Näköharhoja

On sanottu, että ihan täyspäinenkin voi nähdä harhanäkyjä heräämishetkellä. Onkohan muilla vastaavaa? Näin vaimoni leijumassa ilmassa hiuksentarkkana, täyskokoisena ja oikean värisenä,vaikka tajusin hänen juuri kömpivän ylös toisella puolellani.En edes uskonut olevani unessa.
1479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla on erittäin usein herätessäni harhanäkyjä, saatan kuvitella makuuhuoneen eläimiä ja ihmisiä täyteen. Usein nousen ylös ja käyn sulkemassa oven useampaan kertaan, koska kuvittelen jonkun päässeen sisälle asuntoon. Sitten vain palaan takaisin nukkumaan kuin ei mitään, saattaa kulua useita minuutteja, joiden aikana en oikeastaan ole kunnolla edes hereillä.
On kyllä aika ikävää uneksia omasta nukkumisympäristöstä, juuri siksi, ettei tiedä, mikä on totta ja mikä unta. Minulla tätä kyllä ilmenee ainoastaan silloin, kun nukun yksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hui! kirjoitti:

On sanottu, että ihan täyspäinenkin voi nähdä harhanäkyjä heräämishetkellä. Onkohan muilla vastaavaa? Näin vaimoni leijumassa ilmassa hiuksentarkkana, täyskokoisena ja oikean värisenä,vaikka tajusin hänen juuri kömpivän ylös toisella puolellani.En edes uskonut olevani unessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu