Tilanne Dubaissa

Dubaissa asuvana olen seurannut tilannetta CNNlta ja lehdista, itse en ole huomannut mitaan muutoksia elamassa paitsi etta tanskalaisia elintarvikkeita ei ole kaupoissa.

Eli reissuun vaan! Tuli ihan kylmat vareet kauhun lietsonnasta keskustelupalstoilla... Varovainen tietysti kannattaa olla kuten aina ja ehka ei ole hyva idea pistaa T-paitaa jossa iso Tanskan lippu paalle juuri nyt...

Mielestani UAEn arabit ovat "rauhallisempia" (ja siis kun puhutaan kansalaisista) kuin esim. Libanononin tai Syyrian vastaavat missa on ollut mellakoita. Muutenkin meno taalla on suhteellisen sivistynytta eli keskustellaan asioista ja boikotoidaan mutta olisi aika yllattavaa jos lahetystoja lahdettaisiin polttamaan. Vaikka UAE on islamilainen maa, suurin osa palveluammateissa tyoskentelevista ovat aasialaisia siirtotyolaisia ja siten muiden uskontojen edustajia; pakistanilaiset ja indonesialaiset ovat yleensa muslimeja kun taas intialaiset ja filippiinilaiset ovat monesti uskonnoltaan jotain muita.

Suurlahetysto ei ole antanut mitaan tiedotetta varovaisuuden suhteen taalla asuville suomalaisille.

Jos kovasti pelottaa olla pohjoismaalainen voihan sitten vaikka tekeytya venalaiseksi, hehan eivat kait viela ole kuvia julkistaneet...
122890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hyvä kun kirjoitat faktatietoa paikan päältä. On tässä ollut tosiaan vaikka minkälaisia väreitä kun on näitä kirjoituksia lukenut, varsinkin kun viikon sisällä on lähtö sinnepäin. Ei sillä että olisi käynyt vielä mielessäkään perua. Kirjoittele jatkossakin !!

Äänestä

Niin on sitä todella tullut mietittyä uskaltaako siellä miten liikkua. Entäs kun on vaalea, pitäisikö todella olla joku huivi päässä tai jotain liikkuessa kaupungilla ?????

Äänestä
  • Kiitti kamalasti tiedosta! Matkan olisi tarkoitus alkaa loppuviikosta ja vähän jännittää tilanne, mutta hyvältähän toi nyt kuulosti. Kirjottele vaan lisätiedotteita jos tilanne muuttu KIITOS

    Äänestä

pistää Suomipaita päälle ni ei käy päälle...
;)

Äänestä
  • Kiitos tiedoista, itsekin jo olen miettinyt uskaltaako lähteä, nämä tiedot rauhoittavat kummasti mieltä, onneksi matka on vasta maaliskuussa joten tilanne ehtii varmaan jo hiukan tasaantua.
    Kysyn vielä tyhmän kysymyksen, onko totta että farkkuhame ei saa olla niin lyhyt että polvet näkyy?

    Äänestä

  • Mirja# kirjoitti:

    Kiitos tiedoista, itsekin jo olen miettinyt uskaltaako lähteä, nämä tiedot rauhoittavat kummasti mieltä, onneksi matka on vasta maaliskuussa joten tilanne ehtii varmaan jo hiukan tasaantua.
    Kysyn vielä tyhmän kysymyksen, onko totta että farkkuhame ei saa olla niin lyhyt että polvet näkyy?

    Kyllä se niin on, että polven peittävä hame ja olkapään peittävä pusero on suositeltavaa. Maassa maan tavalla.

    Äänestä

  • Mirja# kirjoitti:

    Kiitos tiedoista, itsekin jo olen miettinyt uskaltaako lähteä, nämä tiedot rauhoittavat kummasti mieltä, onneksi matka on vasta maaliskuussa joten tilanne ehtii varmaan jo hiukan tasaantua.
    Kysyn vielä tyhmän kysymyksen, onko totta että farkkuhame ei saa olla niin lyhyt että polvet näkyy?

    polvet ja olkapäät saa näkyä. Mistäköhän nämä jutut tulevat? Kai nyt jokainen joka on käynyt Dubaissa on nähnyt että länsimaalaiset naiset jotka asuvat siellä pukeutuvat usein niin että sekä polvet että olkapäät näkyvät. Elikä ihan normaalit kesävaatteet päälle ja nauti lomasta.

    Äänestä

  • Xpat kirjoitti:

    Kiitos vastauksista, rohkenen sitten ottaa ihan normaaleja kesävaatteita :)
    lupaan nauttia :)

    Äänestä

aika moni oli myös katolinen niistä työläisistä kun viimeksi jututin.

Äänestä
  • olen käynyt dubaissa kaksi kertaa aijemmin ja nytten oon taas lähössä. ja kyllä minä olen itte henkilökohtaasesti pakannu hameet yli polven ja paidat olen valinnu nii että ei olkapäät näy. kerta kokemuksesta voin sanoo että jos on vähäki paljastavaa nii autoiliat piippaalee ja ajelee rinnalla ja pyytää kyyttiin ja muutenki miehet kattelee perään vaikka ei haluu olla mitenkää erottuva. elikkä jos haluu olla rauhassa nii vähä peittävenpää päälle kerta eihän se tarkota että pitääs kulkee villa vaateissa sie

    Äänestä

  • katjuska kirjoitti:

    olen käynyt dubaissa kaksi kertaa aijemmin ja nytten oon taas lähössä. ja kyllä minä olen itte henkilökohtaasesti pakannu hameet yli polven ja paidat olen valinnu nii että ei olkapäät näy. kerta kokemuksesta voin sanoo että jos on vähäki paljastavaa nii autoiliat piippaalee ja ajelee rinnalla ja pyytää kyyttiin ja muutenki miehet kattelee perään vaikka ei haluu olla mitenkää erottuva. elikkä jos haluu olla rauhassa nii vähä peittävenpää päälle kerta eihän se tarkota että pitääs kulkee villa vaateissa sie

    Mitä tilaa. Kun pukeudut säädyllisesti sinua myös kohdellaan sen mukaan.

    Äänestä

Kiva kun kirjoitit mikä siellä on tilanne. Olemme tulossa sinne 10.2 jo (7 krt). Ja siitä pukeutumisesta. Vaikka on kuinka säädyllisesti puettu niin ei se valitettavasti aina auta. Meikäläistä luullaan venäläiseksi ja erilaisia tarjouksia tulee. On hyvin valitettavaa että ne naiset ovat pilanneet myös aivan tavallisten naisten maineen siellä. Miehet luulevat että kaikki yksin tai kaksin matkaavat naiset ovat yleistä riistaa. En puhu nyt emiraatti ihmisistä, vaan näistä jotka ovat siellä siirtotyövoimana. Sharjahin puolella 2 liikkeessä meille ei edes myyty kun luulivat venäl. ilolinnuiksi. Jatkuvasti tarvitsi selittää että ollaan suomalaisia. Ja olen myös samaa mieltä maassa maan tavalla. Polvet peitettynä ja olkapäät. Onhan se myös kunnioitus heitä kohtaan. Jos se on jollekkin niin vaikeaa niin pitää valita jokin muu matkakohde kuin islamilainen maa. Hyvää jatkoa sinulle sinne ja toivon, että jonainen päivänä voisin viettää siellä useamman viikon talvis aikana. kaikille jotka lähtevät Dubaihin oikein lämmintä ja nautittavaa lomaa siellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

johanna_dxb kirjoitti:

Dubaissa asuvana olen seurannut tilannetta CNNlta ja lehdista, itse en ole huomannut mitaan muutoksia elamassa paitsi etta tanskalaisia elintarvikkeita ei ole kaupoissa.

Eli reissuun vaan! Tuli ihan kylmat vareet kauhun lietsonnasta keskustelupalstoilla... Varovainen tietysti kannattaa olla kuten aina ja ehka ei ole hyva idea pistaa T-paitaa jossa iso Tanskan lippu paalle juuri nyt...

Mielestani UAEn arabit ovat "rauhallisempia" (ja siis kun puhutaan kansalaisista) kuin esim. Libanononin tai Syyrian vastaavat missa on ollut mellakoita. Muutenkin meno taalla on suhteellisen sivistynytta eli keskustellaan asioista ja boikotoidaan mutta olisi aika yllattavaa jos lahetystoja lahdettaisiin polttamaan. Vaikka UAE on islamilainen maa, suurin osa palveluammateissa tyoskentelevista ovat aasialaisia siirtotyolaisia ja siten muiden uskontojen edustajia; pakistanilaiset ja indonesialaiset ovat yleensa muslimeja kun taas intialaiset ja filippiinilaiset ovat monesti uskonnoltaan jotain muita.

Suurlahetysto ei ole antanut mitaan tiedotetta varovaisuuden suhteen taalla asuville suomalaisille.

Jos kovasti pelottaa olla pohjoismaalainen voihan sitten vaikka tekeytya venalaiseksi, hehan eivat kait viela ole kuvia julkistaneet...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu