Mielessäni pyörii päivästä toiseen yksi sana: vauva! Vauvakuume on kova, itkettää pelkkä ajatus etten omaa pientä enää saisikaan. Rinnassa ontto olo, ajatuskin nipistää! Hirvee vauvakuume iski, kun tajusin joulukuun alussa olevani raskaana kierukasta huolimatta. Sain keskenmenon rv 8. Tilannetta ei paljon lohduta se, että olin jo paljon aikaisemmin eronnut ex:stäni, lasteni isästä. Siitä ei vaan tällä hetkellä tullut mitään.
Meillä tosiaan on ennestään jo 2 lasta, väleissä olemme pysyneet, eipä ole oikeastaan mitään mitä emme voisi keskenämme, eikä perheenä tehdä. Käymme ulkona, leffassa, puistossa jne kaikkea mahdollista. Myöskin ihana seksi välillämme yhä jatkuu. Mutta olemme muutoin niin erilaisia. Tosiaan, ainoa ero seurusteluaikaamme on että enää emme riitele samalla lailla. Välillä kyllä kinaamme ja olemme mustasukkaisia mutta...rakastetaan yhä toisiamme! Poikkesi hieman aiheesta mutta..Olen keskenmenoni jälkeen elänyt eräänlaisessa horroksessa. Mikään ei ole tuntunut miltään, tunne että olen menettänyt jotain suurta. Ikävöin ja kaipaa kaksosiani joita odotin!
Mietinkin tässä, ex:ni tietää hyvin, etten enää käytä mitään ehkäisyä. Ei silti ole halunnut käyttää esim. kumia. Puhuneet emme ole asiasta, mutta tänään tajusin/ajattelin, että tarkoittaako tämä sitä, että annetaan pienelle mahdollisuus?!
Elämältä en paljoa muuta toivo, kuin yhden rakkaan lapsen elämääni lisää! Itsekästäkö?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.