soita minulle heti posti ei toimi. Tärkeää asiaa. Miehen nimeltä löytyy kun laitat molemmat kyselyyn.
Haukullinen
tiedät kuka
4942
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ethän saa kellekkään enää postia menemään, koska kaikki ovat pistäneet postisi ei toivottujen joukkoon.
Tylsää tollainen.
lainkaan. Suomi 24 posti on koko päivän piiputtanut samoin kuin eilen. On kovaa aina olla puuttumassa muiden asioihin. Ensin itketetään lapsia ja vastaillaan törkeitä. Olen ilmoittanut näistä ylläpidolle. Ilmoitan sinustakin. malvaneito ei pelkää mitään, olen aina oikeudenmukaisuuden asialla.Siitä kannan kylttiäkin aina liikkuessani ulkona.
kirjoita omalla rekatulla nickilläsi vaan varastat nyt toisen vuorostasi..??
millä rekatulla nikillä. Olen puska-jussi, kuten täällä sanotaan. Malva on kaunis kukka ja neito perässä tuntuu sievältä. Jos olisin laittanut malvaukko, eihän se olisi synkannut ja kaunis kukka pilalla. Onko ajattelu kielletty.