Ruotsinsuomalaiset eri asia kuin Suomenruotsalaiset

Miten minusta tuntuu, että täällä joidenkin ihmisten on hankala ymmärtää sitä, että Suomenruotsalaisilla ja Ruotsinsuomalaisilla on huomattava ero.

Katselin tuossa vanhoja kirjoituksia ja tätä pakkoruotsi/RKP keskustelua on käyty jo pitkään.

Miksi on niin vaikea ymmärtää että Ruotsinsuomalaiset ovat (niinkuin nimi kertoo) Ruotsissa asuvia suomalaisia. Ja Suomenruotsalaiset (kuten nimi kertoo) Suomessa asuvia ruotsinkielisiä. Vai olenko väärässä!

Me ruotsinsuomalaiset olemme aivan kuten suomalaisetkin. Itse muutin ruotsiin syyskuussa 2005 ja tunnen itseni 110 % suomalaiseksi. Olen ylpeä suomalaisuudestani ja osaksi sen takia olen täällä. Nykyinen työpaikkani tarvitsi suomentaitoista henkilöä.

En tunne olevani maanpetturi tai epäisänmaallinen millään tavalla. Maksan edelleenkin veroa/laskuja jne Suomeen.

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää että mekin olemme suomalaisia, mutta me asumme ruotsissa, jokainen eri syystä.
141359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sonja T kirjoitti:
"Miksi on niin vaikea ymmärtää että Ruotsinsuomalaiset ovat (niinkuin nimi kertoo) Ruotsissa asuvia suomalaisia.
Ja Suomenruotsalaiset (kuten nimi kertoo) Suomessa asuvia ruotsinkielisiä. Vai olenko väärässä!"

Mitenkä Ruotsissa asuvat ruotsinsuomalaiset voivat olla suomalaisia???Eivätkö he olekaan Ruotsissa asuvia suomenkielisiä?

Miten on mahdollista meinaan,että sitten Sonta T kertoo: "Suomenruotsalaiset ovat Suomessa asuvia ruotsinkielisiä".

Kahdet pelisäännöt. Eikö Ruotsissa asu ollenkaan suomenkielisiä ruotsalaisia muka!!!??

Minun tietääkseni satojen vuosien ajan.
Osan esivanhemmista ei ole koskaan ollut muuta kuin Ruotsin kansalaisia. Mistä ihmeestä he olisivat nyt suomalaisia!!!???

Järkyttävää skitsofreniaa.

Äänestä
  • ovat suomessa syntyneitä, suomalaisista vanhemmista syntyneitä jotka joutuivat lähtemmään köyhästä suomesta ruotsiin ansaitsemaan elantonsa. Ja lisäksi heidän jälkeläisensä, ehkä ruotsissa syntyneitä mutta kuitenkin suomalaisia. Ei tässä mitään kaksia pelisääntöjä ole.
    Vrt. Suomenruotsalaiset = ruotsinkielisiä joiden suku silloisen kuninkaan määräyksestä lähetettiin suomeen opettamaan metsäsuomalaisille kulttuuria ja käännyttämään metsäläiset kristinuskoon.

    Heillä on sitten äidinkieli säilynyt vaikka venäjän vallan aikana se ehkä hiukan heikkeni.

    Äänestä

  • Ruosut kirjoitti:

    ovat suomessa syntyneitä, suomalaisista vanhemmista syntyneitä jotka joutuivat lähtemmään köyhästä suomesta ruotsiin ansaitsemaan elantonsa. Ja lisäksi heidän jälkeläisensä, ehkä ruotsissa syntyneitä mutta kuitenkin suomalaisia. Ei tässä mitään kaksia pelisääntöjä ole.
    Vrt. Suomenruotsalaiset = ruotsinkielisiä joiden suku silloisen kuninkaan määräyksestä lähetettiin suomeen opettamaan metsäsuomalaisille kulttuuria ja käännyttämään metsäläiset kristinuskoon.

    Heillä on sitten äidinkieli säilynyt vaikka venäjän vallan aikana se ehkä hiukan heikkeni.

    Kävin kirjastossa täällä Suomessa ja kävin läpi Ruotsin tilastollisen vuosikirjan tietoja Ruotsin väestöstä (Svensk statistisk årsbok 2004)

    Se ei tunne mitään:
    -ruotsinsuomalaisia
    -suomenkielisiä ruotsalaisia
    -suomenkielistä vähemmistöä
    -meänkielistä vähemmistöä

    Kun muualla väestötiedot kertovat väestön kielellisen jakauman,kansalaisten äidinkielen,kielivähemmistöjen määrät jopa kunnittain niin Ruotsi ei sellaisia tietoja kerro.

    Näin ollen Sonja T:n kirjoitus on täyttä potaskaa. Jos hän voi tästä linkistä kertoa missä ovat kunnittain,joko:
    -suomenkieliset ruotsalaiset
    -ruotsinsuomalaiset
    -suomenkielinen vähemmistö

    niin kiitos vaan. Minä en löydä. Maahanmuuttajien määrät on eri asia.

    Jos ruotsinkieliset pystytään kirjaamaan kunta kunnalta Suomessa niin miksi Ruotsi ei pysty kirjaamaan suomenkielistä väestöään kunta kunnalta?

    Kai teillä ruosut kotimaastanne on tähän antaa vastaus. Muutoin Sonja T:n aloitus on tahallista harhaanjohtamista,koska jos väitetään jonkun kansanryhmän olevan olemassa niin täytyy siitä
    niin kehittyneessä valtiossa kuin RUOTSISSA LÖYTYÄ TILASTOTIEDOT MYÖS.

    Äänestä

  • suomenkielisten olemassaoloa kirjoitti:

    Kertokaa mistä kohtaa löyty Ruotsin suomenkielinen väestö:

    http://www.scb.se/templates/publdb/katLista.asp?id=2125&area=BE&date=all&selPubtype=all

    Onko tässä sellainen tilanne kuin siinä kuuluisassa Kafkan byrokratiaa kuvaavassa kirjassa,että kun ei ole olemassa ei ole olemassa.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Siis Ruotsin asukkaat kunnittain kielen mukaan.

    Suomi pystyy sellaisen tilaston antamaan. Miksi ei Ruotsi? Jopa adoptiot pystytään tilastoimaan,ihmisten etunimien yleisyys,sukupuoli;),ties mitä mutta ei kansalaisten ÄIDINKIELTÄ.

    CMOON ruosut paljastakaa nyt suomalaisille jotain mitä suomalaiset eivät ymmärrä.

    Mistä olette oppineet suomen kielen kun teidän olemassaoloa eivät Ruotsin väestötilastot edes tunnusta olevan.

    Oletteko oikeesti olemassa,vaiko oletteko Suomessa asuvia suomenruotsalaisia todellisuudessa ja vaan provoilette.

    Äänestä

  • suomenkielisten olemassaoloa kirjoitti:

    Kävin kirjastossa täällä Suomessa ja kävin läpi Ruotsin tilastollisen vuosikirjan tietoja Ruotsin väestöstä (Svensk statistisk årsbok 2004)

    Se ei tunne mitään:
    -ruotsinsuomalaisia
    -suomenkielisiä ruotsalaisia
    -suomenkielistä vähemmistöä
    -meänkielistä vähemmistöä

    Kun muualla väestötiedot kertovat väestön kielellisen jakauman,kansalaisten äidinkielen,kielivähemmistöjen määrät jopa kunnittain niin Ruotsi ei sellaisia tietoja kerro.

    Näin ollen Sonja T:n kirjoitus on täyttä potaskaa. Jos hän voi tästä linkistä kertoa missä ovat kunnittain,joko:
    -suomenkieliset ruotsalaiset
    -ruotsinsuomalaiset
    -suomenkielinen vähemmistö

    niin kiitos vaan. Minä en löydä. Maahanmuuttajien määrät on eri asia.

    Jos ruotsinkieliset pystytään kirjaamaan kunta kunnalta Suomessa niin miksi Ruotsi ei pysty kirjaamaan suomenkielistä väestöään kunta kunnalta?

