Mitä pitää sijoituskoiran omistajan huolehtia ennen kuin luovuttaa koira?
Saako mistään tietoa millaisen pitäisi sijoitus sopimuksen olla,jos sellaisen koiran itselleen ottaa?
sijoitus pentu
2
717
Vastaukset
- kaavake
Sopimus pitää tehdä kennelliiton kaavakkeelle. Sopimusehdot eivät saa olla kohtuuttomat kummallekaan osapuolelle.
Yleensä luovuttajalle (kasvattajalle) maksetaan ns. vakuusraha, joka on puolet pennun hinnasta. Vastaanottaja vakuuttaa koiran, maksaa rokotukset ym. sairauskulut. Luovuttaja maksaa jalostukseen liittyvät tutkimukset (lonkkakuvat silmätutkimukset jne) sekä näyttelykulut. Vastaanottajalla on suuri vastuu hoitaa ja kasvattaa koiraa luovuttajan ohjeiden mukaisesti.
Yleensä nartut tekevät määrättyyn ikään mennessä yhden pentueen, jonka luovuttaja hoitaa yleensä kotonaan ja myy omiin nimiinsä. Luovuttaja myös huolehtii kantavan emon ruokinnasta ja mahdollisista synnytykseen liittyvistä sairauskuluista.
Pentueen luovutuksen jälkeen maksestaan se ns. vakuusraha takaisin vastaanottajalle.
Jos kyseessä on uros, astutuskerrat ja ikä ratkaisevat.- myös
Koira voidaan rekisteröidä molempien (kasvattaja, vastaanottaja) nimiin. Tai kasvattajan nimelle. Rekisteritodistuksen kasvattaja luovuttaa kun sijoitusehdot (pennutus/ astumiset) on hoidettu.
Sijoituskoira kannattaa ottaa vain, jos kasvattajan kanssa kaikki tuntuu "synkkaavan". Kaikki asiat, vähäpätöiseltä tuntuvatkin, pitää keskustella selväksi ennen sopimuksen tekoa.
Pentue on myös yksi pentu, vaikkapa kuollutkin.
Jos narttu penikoi vastaanottajan luona, kasvattaja maksaa kohtuullisen korvauksen emon ja pentueen hoidosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671414
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401005Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36626
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20612Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563