Onko kenellekään tehty peräaukon haavauman takia sulkijalihaksen leikkausta? Itselläni saattaa olla kyseinen leikkaus edessä ja kuulisin mielelläni kokemuksia kohtalotovereiltani. Eli millainen leikkaus oli ja miten kauan siitä toipuminen kesti? Onko leikkaus rajoittanut elämääsi jollakin tavalla esim. liikunnan harrastamista, onko pidätysongelmia jne.?
Haava peräpäässä
Kohtalotovereita?
83282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
juu täällä on,
mulle tehtiin ko. operaatio kun peräpukamaleikkauksen jälkeen sulkijalihas meni kramppiin ja haavat eivät päässeet paranemaan. siitä on nyt 3viikkoa aikaa.Kamala kipu oli heti poissa. mutta edelleen karvastelee ja kutittaa.varsinkin kun joutuu ulostamaan.ahkera suihkuttelu on ainut mikä helpottaa. mutta kyllä minä uskon että jonain päivänä vessassa käynti ei aiheuta jännitystä.
leikkaus itsestään oli tosi pieni toimenpide joka tehtiin kevyessä nukutuksessa.samana iltana pääsin kotiin. ei pidätysongelmia.
liikuntaa en uskaltanut ekaan viikkoon suorittaa, varmuuden vuoksi. toki rauhallista kävelyä lukuunottamatta.
tsemppiä!
Kiitos vastauksestasi! Utelisin sinulta vielä, että tehtiinkö toimenpide yksityisellä vai olitko kunnallisessa? En oikein saanut apua terveyskeskuksen yleislääkäriltä, joten menin yksityiselle kirurgille. Häneltä olen saanut kunnon voiteita, mutta leikkaus saattaa olla edessä. Eli onko sinulla tietoa, paljonko leikkaus mahtaa maksaa yksityisellä?
eli siis tehtiin yksityisellä ja maksoi 700e päälle.
"nitro" voiteita täälläkin ensin yritettiin mutt ei mitään apua niistäkään
Mulla leikkauksen meni noin 2 kuukautta, kunnes haavauma parani kunnolla. Mutta kivut eivät olleet niin kovia kuin ennen leikkausta. Leikkaus oli ihan helppo juttu ja muutama päviä sairaslomaa. Sairasloman ajan piti välttää istumista eli aika meni makoillessa taikka sitten kävellen/seisten. Nyt ei enää mitään ongelmia. Leikkaus tehtiin yksityisesti ja hinta oli noin 800 euroa.
Kiitos sinullekin vastauksestasi! Mielelläni kuulisin vielä, että onko mitään ongelmia jälkeenpäin ollut? Eli oletko sinä kärsinyt pidätysongelmista tms. Antoiko lääkäri joitakin rajoitteita? Eli saatko esim. harrastaa kuinka rankkaa liikuntaa vain haluat? Itse olen aktiivinen liikkuja ja lääkärin mukaan ainakin tätä haavaumaa tietynlainen liikkuminen pahentaa. Kiitos paljon etukäteen jos viitsit kertoa kokemuksistasi.
noh hyvä kuulla että haavojen paranemiseen voi todellakin mennä näin kauan kun olenkin jo ollut huolissani kun ei 3 viikkoon ole parantunut, juu ei tämä enää niin kipeää tee, enemmän sellasta kirvelyä ja kutinaa. ulostaessa vähän aikaa sattuu. mulle tuli 2vkoa sairaslomaa,
ei ole ollut pidätysongelmia tms. ihan normaalisti homma toimii. ei ollut liikunnasta mitään puhetta. olen nyt ollut 2krt kuntosalilla ja ainoastaan kuntopyörällä polkeminen oli hiukan hankalaa
Minullakaan ei ole ollut minkäälaisia pidätys- taikka muita ongelmia. Liikunnasta ei ollut mitään puhetta erikseen. Tuskin siitä mitään haittaa on. Sairasloman aikana varmaan kannattaa suurempia ponnisteluja välttää.Mulle sanottiin että pitää ottaa rauhallisesti ettei leikkauskohta ala vuotamaan, silloin kuulemma paraneminen kestää vielä kauemmin ja lääkärin sanoin "on viheliäinen hoidettava".
En tiedä olenko oikeassa, mutta minulle jäi käsitys että samaan aikaan tämän operaation kanssa ei missään nimessä kannata tehdä esim. peräpukamien tähystystä. Juuri silloin saattaa olla vaarana että esim. pidätyskyvylle tapahtuu jotakin ( en ole varma olenko oikeassa ). Minulla haavauma vuosi verta ja kun ekan kerran keskustelin lääkärin kanssa leikkuksesta, niin hän sanoi samalla tekevänsä tähystyksen peräpukamien varalta. Silloin vielä en mennyt leikkaukseen ja kun se sitten pakon edessä tuli ajankohtaiseksi, niin toinen lääkäri sanoit että missään nimessä samaan aikaan ei tehdä mitään muita toimenpiteitä. Tähystys aikaisintaan 3-4 viikon päästä leikkauksesta.