Avaan toimiston oven. Kopiokone on päällä.
Joka puolella leijuu mystistä fosforia. Se vihertää ilmassa oudosti. Joku on pukenut ylleen kravatin; hän haluaa edustaa jotain suurta ja mahtavaa, mikä viittaisi taloudelliseen varakkuuteen. Musta verho kokoushuoneessa on aina kiehtonut minua ja niinpä päätän raottaa sitä viimein. Löydän arvokkaita museoesineitä pinottuna kirjahyllyyn. Yritän raottaa verhoa uudestaan katsoakseni tarkempaan. Silloin huomaan, kuinka tytön käsi kiertyy ympärilleni.
"Ei vielä", huudahdan.
"Oletko nähnyt uutta mekkoani", Annie tuhahtaa. "Mitä oikein räpellät?"
"Etsin salaisuuksia. Tämä työpaikka on täynnä salaisuuksia".
-Katsohan tyttö parveketta, mikä ihana
pilvilinna avautuu meren ylle. Mikä mahtava ikkuna tässä onkaan. Onko kahvi mustaa tänään, ovatko kopiot valmiita?
Annie taluttaa minut sänkyyn ja asettuu
ratsastusasentoon päälleni. Hän puristelee nännejäni niin lujaa, että joudun huutamaan. Asetumme Annien kanssa vierekkäin sohvalle. Pukumies toisesta huoneesta tulee katsomaan.
-Olkaa nyt hyvät lapset hiljempaa. Siellä on valmiita kopioita. Ovatko ne teidän?
-Joo, ovathan ne. Vastaan.
Annie juoksee edelläni ja ottaa kopiot
koneesta. Juoksemme alhaalla odottavaan autoon. Asetun kuskiksi ja ajan Annien kanssa kohti kaukaista lähiötä.
-Oliko se pukumies totta vai unta? Annie kysäisee.
-Enpä ole koskaan ajatellut.
-Pääasia, että säilymme eheinä. Mekin olemme aikanaan jossain töissä ja silloin meidänkin täytyy ehkä pukeutua pukuihin ja jakkuihin.
-Tärkeintä on olla oma itsensä, Annie toteaa.
-Mä sain taas tänään orgasmin, kehun Annielle.
Annie masturboi kaluani, kun ajan autoa.
Myöhemmin kotona:
-Nyt saat huutaa, Annie sanoo ja aloittaa
nännieni voimakkaan puristelun. Huudan, jotta talo raikaa. Naapurit heräävät onkaloissaan, mutta se ei meitä häiritse. Annie sitoo minut keittiön tuoliin ja kaivaa esiin tulitikut. Hän kasaa lautaselle paperia ja sytyttää sen palamaan. Savu leijailee ympäri huonetta. Puristumme toisiamme vasten. Siirrän lautasta lähemmäs seinää ja tuli leviää tapetille. Suutelemme toisiamme kiihkeästi ja vaikka kuulemmekin jo paloautojen lähestyvän, me makaamme yhä siinä. Me tosiaan makaamme yhä siinä. Palopukuinen mies nostaa Annien kättä, se on pahasti palanut. Äiti katsoo minua nurkasta ja toruu: -Olen aina varoittanut sinua näistä tulitikuista.
-Ei hätää äiti. Minä olen edelleen, edelleen osa tätä kaunista maata.
Joka puolella leijuu mystistä fosforia. Se vihertää ilmassa oudosti. Joku on pukenut ylleen kravatin; hän haluaa edustaa jotain suurta ja mahtavaa, mikä viittaisi taloudelliseen varakkuuteen. Musta verho kokoushuoneessa on aina kiehtonut minua ja niinpä päätän raottaa sitä viimein. Löydän arvokkaita museoesineitä pinottuna kirjahyllyyn. Yritän raottaa verhoa uudestaan katsoakseni tarkempaan. Silloin huomaan, kuinka tytön käsi kiertyy ympärilleni.
"Ei vielä", huudahdan.
"Oletko nähnyt uutta mekkoani", Annie tuhahtaa. "Mitä oikein räpellät?"
"Etsin salaisuuksia. Tämä työpaikka on täynnä salaisuuksia".
-Katsohan tyttö parveketta, mikä ihana
pilvilinna avautuu meren ylle. Mikä mahtava ikkuna tässä onkaan. Onko kahvi mustaa tänään, ovatko kopiot valmiita?
Annie taluttaa minut sänkyyn ja asettuu
ratsastusasentoon päälleni. Hän puristelee nännejäni niin lujaa, että joudun huutamaan. Asetumme Annien kanssa vierekkäin sohvalle. Pukumies toisesta huoneesta tulee katsomaan.
-Olkaa nyt hyvät lapset hiljempaa. Siellä on valmiita kopioita. Ovatko ne teidän?
-Joo, ovathan ne. Vastaan.
Annie juoksee edelläni ja ottaa kopiot
koneesta. Juoksemme alhaalla odottavaan autoon. Asetun kuskiksi ja ajan Annien kanssa kohti kaukaista lähiötä.
-Oliko se pukumies totta vai unta? Annie kysäisee.
-Enpä ole koskaan ajatellut.
-Pääasia, että säilymme eheinä. Mekin olemme aikanaan jossain töissä ja silloin meidänkin täytyy ehkä pukeutua pukuihin ja jakkuihin.
-Tärkeintä on olla oma itsensä, Annie toteaa.
-Mä sain taas tänään orgasmin, kehun Annielle.
Annie masturboi kaluani, kun ajan autoa.
Myöhemmin kotona:
-Nyt saat huutaa, Annie sanoo ja aloittaa
nännieni voimakkaan puristelun. Huudan, jotta talo raikaa. Naapurit heräävät onkaloissaan, mutta se ei meitä häiritse. Annie sitoo minut keittiön tuoliin ja kaivaa esiin tulitikut. Hän kasaa lautaselle paperia ja sytyttää sen palamaan. Savu leijailee ympäri huonetta. Puristumme toisiamme vasten. Siirrän lautasta lähemmäs seinää ja tuli leviää tapetille. Suutelemme toisiamme kiihkeästi ja vaikka kuulemmekin jo paloautojen lähestyvän, me makaamme yhä siinä. Me tosiaan makaamme yhä siinä. Palopukuinen mies nostaa Annien kättä, se on pahasti palanut. Äiti katsoo minua nurkasta ja toruu: -Olen aina varoittanut sinua näistä tulitikuista.
-Ei hätää äiti. Minä olen edelleen, edelleen osa tätä kaunista maata.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta se kai on tyypin pyrkimyskin