p2p-verkon käyttö ei rikos ennen 1.1.2006 ?

Tekijänoikeuslaki 2 § ( ennen 1.1.2006 muutosta ):
Tekijänoikeus tuottaa yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta saattamalla se yleisön saataviin.

”Saattamalla yleisön saataviin” määritellään seuraavasti:

Teos saatetaan yleisön saataviin, kun sitä levitetään yleisön keskuuteen.

Eli jos henkilö ”levittää teosta yleiseen keskuuteen”, niin kyseessä on rikos. Jos ei niin, se ei ole rikos.

Jos henkilö ei ole antanut teoksesta kappaleita muille, eikä ole valtuuttanut ketään ottamaan kopioita teoksesta, niin mielestäni se ei ole rikos, ainakaan hänen tekemä, jos joku ilman hänen valtuutustaan ottaa kopioita hänen kovalevyllä olevista teoksista. Vrt. Varas murtautuu varastoon, jossa on levyjä, tällöin levyjen omistaja ei ole levittänyt teosta tekijänoikeudellisessa mielessä.

Yleensä p2p-ohjelmissa on ominaisuus, että jakamista ei saa pois päältä eli ohjelma jakaa tiedostoja, halusi käyttäjä sitä tai ei.

P2P –ohjelmien käyttämistä ei ole Suomessa säädetty rangaistavaksi, joten niiden käyttö ei ole rikos ( ainakaan ennen Lex Karpelaa ). Joten niitä sai käyttää.

Onko hänellä sitten velvollisuus ottaa Kazaa pois päältä, jos huomaa, että joku imppaa ilman hänen lupaansa hänen koneeltaan teoksia ? Jos tälläinen velvollisuus on, niin missä se on säädetty ? Tilannetta voisi verrata tilanteeseen, jossa varas on pöllimässä varastosta levyjä, mutta varaston omistaja vaan katselee vierestä eikä tee mitään. Voidaanko omistaja tällöin tuomita siitä, että on levittänyt levyjä ?

Laiminlöynti (rikosoikeudellinen määritelmä ) = velvollisuuden laiminlöynti, josta on säädetty rangaistus.

Rikoslain mukaan laiminlöynti on rangaistavaa vain, jos rikoksen tunnusmerkistössä niin nimenomaan määrätään.

Kazaan käyttäminen ei ollut säädetty rangaistavaksi ( ainakin ennen lex Karpelaa 1.1.2006 ), joten sitä on voinut käyttää ja pitää päällä. Jon henkilö sitten on huomannut, että joku imuroi häneltä teoksia hänen koneeltaan, niin onko hänellä ollut velvollisuus sammuttaa Kazaa ?

Sellaisesta velvollisuudesta ei ole ollut säädöstä. Rikoslain mukaan velvollisuuden laiminlöynnistä voidaan rangaista vain, jos rikoksen tunnnusmerkistössä niin nimenomaan määrätään. Sellaisesta ei ole määrätty, joten siitä ei voi rangaista. Toisin sanoen Kazaan käyttämisestä ei ole voitu rangaista, vaikka käyttäjä on huomannut, että joku imuroi hänen koneeltaan teoksia. Hänellä ei ole ollut velvollisuutta sammuttaa Kazaata. Kuten ei myöskään velvollisuutta pysäyttää varasta, joka on tunkeutunut hänen varastoonsa.

Rikoslaki 3 luku (13.6.2003/515)
Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä

3 § (13.6.2003/515)
Laiminlyönnin rangaistavuus
Laiminlyönti on rangaistava, jos rikoksen tunnusmerkistössä niin nimenomaan määrätään.
Laiminlyönti on rangaistava myös, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua:
1) virkaan, toimeen tai asemaan;
2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen;
3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen;
4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan; tai
5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.

Rikoksina voidaan pitää vain sellaisia tekoja, jotka on nimenomaan säädetty rangaistaviksi lain säännöksillä. Periaate edellyttää lisäksi, että tällaisia säännöksiä voidaan soveltaa vain kielellisen tulkinnan asettamissa rajoissa, mutta säännöksen analoginen soveltaminen teosta syytetyn vahingoksi on kiellettyä. Legaliteettiperiaate edellyttää lisäksi, että taannehtivasti sovellettavia rikosoikeussäännöksiä ei voida antaa. Säännöksiltä edellytetään myös tarkkarajaisuutta.

http://www.avoin.helsinki.fi/kurssit/oikjohd/materiaali/osa5.html

Mutta vaikka tuota tekijänoikeuslain pykälää ei oltaisi loukattu, niin pitäisi vielä pohtia tätä, siis sitä, että jos henkilö rikkoo tätä pykälää ja teko on sen takia ollut rikos:

Tekijänoikeuslain 2§ on säädetty, että tekijänoikeus tuottaa yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita. Kappaleen valmistamisena pidetään myös teoksen siirtämistä laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa.

Rikoslain 49 luvussa oli ennen Lex Karpelaa säädetty, että:

Tekijänoikeusrikos
Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain (404/61) säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta
on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Eli jos henkilö on siirtänyt teoksen tietokoneelle ( laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa ) ansiotarkoitukssa ja teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa, on tuomittava max kahdeksi vuodeksi linnaan.

Tuossa pohdin sitä, että mitä tuolla ”on omiaan aiheuttamaan” tarkoitetaan. Sillä tarkoittaneen sitä kuin todennäköistä on, että kuinka todennäköisenä seurausta pidetään. Eli tässä tapauksessa sitä, että kuinka todennäköistä on, että jos siirtää teoksen tietokoneelle ja se tulee jaetuksi automaattisesti, että kuinka todennäköistä on, että siitä tulee huomattavaa haittaa. Aika todennäköistä on, että käytännössä myös joku alkaa sitä ”imppaamaan” jos se on jaettu. Mutta koska normaali p2p –käyttäjä ei tee sitä antiotarkoituksessa, niin tämä pykälä ei tule sovellettavaksi normaali p2p tapauksessa, joten en sitä tässä käsittele. Eri asia sitten on, että tuleeko p2p-verkosta ikinä huomattavaa haittaa. Oma näkemykseni on, että vain poikkeustapauksissa. Olen käsitellyt asiaa täällä:

http://www.olenrikollinen.org/?p=109#comments

Sitten vielä yksi pykälä jonka mukaan teko saattoi olla rangaistavaa oli §56, jonka perusteella voi saada sakkotuomion, mikäli on siirtänyt kappaleen koneelle jolla teos voidaan toisintaa esim. tietokoneelle ( tekijänoikeuslain 2§ rike):

• L:lla 821/2005 muutettu 56 a § tulee voimaan 1.1.2006. Aiempi sanamuoto kuuluu:
56 a § (8.6.1984/442)
Joka
1) tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo tässä laissa tekijänoikeuden suojaksi annettua säännöstä taikka toimii vastoin 41 §:n 2 momentin nojalla annettua määräystä, 51 tai 52 §:n säännöstä, 53 §:n 1 momentissa tai 54 b §:ssä tarkoitettua kieltoa; taikka
on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna tekijänoikeusrikoksena, tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoon.
Tekijänoikeuslain 2§ on säädetty, että tekijänoikeus tuottaa yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita. Kappaleen valmistamisena pidetään myös teoksen siirtämistä laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa.
Tuolla perusteella sakot olisi hyvinkin voinut räpsähtää, jos imuroinut teoksia p2p-ohjelmalla. Jakamisesta tosin kys. pykälä ei puhu mitään, joten se ei ole ollut rangaistavaa tämänkään mukaan.

Mikäli kyseessä ei ole ollut ansiotarkoituksessa tapahtunut p2p-käyttö, niin en kyllä keksi pykälää, jonka mukaan jakaminen olisi ollut kiellettyä ennen Lex Karpelaa.

Imppaaminen kyllä, josta on voinut saada sakkoa. Tosin jos sakkoa ei vielä ole saanut, niin enään sitä ei voi siitä saadakaan, koska lex karpelassa imppaaminen säädettiin ”vain” moititavaksi. Rikoslain lievemmän lain periaatteen mukaan, siitä ei voi enään rangaista, vaikka teko olisi tapahtunut ennen lain voimaantuloa.

Sitä asiaa jään ihmettelemään, että miten tekijänoikeudenhaltijat ovat saaneet IP-osoitteiden haltijoiden henkilötiedot. Tai jos poliisi on ne hankkinut, niin millä valtuuksilla ? Yksityisyydensuoja on perusoikeutemme…

• Rikoslain 3 luku (13.6.2003/515)
Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä
2 § (13.6.2003/515)
Ajallinen soveltuvuus
Rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin.
Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

----------

tuohon on pakko lisätä yksi juttu.

Koskien tuota kohtaa: “erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen”.

Kansalaisilla ei ole erityistä oikeudellista velvollisuutta estää rikoksia tapahtumasta esim. tekijänoikeusrikoksia esim. laitonta imppaamista. Niimpä tuollakaan perusteella “erityinen oikeudellinen velvollisuus” ei voida vetää vastuuseen p2p-verkon käyttäjää ( ennen 1.1.2006).

Jos joku miettii onko tämä juttuni kokonaan huuhaata, niin siihen toteamus, että Kanadan liittovaltion tuomioistuin päätyi samaan ratkaisuun kuin minä, mutta huomattavasti vakuuttavimmalla perusteilla:

Eli kohdat 25-28 ratkaisusta on mielenkiintoita luettavaa:

http://decisions.fct-cf.gc.ca/fct/2004/2004fc488.shtml

Mutta se ei vastaa kysymykseen, että entä jos jakaminen on passiivista, henkilö vain käyttää p2p-verkkoa ja hänen “share”-kansiossa “vain on” tiedostoja. Levittämisestä tekijänoikeudellisessa mielessä tarkoittaa sitä, että henkilö täytää täyttää kaksi edellytystä

1. Authorizing

Ja

2. “give approval to, sanction, permit, favour, encourage”: see The New Shorter Oxford English Dictionary (1993), vol. 1, at p. 526.

—

Passiivisesta levittämisestä puuttuu “Authorizing”. Siten sitä ei voida pitää levityksenä, jota tekijänoikeuslaissa tarkoitetaan. Siten ne jotka ovat vain käyttäneet p2p verkkoa ei voitu tuomita ennen 1.1.2006. Ellei osoiteta että he ovat aktiivisesti mainostaneet tai muuten osoittaneet aktiivisuutta levittämisessä. Pelkkä verkon käyttö ei osoita “Authorizing”. Mielestäni ne jotka “vain” ovat käyttäneet p2p-verkkoa ennen 1.1.2006 ei voida tuomita siitä, elleivät he jollain tapaan ole aktiivisesti toimineet markkinoidakseen, että juuri he jakavat jotain tiedostoa tms. Samaan ratkaisuun päättyi kanadan liittovaltion tuomioistuin, laki siellä taisi olla samantapainen kuin suomessa.

—

As far as authorization is concerned, the case of CCH Canada Ltd v. Law Society of Canada, 2004 SCC 13, established that setting up the facilities that allow copying does not amount to authorizing infringement. I cannot see a real difference between a library that places a photocopy machine in a room full of copyrighted material and a computer user that places a personal copy on a shared directory linked to a P2P service. In either case the preconditions to copying and infringement are set up but the element of authorization is missing. As Chief Justice McLachlin said in CCH, supra:

“Authorize” means to “sanction, approve and countenance”:

Countenance in the context of authorizing copyright infringement must be understood in its strongest dictionary meaning, namely, “give approval to, sanction, permit, favour, encourage”: see The New Shorter Oxford English Dictionary (1993), vol. 1, at p. 526. Authorization is a question of fact that depends on the circumstances of each particular case and can be inferred from acts that are less than direct and positive, including a sufficient degree of indifference: However, a person does not authorize infringement by authorizing the mere use of equipment that could be used to infringe copyright. Courts should presume that a person who authorizes an activity does so only so far as it is in accordance with the law: Muzak, supra. This presumption may be rebutted if it is shown that a certain relationship or degree of control existed between the alleged authorizer and the persons who committed the copyright infringement

[28] The mere fact of placing a copy on a shared directory in a computer where that copy can be accessed via a P2P service does not amount to distribution. Before it constitutes distribution, there must be a positive act by the owner of the shared directory, such as sending out the copies or advertising that they are available for copying. No such evidence was presented by the plaintiffs in this case. They merely presented evidence that the alleged infringers made copies available on their shared drives.

Kanadan federal court ratkaisu:
http://decisions.fct-cf.gc.ca/fct/2004/2004fc488.shtml

French court ruled P2P legal for personal use
8 February 2006 9:14 by Dela

A French ruling made in December but just publicised now, regarded the use of P2P networks as legal as long as it was for personal and not commercial use. The ruling applied to both downloading and uploading copyrighted files.

http://www.afterdawn.com/news/archive/7294.cfm