Tällä palstalla oli joskus hyviä ja asiallisia keskusteluja. Nykyään täällä näkee pelkkää suunsoittoa. Opelkuskina ei minua kiinnosta muiden mielipiteet Opelista. Itse pidän siitä, eikä siinä ole ikinä ollut mitään isompaa vikaa, eikä se ole ruosteessa. Kyseessä siis -94 Vectra. Siis kaikki Opelvihaajat, menkää oman automerkkinne palstoille haukkumaan Opelia. Siellä saatte paljon enemmän myötätuntoa vihallenne.
Opel-palstan viestit
Opelkuski
5835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tällaisessa virtuaalimaailmassa löytyy kaikenlaisia sananheiluttajia, joilla tuntuu löytyvän aikaa kirjoitella pois omaa pahaa mieltään tai pettymystään ja purkaa se esim. aitojen Opel -omistajien luettavaksi syyllistäen koko merkkikunnan omistajat lähes aivottomiksi autoilijoiksi. Senpä vuoksi näillä heidän "kokemuksilla" ei näytä olevan mitään tosiasiallisia yhtymäkohtia arkielmään, jonka muutamat ovat jo huomanneet kommentoidessaan tilannetta.
Tilanne on säälittävä ja muistuttaa alkoholisteja, jotka hakeutuvat aina seuralaistensa joukkoon. Siellä rehvastellaan ja rahvastellaan ja saadaan vähennettyä omaa syyllisyyttä ja oikeutus ottaa taas.
kolmas oopeli menossa eikä oo kyl mitää sanomista vioista!! ja tämänhetkinen on paljon haukuttu astra mut toistaseks ruosteeton ja kiitettävästi toiminut kottero!!
Jokainenhan saa laitta rahansa vaikka sikarin sytyttämiseen, siis todellakin tää kapitalistinen järjestelmä takaa sen, ja hyvä niin. Jokainen pitää eri asioista ja tämä pätee myös autoihin. Joku arvostaa viattomuutta, toinen takuuta, kolmas suorituskykyä, ja jokainen saa olla ihan vapaasti omaan mieltänsä asioista. Mutta paskanjauhantaa en ymmärrä, ja en ymmärrä, että jos joku asia on ihan tilastollisesti todistettu, tai vaikka tuotteen valmistaja/maahantuoja/asiantuntijat ovat myöntäneet mahdolliset virheet SELKEÄSTI, niin turha siinä on jupista ja ruveta jauhamaan paskaa ja moittimaan jotain muuta merkkiä ihan vaan periaatteen vuoksi.
Itse en ostaisi nyt Opelia, koska siinä on ollut luvattoman paljon vikoja maahantuojankin mukaan, ja niitä on sattunut minunkin kohdalle aiemman 90 vectran kanssa, vaikkakin nykyiset mallit ovat varmasti todella laadukkaita autoja. En vain uskalla laittaa enää 150 tmk:aa rahaa kiinni epävarmaan sijoitukseen ihan vaan lähi menneisyyden vuoksi. Ja tää on minun valinta, ja joku toinen ajattelee asiaa TÄYSIN päinvastoin ja hänellä on siihen täysi oikeus ilman nokan koputtamista.
Hitto, kun tämäkin autofoorumi (siis KAIKKI merkit)puhdistuisi paskan jauhajista, ja jokainen saisi neuvoja ja hyötyä tämänkin palstan avulla ongelmiinsa ja kysymyksiinsä, sillä siihen tämä on kai tarkoitettu....?
.
Hyvin sanottu, P:n jauhaja. EIkö täällä jokaisen eri automerkin palstalla ole sana vapaa? Mahtaisikohan OLLA niin että kun täällä OPEL -palstalla on 100* enemmän tyytymättömiä entisiä merkin omistajia kuin missään muualla, kun täälläkin ihmetellään mitä ihmeellisimpiä Opelin vikoja, kun Newssit ovat täynnään Opeliin tyytymättömiä, kun TM otsikoi Vectran käyttötestin otsikolla "keskentekoinen", kun kaikki auton asentajat ja autojen myyjät kin ovat sitä mieltä ,että Opeleissa on eniten vikoja, että OPELit yksiselitteisesti ovat laadultaan huonompia kuin minkään muun merkkiset autot! Vai väitättekö että kaikki valehtelevat, kaikki on keksittyä, kaikki jostain syystä koettavat vain haukkua teidän loistavaa autoanne vailla todellisuuspohjaa? Herätkää nyt hyvät ihmiset ja vaatikaa tuotteilta edes jonkunlaista laatua, muutenhan kohta muutkin autonvalmistajat alkavat tuottaa samanlaista tavaraa ja sitten ovat jo kaikki muutkin kuin entiset Opelistit tyytymättömiä !
Halleluja.