    Kai teillä ruosut kotimaastanne on tähän antaa vastaus. Muutoin Sonja T:n aloitus on tahallista harhaanjohtamista,koska jos väitetään jonkun kansanryhmän olevan olemassa niin täytyy siitä
    niin kehittyneessä valtiossa kuin RUOTSISSA LÖYTYÄ TILASTOTIEDOT MYÖS.

    >Sedan den 1 april 2000 finns i Sverige fem officiellt erkända minoritetsspråk: finska, samiska, tornedalsfinska (meänkieli), jiddisch och romani (zigenarspråk). De har alla talats länge i Sverige; finska och samiska lika länge som svenska. Med svenska och teckenspråket, som också bör räknas som ett eget språk, blir det alltså sammanlagt sju inhemska språk. Därutöver kommer närmare 200 språk som talas av nya invandrargrupper, bl.a. albanska, arabiska, grekiska, persiska, polska, bosniska, serbiska, kroatiska, spanska, turkiska.<

    http://www.si.se/templates/CommonPage____69.aspx

    >Intresset för att lära sig svenska i utlandet är stort. Undervisning i svenska har länge förekommit vid utländska universitet. Drygt 200 universitet i ett fyrtiotal länder anordnar kurser i svenska. Störst utbredning har svenskundervisningen i Finland, Tyskland, USA och Ryssland.

    Äänestä

  • ruosuja ei ole olemassakaan! kirjoitti:

    Siis Ruotsin asukkaat kunnittain kielen mukaan.

    Suomi pystyy sellaisen tilaston antamaan. Miksi ei Ruotsi? Jopa adoptiot pystytään tilastoimaan,ihmisten etunimien yleisyys,sukupuoli;),ties mitä mutta ei kansalaisten ÄIDINKIELTÄ.

    CMOON ruosut paljastakaa nyt suomalaisille jotain mitä suomalaiset eivät ymmärrä.

    Mistä olette oppineet suomen kielen kun teidän olemassaoloa eivät Ruotsin väestötilastot edes tunnusta olevan.

    Oletteko oikeesti olemassa,vaiko oletteko Suomessa asuvia suomenruotsalaisia todellisuudessa ja vaan provoilette.

    että sanoo missä kukin asuu ja kunkin nimi. Mitä sillä on väliä mitä kieltä puhuu, ei yhtikäs mitään väliä.

    Ihmisten olis elettävä yhteis- huom. yhteiskunnassa eikä eritellä ihmisiä eri kasteihin ja ryhmiin.

    Mutta yksi asia on varma, että mitä useampaa kieltä puhuu sitä usemaman ihmisen kanssa voi olla tekemisissä.

    Vain metsän keskellä asuvien ja elävien ei tarvitse osata kieliä.

    Äänestä

  • eikö riitä kirjoitti:

    vaan ihmettelin sitä, miksi tälle palstalle tulee kirjoituksia asioista kuten mitä RKP on tehnyt tai pakkoruotsi. Aivan kuin nämä kyseiset ihmiset luulisivat että me olisimme siihen jotenkin vaikuttaneet tai olisimme siihen syyllisiä.

    Me emme ole vaatineet ruotsia pakolliseksi kieleksi. Me emme ole vastuussa siitä mitä RKP tekee.

    Tätä minä yritin ajaa takaa!

    Minä en tiedä miksi Ruotsi ei pysty kirjaamaan suomenkielistä väestöään kunta kunnalta. Tai jos pystyvät miksi eivät tee tai miksi ei ole julkista.

    Sen minä tiedän, että olen suomen kansalainen, asun ruotsissa. Minua ei kiinnosta mitä RKP on tehnyt tai tekee. Minä en ole asiaan vaikuttanut millään tavalla, joten on myös hieman turha tulla tänne "syyttämään" meitä RUOTSISSA ASUVIA SUOMALAISIA TAI SUOMENKIELISIÄ. (tuliko oikein).

    Pakkoruotsiinkaan en ole millään tavalla vaikuttanut. Tuntuu että täällä muutamat (?) henkilöt kirjoittelevat tälle palstalle syyttävä sormi meihin päin (siis ruotsissa asuviin suomalaisiin tai ruotsissa asuviin suomenkielisiin).

    Äänestä

huonosti selitin asian. Mutta yleisesti tarkoitin sitä että mielestäni on turhaa täällä palstalla valittaa pakkoruotsista tai RKP:n toimista.

Äänestä
  • Täällä joku tai jotkut tekee tahallaan kiusaa. He ovat ehkä niin yksikielisiä, että eivät ymmärrä edes sanaa "finlandssvenskarna", joille on oma palsta. Ikävää. Tavoittavat paremmin meidät, koska voivat kirjoittaa tänne suomeksi.

    Äänestä

  • Sopeutunut kirjoitti:

    Täällä joku tai jotkut tekee tahallaan kiusaa. He ovat ehkä niin yksikielisiä, että eivät ymmärrä edes sanaa "finlandssvenskarna", joille on oma palsta. Ikävää. Tavoittavat paremmin meidät, koska voivat kirjoittaa tänne suomeksi.

    Suomalaisilla on vain yksi äidinkieli Suomi.
    Eihän ruotsissakaan kukaan osaa suomea. Millä oikeudella vaadit Suomea kaksikieliseksi?

    Äänestä

  • aivan kuten ruotsalaisetkin kirjoitti:

    Suomalaisilla on vain yksi äidinkieli Suomi.
    Eihän ruotsissakaan kukaan osaa suomea. Millä oikeudella vaadit Suomea kaksikieliseksi?

    En ainakaan että vaatisin sinun olevan kaksikielinen. Kun sinusta ei kertakaikkiaan ole kaksikieliseksi.

    Miksi luulet että ruosut vaatisivat suomea kaksikieliseksi? Mistä sait sen käsityksen?
    Me ruosut emme vaadi mitään kaksikielisyyttä.
    Itsehän me olemme, ainakin suurelta osalta, monikielisiä mutta ole sinä vain yksikielinen.
    Sehän on sun asias, ei meidän ruosujen.

    Tämä viesti tuli ruotsista ja on kai suomenkielinen, vai onko?

    Äänestä

  • aivan kuten ruotsalaisetkin kirjoitti:

    Suomalaisilla on vain yksi äidinkieli Suomi.
    Eihän ruotsissakaan kukaan osaa suomea. Millä oikeudella vaadit Suomea kaksikieliseksi?

    Sano yksikin PUHDAS suomalainen, joka on todistettavasti (DNA) totaalisuomalainen eikä omaa yhtään muualta tulleiden dna:ta.

    Tosiasia on että tämän maan AIDOT suomalaiset ovat Lapin saamelaiset, jotka me muuheimoiset työnsimme kauas pohjoiseen sotien riista- ja kalastusalueista.
    Kielihistorialla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Käytetyt kielet eivät ole osoitus kansalaisuudesta eikä esi-isien lähtömaista.

    Äänestä

hejssan! teen tutkimusta koulumme lehteen ruotsinsuomalaisista ja heidän kielitaidostaan. Kiinnostaisiko sinua vastata muutamaan kysymykseen? Kiitos jo etukäteen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SonjaT kirjoitti:

Miten minusta tuntuu, että täällä joidenkin ihmisten on hankala ymmärtää sitä, että Suomenruotsalaisilla ja Ruotsinsuomalaisilla on huomattava ero.

Katselin tuossa vanhoja kirjoituksia ja tätä pakkoruotsi/RKP keskustelua on käyty jo pitkään.

Miksi on niin vaikea ymmärtää että Ruotsinsuomalaiset ovat (niinkuin nimi kertoo) Ruotsissa asuvia suomalaisia. Ja Suomenruotsalaiset (kuten nimi kertoo) Suomessa asuvia ruotsinkielisiä. Vai olenko väärässä!

Me ruotsinsuomalaiset olemme aivan kuten suomalaisetkin. Itse muutin ruotsiin syyskuussa 2005 ja tunnen itseni 110 % suomalaiseksi. Olen ylpeä suomalaisuudestani ja osaksi sen takia olen täällä. Nykyinen työpaikkani tarvitsi suomentaitoista henkilöä.

En tunne olevani maanpetturi tai epäisänmaallinen millään tavalla. Maksan edelleenkin veroa/laskuja jne Suomeen.

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää että mekin olemme suomalaisia, mutta me asumme ruotsissa, jokainen eri syystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu