan kehosta pitäisi mukamas olla, ja alkunsa ne mielikuvat saattavat saada hyvinkin vain muutamista vähäisistä esimerkeistä.

eli mä olin aikoinaan yx ensimmäisistä, joilla alko murrosikä, tuli äänen murros ja alko karvat ja mulkku kasvaa. Arvaa oliko kiva kun ne joila ei vielä ollu alkanu tuli suihkun viereen ilkkumaan, että kato mimmonen tolla on...sen jälkeen en käynyt suihkussa tuntien jälkeen vähään aikaan ollenkaan. Sitten kun musiikkitunneilta sai vapautusta kun oli äänenmurros, niin samat paskapäät tuli ilkkumaan, että mä vaan pinnaan. Aika kultaa muistot mutta kyllä ne siellä pohjalla on jäljellä...

Minun poikani 14 v. alkoi noin vuosi sitten valittaa ettei ole tapahtunut mitään eikä missään. Se oli aivan totta, sillä hän oli kuin pieni poika ja oli asiasta todella murheellinen. Yritin lohduttaa sitä samaa mitä aina: aikanaan!

Hän oli niin lohduton, että alkoi puhua hormoneista kun hävetti ettei voi näyttäytyä koulussa, treeneissä jne.

Nyt noin 6 kk sitten alkoi tapahtua: pituuskasvu on ollut huimaa, ääni on muuttunut, karvoitusta tullut jne., eikä valita asiasta enää.

Joten pyydän, että yrität olla kärsivällinen, sillä sinun aikasi tulee, se tulee KAIKILLE aikanaan!!!