Laparoskopia??

Ei toinna pelätä. Itselleni tehtiin Laparoskopia puoli vuotta sitten, navan alapuolelle pieni viilto ja siitä sisään. Ainoa juttu oli jälkeenpäin että tikin pätkä tuli haavasta ulos jota sitten jopa kolmeen eri kertaan leikkasin itse saksilla, kyse siis itsesulavasta tikistä, mutta ei muuta, ei kannata jännittää :)

periaateessa kai ihan hyvin (tekivät kolmea viiltoa)
Olin vain tosi kipeä sen jälkeen....kaksi kertaa tehty.
toinen oli helpompi.
Mulla myös itsestään sulavat tikit.

Moi

olin laparoskopiassa 2 kk sitten ja hyvin meni.
3 viiltoa vatsassa, joista yksi oli navassa.
Osastolla oli tosi hieno henkilökunta (kättärillä hgissä). Joten rohkealla mielellä vaan ja jos hiemankin jännittää niin siitä voi mainita hoitohenkilökunnalle, he aivan varmasti huomioivat sen.
Tsemppiä sinulle!

kiitos vastauksista:) kaikkein eniten pelottaa se nukutus, tai se tipan laitto käteen... olen piikkikammoinen... sattuiko se paljon? ajattelin mennä aiemmin sairaalaan jotta saisin puudutuksen käteen, ootteko saanu puudutuksen? toimiko? ja entäs seuraava päivä? kauan jouduitte olemaan kotona?

Minulla takana tänään suoritettu laparoskopia, joten ihan kamalasti en osaa kertoa toipumisesta mutta itse toimenpide on siis hyvässä muistissa.

Leikkaus oli yhdeksän aikaan, joten puoli kasin maissa menin sairaalaan, siellä puettiin ylle sairaalavaatteet ja otettiin pieni verinäyte sekä mahan iholle laitetiin pistos veritukosten estämiseksi. Tämän jälkeen sain esilääkkeen, joka rauhoitti hieman, mutta ei vienyt kokonaan pelkoani pois. Minäkin jännitin siis aivan kamalasti! Tämän jälkeen odoteltiin hetki kunnes mua alettiin kärrätä leikkaussaliin. Itkin matkalla aika hysteerisesti ja vielä salissakin itku jatkui. Hoitohenkilökunta oli kuitenkin tosi ihanaa ja rauhoitteli parhaansa mukaan. Salissa mut kytkettiin koneisiin ja laitettiin se kanyyli käteen. Pelkäsin tämän laittoa itsekin koska luulin sen sattuvan paljon enemmän. Tuntui vaan pieni nipistys ja se oli paikoillaan. Ei kannata pelätä sitä, ei siihen puudustusta tarvita. Kanyylin kautta sain sitten kipulääkettä ja kovasti pelkäämäni nukutusaineen. Muistan kun aine virtasi kanyyliin, sain maskin naamalleni ja ajattelin ettei tämä mitään vaikuta. Seuraava muistikuva onkin sitten heräämöstä. :)

Heräämössä tarkkailtiin pulssia ja verenpainetta sekä happipitoisuutta. Sain kipulääkettä suoneen muutaman kerran kun valitin kipuja. Tunsin oloni huonovointiseksi, jonka johdosta sain myös pahoinvointilääkettä. Nämä alkoivat väsyttää ja olinkin loppuajan heräämössä vähän horroksessa. 2h heräämöön tulon jälkeen pääsin takaisin osastolle.

Osastolla sain hiukan vettä suun kostukkeeksi ja tippa virtasi käteen. Olo oli vähän sekava vielä muutaman tunnin ja väsymys painoi, torkuin siinä siis aika pitkälti jonnekin kolmeen saakka. Lääkäri kävi jossain vaiheessa moikkaamassa ja hoitajat todella tiheesti kyselemässä kuulumisia. Maha oli aika kipeä, neljä viiltoa sinne tehtiin.

Kotiin pääsin lähtemään vielä samana iltana seitsemän maissa, kunhan vaan olin ensin saanut pissattua. Tässä menikin hetki, tuntui kuin taito olisi kokonaan unohtunut. :)

Kotimatka sujui suhteellisen rauhallisesti, vaikka maha olikin kipeä. Vatsa on aika kipeä siis vieläkin vaikka särkylääkettä olen ottanut. Siksi tässä hereillä vielä olenkin kun makuuasento ei oikein tee hyvää. Hartiapistostakin on alkanut nyt loppuillasta ilmaantumaan. Mutta kaipa tämä tästä, kun vaan pääsis nukkumaan. Viime yönä kun nukuin parisen tuntia sillä jännitin leikkausta niin kovasti.

Niin ja sairaslomaa mulle kirjoitettiin viikko, toivottavasti menee siihen mennessä kaikki kivut sit oikeesti kans ohi.

moi.olin toissapäivänä kyseisessä toimenpiteessä. kaikki sujui hyvin...navan alla viilto, ja alempana apureikä tms. Kaikki sujui oikein hyvin, eikä kannata siis turhaan pelätä. ainut juttu mikä mulla on nyt ongelmana, on kamalat säryt koko yläkropassa (johtuvat kaasusta jota mahaan pumpattiin).mutta nekin menee noilla lääkkeillä pois ajan kanssa.

Hei, olin laparoskopiassa kolme päivää sitten. Pelkäsin toimenpidettä ja ylipäätänsä sairaalaan menoa aivan valtavasti mutta kaikki meni hyvin. Menin aamupäivästä polille ja jouduin odottelemaan siellä toimenpidettä lähes kolme tuntia. Ennen leikkausta keskustelin vielä leikkaavan lääkärin kanssa. Olin niin jännittynyt, että sain rauhoittavan lääkkeen, mutta ei se tainut paljon rauhoittaa. ;)Muistan kun kävelin leikkaussaliin, nousin leikkauspöydälle ja sen kun kanyyli laitettiin käteen. Kanyylin laitto ei sattunut, joten ei kannata pelätä. Muistan vielä kun minulle näytettiin maskia ja samantien olen nukahtanut. Heräsin heräämöstä noin neljä tuntia leikkaussaliin menon jälkeen. Olin niin tokkurassa, että minut vietiin osastolle selviämään jonne jäin myös yöksi. Pahoinvointia ja kovia kipuja ei ollut. Ylösnouseminen oli vaikeaa mutta pääsin käymään jo illalla vessassa. Heti seuraavana aamuna pääsin kotiin. Olen toipunut hyvin, leikkausarvet ovat vielä vähän hellät mutta kipuja ei juurikaan ole. Minulla on neljä haavaa ja ne ovat oikein nätit pienet viillot, joissa on itsesulavat tikit. Sairaslomaa sain viikon verran. Jatkan vielä kolme kuukautta hormonihoitoa,koska kaikkea endoa eivät saaneet pois. Kolmen kuukauden kuluttua on kontrollikäynti, jossa selviää mikä endon tilanne on ja sitten täytyy alkaa miettimään jatkoa..yritetäänkö raskautta vai jatketaanko pillereitä. Voimia kaikille toimenpiteeseen meneville! Hyvin se menee, lääkärit kyllä osaavat tehtävänsä!

Itselle tehdään tuo kyseinen leikkaus ensi viikolla. Jännittää kovasti, ja mietin, että olitteko te muut yksin sairaalassa vai oliko teillä puoliso tai joku muu läheinen mukana? Minua jännittää kovasti varsinkin se, jos sinne pitää mennä aivan yksin ja herätä heräämöstä yksin. Onko siis mahdollista saada ottaa joku läheinen mukaan ja kuinka paljon hän saa olla läsnä koko sairaalassaolon ajan?

Pikaisia vastauksia kiitos...

Olin perjantaina laparoskopiassa, jossa katsottiin onko endoa ( ei näkynyt) ja poistettiin pieni (2cm) dermoidikysta. Samana päivänä matkustin autossa 4h eikä ollut paha juttu. Seuraavana päivänä eli lauantaina olin jo yo-juhlissa. Illalla olin tosi väsynyt, mutta selvisin päivästä. Ja kävelemäänhän he kehoittivat mua ainakin tosiaan jo seuraavana päivänä.. Nyt operaatiosta kulunut 4 päivää ja kävely on vieläkin vähän vaivalloista, mutta paranemaan päin!! Kaikista kauheinta on se kaasu mitä mahaan laitetaan näkyvyyden parantamiseksi. Siitä johtuva hartiapistos oli riesana muutaman päivän... Turvonnut on maha vieläkin.. Siksikin hankala kävellä. Näläntunnetta en oo tuntenut vieläkään, mutta pakko yrittää jotain syödä, ettei olo tule heikommaksi! :) Heräämö ei ollut ainakaan mun mielestä mitenkään kamala paikka :D Itse muistan heräämössä, kun itku tuli silmään ja ihana hoitaja kysyi, että mikä hätänä, niin yritin kai siihen vastata, että kun en tiedä mitä sieltä löytyi... Ja helpotus oli suuri sitten kun lääkäri tuli osastolle kertomaan, ettei mitään kamalaa löytynytkään!!! Hyvä kokemus kaikenkaikkiaan. :) Ei kannata pelätä! Jokaisella toki yksilöllinen. Mutta hyvinkin voi mennä ja todennäköisesti menee! Palautuminen on suhteellisen nopeaa:) Kipulääkkeitä kannattaa syödä, koska ne auttavat parantumaan (kipusyyt eivät ole niin herkistyneinä koko ajan.) Toivottavasti tästä oli apua jollekkin. :)

Vastaan nyt minäkin kun sen verran tuoreessa muistissa on. Tätä ei kannata lukea jos haluaa kuulla vain hyvin menneistä leikkauksista... :D

Leikkaus oli siis pe, jolloin menin osastolle 7.00. Sain kuulla että olin viimeinen jonossa, joten leikkaus olisi vasta puolen päivän maissa, eli odottelua tiedossa... Vähän ennen omaa aikaa sain sitten rauhottavan esilääkkeen, ja pötköttelin sängyllä ja odotin omaa vuoroa. Jossain vaiheessa hoitsu tuli hakemaan ja köpöttelin leikkaussaliin. No, siinä ovella sainkin kuulla että hätäsektio tulossa joten mun aika siirtyi. Uusi yritys siinä reilu tunnin päästä, jolloin päästiin toimiin. Ei muuten kovin mukavaa kun esilääkkeiden tehot hiipuneet, eli jännitys oli jo palannut.

Ei muuta kun pöydälle, tippa käteen ja muutkin narut kiinni. Ihanat lämmitetyt peitot päälle! Hoitsu toi happimaskin ja pyysi ottamaan kunnon hönkäsyjä samalla kun nukutusaine tuikattiin. Ehdin jo ajatella ettei lääke auta, kun tuntui menevän niin kauan, mutta sitten oli morjens.
Heräsin iltapäivällä heräämössä, hoitsut kyseli kipuja, kerroin että oksettaa joten sain kipu ja pahoinvointilääkkeet. Pari tuntia makoilin vielä siellä, välillä vaihdettiin lakanat ja suojat kun vuosin niin paljon, katetri oli myös laitettu, sen tajusin vasta myöhemmin.

Osastolla koomailin aikani, välillä hoitsu kävi kyselemässä vointia ja yritti saada nousemaan, mutta ei tullut mitään, meinasin pyörtyä. Ruokaa yritti tuputtaa mutta ei voinut syödä. Oli selvää että kotiin en lähtenyt. Illasta ja yöstä en oikeen muista mitään.
Aamulla seuraava hoitsu kävi poistamassa katetrin, olo oli jo vähän parempi. Parin tunnin päästä pyysin hoitsua mukaan vessakäynnille jossa pissaaminen onnistui hyvin. Meinattiin kotiuttaa mutta otettiin vielä verikokeet, jossa hb alhaalla, vain 88. Välillä kävi hoitsu pyörimässä, välillä lääkäri, välillä otettiin verta... Sain kuulla että koko toinen munasarja poistettiin, oli niin pahassa kunnossa. Endoa joka paikassa, isot yli puolen litran kystat.
Tutkimuksessa löytyi vatsasta verta, jota seurattiin verikokein ja ultralla, eli jäin toiseksi yöksi. Aamulla hb 84 mutta verta sama määrä eli ei lisääntynyt niin päättivät lähettää kotiin. Eli pe menin ja su pääsin pois. Nyt on ma ja olo aika karsea. Haavat on tosi siistit, eikä niihin satu, mutta muuten. Ton alhaisen hb takia pyörryttää kokoajan kun on hetkenkin pystyssä, ja mahassa tuntuu pahalta kun ikäänkun hölskyy... Tuntuu että vatsassa kaikki sisuskalutkin myllertää, jos esim vaihdan asentoa kyljeltä toiselle. Lisäksi vatsa pullottaa ja selvästi tuntee että jotain nestettä siellä on, mikä on oikeesti aika häijy tunne...

Eli toipuminen täysin kesken, toivottavasti saa toipua kotona eikä tule takapakkia ja joudu takaisin osastolle...

tittiidii , missä sut leikattiin ? mut leikattiin myös samana päivänä 24.11

Kätilöopistolla leikattiin, ja päivä oli siis 21.11 :)

Nyt alkaa elämä jo vähän voittaa, mutta pakko sanoa että kipeä on vieläkin...
Tää oli jo toinen kerta kun endoa leikattiin, ja toivottavasti ei enää tarvitse!